Arvo Summasen teoksia etsitään

Eilen kävin Helsingin Saskioiden Tytti Soikkelin kanssa Vantaan taidemuseossa, ja löimme lukkoon suunnitelmat, joiden myötä museossa nähdään syksyllä 2015 taidemaalari Arvo Summasen (1928–2006) näyttely. Summanen oli yksi legendaarisen Brondan vintin boheemeista, mutta myöhempi ura sujui enemmän hiljaiselon merkeissä. Vasta elämänsä loppupuolella hän sai mahdollisuuden ostaa kankaita, siveltimiä ja ennen kaikkea värejä halunsa mukaan, ja parissa vuodessa syntyi valtava määrä huikeaa maalauksen ilotulitusta. Tätä haluamme esitellä kunnolla isoissa tiloissa. Ja nyt sitä on siis luvassa.
Aiomme koota museolle myös pienen retrospektiivisen osion, joten olemme kiinnostuneita kaikesta Summasen tuotannosta aina 1950-luvulta alkaen. Jos siis tiedät jossain piilevästä Summasen teoksesta, ottaisitko ystävällisesti yhteyttä: otso.kantokorpi@hotmail.com, 045-1188505.
Ja tässä yksi tuoreista duuneista sekä teksti, jonka kirjoitin aikoinaan Summasen pienempään muistonäyttelyyn Tamminiemessä:

Mitä tapahtuu, kun teen näin?

Arvo Summasen (1928–2006) taiteilijanlaatua on melko vaikea sijoittaa taidehistoriallisiin kehyksiin, vaikka hän kuuluukin suomalaisen maalaustaiteen modernistiseen perinteeseen kaikkine mytologisine ulottuvuuksineenkin: olihan hän yksi niistä taiteilijoista, jotka vaikuttivat legendaarisella Brondan vintillä. Tarinat 1950-luvun boheemista taiteilijaelämästä syntyivät juuri siellä. 
Summasta voisi nimittää ekspressionistiksi, mutta tällä ei vielä tavoiteta kovinkaan paljoa. Toki Summasen tuotanto ilmentää taiteilijan sisäistä maailmaa ja niitä spontaaneja ja vaistonvaraisia elementtejä, joita ekspressionismiin yleensä liitetään, mutta toisaalta siitä puuttuu se itsevarma uho ja tietty väkivaltaisuus, joka on usein ekspressionismille ominaista. Niiden tilalla Summasen teoksissa näyttäytyy aimo annos lämpöä ja myötäelämistä sekä huumoria. Näin niissä voi nähdä myös elementtejä naivismista, mutta toisaalta hänen teoksissaan ei ole jälkeäkään naivismille ominaisesta pikkusievästä miellyttämisen halusta. 
Luulenkin, että varsinkin Summasen myöhemmän tuotannon kannalta keskeisimmät asiat eivät liitykään varsinaisiin taidehistoriallisiin perinteisiin, vaan taiteilijana saavutettuun vapauteen ja maalaamisen tuottamaan riemuun. Hän teki ahkerasti työtä aina kuolemaansa edeltävään päivään asti, ja loppukauden teoksia voikin tarkastella jopa eräänlaisena kokonaistaideteoksena, jonka aiheena on yksittäisten teosten tematiikan lisäksi itse maalaustaide. On kuin Summanen olisi ollut välittämättä tyyliseikoista tai omasta imagostaan ja kysynyt: Voiko näin tehdä? Mitä tapahtuu, kun teen näin? Ja välillä huudahtanut riemukkaasti: Näinkin voi tehdä! 
Summasen värimaailmaakin on vaikea hahmottaa ja tiivistää sanoiksi. Se on selkeä ja raikas, mutta toisinaan tummemmatkin sävyt muistuttavat olemassaolostaan. Ennen kaikkea siinäkin näkyy edellä mainitsemani vapaus. Se ei noudata mitään systeemiä vaan antaa värin selvästikin viedä käyttäjänsä mukanaan alueille, joista tekijäkään ei voi olla varma. Nyt tulee rohkeaa keltaista, antaa mennä! Toki tämä tuottaa tiettyä epätasaisuutta, mutta riskinottokyky on taiteilijan etuoikeuden lisäksi myös edellytys hyväksi taiteilijaksi tulemiselle. Yksittäisten teosten ja niiden tuottaman lopputuloksen näkemisen lisäksi katsojan on joskus syytä ymmärtää itse prosessi. Parhaimmillaan siihen voi samastua, heittäytyä mukaan. Tähän Summasen tuotanto tarjoaa oivan apuneuvon. 

***

Tässä vielä Summasen omakuva – yksi monista – vuodelta 1999:

PS. Sain juuri lisätietoa. Summasen näyttely Lähellä kotia järjestettiin Tamminimessä Urho Kekkosen museon yhteydessä toimivassa Café Adjutantissa 12.4.-14.10.2007. Ja Summasen hieno teosryhmä nähtiin myös Pessi Raution kuratoimassa Taidemaalariliiton juhlanäyttelyssä Maalaamisen arvoista Amos Andersonin taidemuseossa 15.5.–27.7.2009.