Julkaistua 482: Kulttuurissa kaikki hyvin?

Tänään oli taas YLE Radio 1:n Kultakuumeen kolumnini vuoro. Näin se maailma yhdistelee minussa asioita oudosti. Olen viime aikoina lueskellut Sari Timosen ja Jari Valkosen toimittamaa Sienten biologiaa (Gaudeamus 2013) ja miettinyt samalla maailmasta vetäytymistä ja mahdolllisuutta vain lukea tällaisia kiehtovia kirjoja viikko toisensa jälkeen, kun sitten törmäsin Jaakko Lyytisen kykyyn heittää nurkkajumalani – tai yhden heistä – romukoppaan noin vain. No, minuahan tietysti harmitti. Ja Antti Arjava oli sitä mieltä, ettei kulttuuriharrastus ole enää tuloista kiinni. No, minuahan harmitti sekin, koska tuttavapiiriini kuuluu esimerkiksi taiteilijoita, joilla ei ole aina edes varaa ostaa taidenäyttelyihin pääsylippuja – puhumattakaan oopperasta. Ja koska näen koko ajan tilanteita, joissa joku dissaa jotain toista huonon maun takia – jos ei muuten, niin selän takana.

Kulttuurissa kaikki hyvin?

Suomen Kulttuurirahasto on viikko sitten julkaissut mittavaan kyselyaineistoon perustuvan tutkimuksen Suomalaisten näkemykset kulttuurista 2013. Tutkimus sai Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjavan riemuitsemaan siitä, että ”kulttuuriharrastus ei ole tuloista kiinni”. 

Riemuitsevaan kulttuurikuoroon ovat yhtyneet myös eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok.) ja Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimies Jaakko Lyytinen. Vahasalon mukaan ”on erityisen hienoa, että kaikki kulttuurimuodot ja kulttuurin tekijät saavat arvostusta kansalta”. Lyytisen eilisen pääkirjoitussivun kolumnin otsikon mukaan ”kulttuurieliitti on kuollut”. Lyytinen menee jopa niin pitkälle, että hän tuomitsee Pierre Bourdieun sosiaalista ja kulttuurista pääomaa, niiden kasautumista ja luokkajakoon vaikuttamista koskevat pohdinnat historian romukoppaan. Lyytisen mukaan ”distinktion – eli erottautumisen – voi viimeistään nyt kuopata marxilaisten analyysien hautuumaalle”. 

Tuntuu kuin tietyillä kulttuuritahoilla olisi alkamassa Pekka Himasen viime aikoina esille tuoma vaatimus ”hyvän kierteestä”. Kaikki kansalaiset rakastavat kaikkia kulttuurimuotoja. Lyytisen mukaan ”tutkijat eivät enää löytäneet bourdieulaista eliittiä, joka suosii korkeakulttuuria mutta hyljeksii populaarikulttuuria. Eikä sitä löydy Suomestakaan.” Lyytinen viittaa kahteen Oxfordin yliopiston sosiologiin, jotka ovat jakaneet kulttuurinkuluttajat uusiksi neljään luokkaan: 1) yksiruokaiset, jotka kuluttavat pelkkää populaarikulttuuria, 2) kaikkiruokaiset, 3) vähäruokaiset ja 4) passiiviset. Lyytisen mukaan suomalaiset ovat samankaltaisia; esimerkiksi suurkuluttajamme haluavat ”sekä Kari Tapion että Karita Mattilan”. Kulttuurirahaston tiedotteessa joukkoon oli lisätty vielä heavybändi Metallica. 

Voi olla, että edustan negatiivisen kierrettä, jota myös viime aikoina on etsitty suomalaisen kulttuuriväen joukossa, mutta pakko minun on vähän epäillä tätä vallankumouksellista käännettä, jonka myötä kulttuurin käyttö erojen teossa ja sitä kautta esimerkiksi vallan tai eliittiin kuulumisen manifestoinnissa olisi hävinnyt. Makua sekä sosiaalista ja kulttuurista pääomaa käytetään erotteluiden tekemisessä edelleenkin – julistavat Suomen Kulttuurirahasto tai Helsingin Sanomat mitä tahansa hyvää sanomaa siitä, kuinka kulttuuri vihdoinkin kuuluu kaikille. Bourdieuta ei saada tungetuksi romukoppaan Lyytisen voimin. 

Tuli minulle vähän ilkikurinenkin olo: aloin kuvitella sitä, miten yliasiamies Arjava kuuntelee autonsa stereoista Kari Tapion biisiä Olen suomalainen tai kuinka hän hankkii lippuja Chrildren of Bodomin ylihuomiseen konserttiin Tallinnassa, minne hän ottaa matkalukemisekseen Christopher Wickhamin tuoreimman kirjan The Inheritance of Rome (2009). Tällainen maailmahan olisi omalla tavallaan aika ihana. Vähän hauskakin. 

Children of Bodom.

Mutta ei maailma ole tällainen. Se, että kulttuurin suurkuluttajat ovat muuttuneet kaikkiruokaisemmiksi, kertoo lähinnä siitä, että kulttuurin kulutuksen dimensiot ovat muuttuneet ja että hierarkiat ovat monimutkaistuneet uusien tulkintojen ja metatasojen kautta. Elämme sellaista aikaa, että monet niistä ihmisistä, jotka ovat kokeneet erillisen nuorisokulttuurin synnyn 1950-luvulla, ovat vielä hengissä. Mukaan on tullut paljon nostalgisia tasoja ja myös uusia tulkintoja. Kari Tapio on jo ehtinyt kuolla ja lunastaa paikkansa suomalaisten legendojen joukossa, ja Metallicakin on ehtinyt olla hengissä jo yli 30 vuotta. 

Antti Arjava.

Kulttuurin kentät myös monimutkaistuvat koko ajan. On todennäköistä, että korkeakulttuurin ja populaarikulttuurin välisen eron tekeminen menettää merkitystään – johtuen jo pelkästään siitä, että monella korkeakulttuurin pariin siirtyneellä on populaarikulttuurinen tausta. Tämä liudentuma ei kuitenkaan poista sitä, etteikö erillisillä alakentillä syntyisi omia hierarkioitaan, joissa vallitsee hyvinkin voimakkaasti erottelujen tekemisen valtaleikki. Arjava ja minä minä joutuisimme molemmat naurunalaisiksi, jos lähtisimme Tallinnan Rock Cafehen kuuntelemaan Children of Bodomia. Seurueessamme tuskin käytäisiin keskusteluja black metalin, death metalin, doom metalin, extreme metalin, folk metalin ja glam metalin eroista – siitä yksinkertaisesta syystä, että me emme kumpikaan tunnista yhtäkään näistä alalajeista. Meiltä siis puuttuu bourdieulaisittain erottelujen tekemisen kyky. Meillä ei taatusti kävisi flaksi tosi metallimiesten ympärillä hyörivien naisten joukossa. Me ei oltais kovia kundeja. 

Tällaisia erottelujen tekemisen kenttiä maailmamme on täynnä. Minulle naurettaisiin sieniporukassakin, koska erotan vain kolme ruokasientä. Itse asiassa opin vasta tällä viikolla, että sienet eivät ole sen paremmin kasveja kuin eläimiäkään. Erottelujen tekeminen on vaikea asia – ja niiden sosiaalinen soveltaminen ja tuon soveltamisen analysoiminen vielä vaikeampaa.

Tässä Stiltonissa elää Penicillium roqueforti – yksi sienistä. Vain muutama harva meijeri saa valmistaa Stiltoniksi nimettyä juustoa. Eikä sitä kaikilla ole varaa edes syödä. Eikä siitä kaikki edes osaa pitää, koska se on aika voimakkaan makuista. Mutta siihenkin oppii, sanoisi Pierre Bourdieu, jonka mukaan maku on koulutuksen uusintaman historian tuote.