Invalidisäätiö Ortonin 70-vuotisjuhlien yhteydessä ilmestyi Galleria Ortonin yhdeksäs vuosijulkaisu, josta olin kirjoittanut suurimman osan. Kolme pikkujuttua ilmestyi anonyymeinä. Tässä ne:
Ortonin teospuisto
Invalidisäätiön päärakennuksen takana olevaan puistoon on Galleria Ortonin toimesta muodostunut hiljalleen ja hieman häkellyttävästikin Helsingin merkittävin paikka, jossa on mahdollista tarkastella suomalaista ulkoveistoa edustavimmillaan. Kuvanveistäjä Hannu Sirenin aloitteesta syntyneestä puistosta, jonne veistäjät ovat deponoineet töitään, on mahdollista tarkastella veistotaiteen teemojen ja materiaalin moninaisuutta. Mukana teoksillaan ovat Sirenin lisäksi tällä hetkellä Radoslaw Gryta, Jari Juvonen, Kaisu Koivisto, Ukri Merikanto, Pirkko Nukari, Matti Nurminen, Veikko Nuutinen, Kimmo Pyykkö, Ossi Somma, Barbara Tieaho ja Antero Toikka.
Ortonin teospuisto
Invalidisäätiön päärakennuksen takana olevaan puistoon on Galleria Ortonin toimesta muodostunut hiljalleen ja hieman häkellyttävästikin Helsingin merkittävin paikka, jossa on mahdollista tarkastella suomalaista ulkoveistoa edustavimmillaan. Kuvanveistäjä Hannu Sirenin aloitteesta syntyneestä puistosta, jonne veistäjät ovat deponoineet töitään, on mahdollista tarkastella veistotaiteen teemojen ja materiaalin moninaisuutta. Mukana teoksillaan ovat Sirenin lisäksi tällä hetkellä Radoslaw Gryta, Jari Juvonen, Kaisu Koivisto, Ukri Merikanto, Pirkko Nukari, Matti Nurminen, Veikko Nuutinen, Kimmo Pyykkö, Ossi Somma, Barbara Tieaho ja Antero Toikka.
Näin sellaisetkin isot veistokset, joilla ei vielä ole pysyvää paikkaa, saavat varastoinnin sijaan kokea aitoa taideteoksen elämää ja tuottaa iloa ja mietittävää monenlaisille ihmisille sen kaikista rutinoituneimman taideyleisön lisäksi.
Orton ja taiteen tehtävä
Akateemikko Kain Tapperin (1930–2004) mukaan taiteen tehtävä toteutuu vasta katsojien myötä. Niinpä hänen leskensä, Riika Vepsä-Tapper alkoi etsiä taiteilija omissa kokoelmissa olleille teoksille varaston sijaan paikkaa, jossa ne voisivat tehtäväänsä toteuttaa.
Barbara Tieaho, Ammoiset ajat, 1990.
Orton ja taiteen tehtävä
Akateemikko Kain Tapperin (1930–2004) mukaan taiteen tehtävä toteutuu vasta katsojien myötä. Niinpä hänen leskensä, Riika Vepsä-Tapper alkoi etsiä taiteilija omissa kokoelmissa olleille teoksille varaston sijaan paikkaa, jossa ne voisivat tehtäväänsä toteuttaa.
Apuun tuli Sairaala Orton, ja yhteistyö tuottikin jotain ainutlaatuista. Sairaalan tiloihin sijoitettiin deponointina eli talletuksena kaikkineen viitisenkymmentä teosta – sekä veistoksia että piirustuksia. Sopimus tehtiin alkuun viideksi vuodeksi. Mahdollista jatkoa tutkitaan sitten uudelleen.
Tapperin lisäksi asiakkaita ja henkilökuntaa on ilahduttanut myös Juhani Harrin (1939–2003) taide. Taiteilijan leski Inge Blomerus on deponoinut muutaman työn. Laajempaa nykytaidetarjontaa lisää vielä museoille kokoelmiaan lahjoittaneen intohimoisen taiteenkeräilijä Pirkko Pasasen laaja deponointikokoelma.
Taiteilijaelämään on usein yhdistetty boheemi kapakkaelämä, mutta todellisuus on kuitenkin proosallisempaa: taiteilijat ovat yleensä ahkeraa väkeä. He viihtyvät pikemminkin työhuoneillaan kuin kapakoiden humussa. Mutta on Helsingissä vähän dinosaurusmaisesti vielä ainakin yksi ravintola, jonka voi kokea silakkamaineestaan huolimatta myös aidoksi taiteilijaravintolaksi: Ravintola Salve Helsingin Hietalahdessa. Kuvataiteilija Juhani Harrin – Galleria Ortonin taiteilijoita hänkin – ja intohimoisen taiteenharrastaja Vexi Salmen kantapöydästä kehittyi hiljalleen 1990-luvun myötä joidenkin taiteilijoiden kantapöytä, jossa he piipahtelevat työpäivänsä päätteeksi ja joskus illanistujaisissakin. Tähän pöytään on sittemmin liittynyt myös Galleria Ortonin väki ja joukko muitakin taiteenharrastajia.
Salvelan kesä
Taiteilijaelämään on usein yhdistetty boheemi kapakkaelämä, mutta todellisuus on kuitenkin proosallisempaa: taiteilijat ovat yleensä ahkeraa väkeä. He viihtyvät pikemminkin työhuoneillaan kuin kapakoiden humussa. Mutta on Helsingissä vähän dinosaurusmaisesti vielä ainakin yksi ravintola, jonka voi kokea silakkamaineestaan huolimatta myös aidoksi taiteilijaravintolaksi: Ravintola Salve Helsingin Hietalahdessa. Kuvataiteilija Juhani Harrin – Galleria Ortonin taiteilijoita hänkin – ja intohimoisen taiteenharrastaja Vexi Salmen kantapöydästä kehittyi hiljalleen 1990-luvun myötä joidenkin taiteilijoiden kantapöytä, jossa he piipahtelevat työpäivänsä päätteeksi ja joskus illanistujaisissakin. Tähän pöytään on sittemmin liittynyt myös Galleria Ortonin väki ja joukko muitakin taiteenharrastajia.
Kantapöydän taidekeskusteluissa syntyi myös ajatus omasta kesänäyttelystä, jonka ei tarvitsisi olla liian ryppyotsainen. Ravintola Salvekin lähti mukaan yhteistyökumppaniksi, ja niin sai alkunsa Salvelan kesä. Kantapöydän ahkerimmat istujat – Jorma Hautala, Pekka Kauhanen, Ukri Merikanto, Tapani Mikkonen, Matti Nurminen, Matti Peltokangas, Olavi Pajulahti ja Roi Vaara – toivat näytille tuoreita töitään, osa jopa varten vasten näyttelyyn tehtyjä. Sen verran hauskaa kaikilla oli, että näin taisi alkaa uusi perinne.
Jorma Hautala, Tapani Mikkonen, Matti Peltokangas, Pekka Kauhanen ja Roi Vaara Salvelan kesän ripustuksessa. Taustalla Olavi Pajulahden maalaus jo seinällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti