Näyttelykuvia 880: Hulluuden rajoilla

Eilen kävin varsin kiinnostavassa näyttelyssä. Hyvinkään taidemuseossa avattiin Sjählö 9 -näyttely (15.11.–12.1.2014) – lähtökohta on Seilissä sijainnut leprahospitaali, joka muuttui irtolaisten ja mielisairaitten eristyspaikaksi. Sairaala lakkautettiin vasta vuonna 1962.

Tässä tiedotteesta: "Työryhmän jäsenet ovat vierailleet saarella useita kertoja ja perehtyneet Seilin historiasta tehtyihin tutkimuksiin. Seilin potilaiden kohtaloista kerätty dokumentaatio on antanut ryhmän jäsenille mahdollisuuden tutkia mielikuvia hulluudesta ja erilaisuudesta. Näyttelyssä on mukana installaatioita, videoita ja maalauksia, jotka eri tavoin pohtivat sellaisia käsitepareja kuin normaali–epänormaali, kulttuuri–luonto, normatiivinen–poikkeava naisellisuus tai terveys–sairaus. Ryhmän taiteilijat ja tieteentekijät työskentelevät yhdessä ja luotaavat näin yleismaailmallisia ulkopuolisuuden, toiseuden, poikkeavuuden ja eristämisen ilmiöitä."

Ryhmä on aika iso: kuvataiteilija Christine Candolin (s. 1953); fil.tri, kirjailija JuhaniIhanus; taidemaalari Antero Kahila (s. 1954); keramiikkataiteilija Catharina Kajander (s. 1945); performanssi- ja videotaiteilija, ohjaaja Tellervo Kalleinen (s. 1975); taidemaalari Tuija Lampinen (s. 1955); taidegraafikko Solveig Lehtonen (s. 1955); dokumenttiohjaaja Kirsi Mattila; keramiikkataiteilija Leena Mäki-Patola (s. ?); runoilija, muusikko Kirsi Poutanen; lääk.lis. JuhaPyykkönen ; fil.tri, graafikko Elina Waris (s. ?); teatteriohjaaja Paavo Westerberg.

Catharina Kajander, Kynnysmatto, 2013. Aika rajua kamaa.   

Pidin näyttelyn avajaispuheenvuoron, jossa käsittelin taiteen mahdollisuutta tutkia toiseutta, ulkopuolisuutta ja eristämistä.

Siteerasin ehkä jopa turhankin odotetusti Michel Foucault'n kirjaa Tarkkailla ja rangaista (1975, suom. 1980) ja sen keskeisiä ajatuksia siitä, miten moderni vallankäyttö tulee ymmärrettäväksi suljettujen instituutioiden genealogian kautta. Ongelmana tässä ymmärryksessä on erityisesti valtaosapuolien sidosten kietoutuminen toisiinsa sellaisella tavalla, että erottelujen teko on vaikeaa. Tässä taide toimii mielestäni hyvänä avaajana. 

Sitten siteerasin myös yhtä nurkkajumalaani ja esikuvaani Raymond Williamsia. Kirjassa Marxismi, kulttuuri ja kirjallisuus (1977, suom. 1988) hän muun muassa käsittelee kulttuurin jäänteenomaisia (residual) piirteitä: ”Jäänteenomainen on muodostunut menneisyydessä, mutta se vaikuttaa yhä kulttuurisessa prosessissa, ei vain eikä usein lainkaan menneisyyden elementtinä, vaan nykyisyyden aktiivisena elementtinä. Niinpä tiettyjä kokemuksia, merkityksiä ja arvoja, joita vallitsevassa kulttuurissa ei voi ilmentää tai osoittaa todellisiksi, koetaan ja harjoitetaan jonkin aikaisemman sosiaalisen ja kulttuuri-instituution tai muodostuman kulttuurisiin ja sosiaalisiin jäänteisiin nojautuen.”

Hyvä pari, ja ns. näillä mentiin. Oli muuten ihana sanoa pitkästä aikaa taidemuseossa ääneen sana 'marxismi'.  

 Christine Candolin, Nimetön, "mutta jos huutaisin", 2012–13.