Julkaistua 114: Turhan museon kaipuu

Paskat tässä mitään taukoa pidetä. Nukutun yön jälkeen elämä on hienoa, ja pitäähän nämä julkaistut jututukin tänne hillota. Tässä siis eilisen Ilkan kolumnini, jossa otan kantaa viime päivien G-kuohuntaan:

Turhan museon kaipuu

Viime päivinä on vellonut keskustelu siitä mahdollisuudesta, että Helsinki saisi oman Guggenheim-museonsa. Osa kommenteista on ollut innostuneita. Helsingin Sanomat on jopa tuonut esiin taidepoliittisen kantansa: Tätä projektia ei saa vastustaa! Ikään kuin ylikansallisessa hankkeessa olisi kyse kansallisesta edusta, joka vaatii konsensusta kuin sotaa käyvän maan tahto konsanaan.

Tällaista kansallista etua ei kuitenkaan ole tarjolla. Kyse on kulttuuri-imperialismista, jonka edessä tietyt tahot ovat rähmällään aivan samalla tavalla kuin aikoinaan oltiin rähmällään Neuvostoliittoon päin.

Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden ja Helsingin kaupunki ovat sijoittaneet kaksi miljoonaa euroa hankkeen selvitystyöhön. Tämä on käsittämätöntä ja myös moraalisesti varsin arveluttavaa. Kuvitelkaa vaikka tilanne, jossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Ruokatieto antaisivat selvittelyrahaa amerikkalaiselle pikaruokaketjulle Kentucky Fried Chickenille, jos se vihdoinkin osoittaisi jotain kiinnostusta pienen Suomen markkinoita kohtaan. Onhan moni mättöruoan ystävä sitä varmaan jo vuosia tänne kaivannut.

Voin myös käyttää avoimen kapitalistisia argumentteja. Suomi on demokraattinen ja vapaa markkinatalousmaa, joten tervetuloa vain tänne yrittämään. Tontteja saa ostaa ja vuokrata, ja edullisia selvitysmiehiä ja lobbareitakin on varmaan tarjolla. Tuskin tähän työhön kahta miljoonaa tarvitaan.

Rähmällään oloon on varmaan useitakin syitä, mutta jotkut ovat epäilemättä henkilökohtaisia. On hyvin todennäköisestä, että jos Guggenheim tänne joskus kaupungin tuella saataisiin, olisi Helsingin taidemuseo tuota pikaa sulautumassa siihen. Tuskin erehdyn lainkaan, kun oletan, että taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén näkee jo märkiä unia siitä, mitä tuntuisi jäädä eläkkeelle Guggenheimin johtajana.

Museon toivotaan myös tuovan Suomeen maailmanluokan arkkitehtuuria – sitä ns. wau-arkkitehtuuria, jossa monumentaalinen ja veistoksellinen rakennus kerää jo itsessään luokseen jatkuvan turistilauman, joka huudahtaa: ”Wau!”

Bilbaon veistoksellinen Guggenheim.

Arkkitehtuurin ja turismin liitosta käytetään esimerkkinä usein Espanjan Bilbaota, jonka vuonna 1997 avattu Guggenheim – arkkitehtinään Frank Gehry – kerää vuosittain miltei miljoona turistia.

Voi olla, että taantuvalle teollisuuskaupungille Guggenheim olikin varsin tärkeä piristysruiske, mutta Helsinki ei ole taantuva teollisuuskaupunki, vaan varsin vireä kulttuurikaupunki jo entuudestaankin. Helsingissä ja Helsingin seudulla on myös taidemuseoita aivan riittävästi. Kehitetään mieluummin niitä.

Guggenheimin taidepolitiikka on melko konservatiivista ja hyvälle taiteelle ominaista riskinottokykyä kaihtavaa. En minä ymmärrä, miksi me sellaista museota tänne niin erityisesti kaipaisimme.

Ilman mitään huumorin häivää koen Seinäjoelle pitkään toivotun ja suunnitellun taidemuseon valmistumisen monin verroin tärkeämmäksi hankkeeksi kuin Guggenheimin Suomeen laajenemisen. Ihan vaikka kansallisen edun nimissäkin, jos niikseen tulee.