Mäntän kuvataideviikkojen julkaisun toimitin siten, että kaikki tekstit noudativat samaa fragmentaarista asua, jossa taiteilijan teoksiin liittyvät ajatukset ikään kuin pullahtelevat hajanaisina huomioina jostain sieltä kauempaa mielen sopukoista. Osan teksteistä koostin, editoin ja lyhentelin vanhemmista teksteistä, osan taiteilijat kirjoittivat itse varta vasten julkaisua varten ja osa syntyi siten, että kävin haastattelemassa taiteilijoita ja purin sitten nauhalta valitsemani kohdat. Julkaisen tässä ne kuusitoista tekstiä (ensin seitsemän ja sitten toisessa postauksessa yhdeksän, koska Bloggerin hakemisto ei ota vastaan tarpeeksi merkkejä), jotka perustuvat tekemiini haastatteluihin. Sanat ja ajatukset ovat siis kuitenkin taiteilijoiden itsensä:
Tatjana Bergelt (s. 1966)
… kaikki työni liittyvät kieleen, äidinkieleen, sekä niihin maihin joissa olen asunut… isänmaa…
… tämä avautui laajasti… aloin lukea paljon, muun muassa Raamattua ja Tooraa… kysehän ei ole pelkästä käskystä vaan myös uhkauksesta. Raamatusta: ”Joka kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla”…
…. miten kuvailet kunnioitusta? Se menee niin helposti voimasuhteeseen… jollakin on voimaa, ja sinä alistut… kunnioituksen pitäisi ehkä pikemminkin olla vastuunottoa – vastuunottoa kohti maata, yhteiskuntaa, kulttuuria…
… toiminta ja maailman rakenteet asuvat eri tavoin myös kielessä, esimerkiksi, toisin kuin suomessa, saksan ja venäjän kielessä on myös suvut: der, die, das… isä ja äiti eivät olemassa ilman lasta…
… leikin kielen kautta palapelimäisesti, sanojen ja sukujen ja niiden yhdistelmien kanssa avautuu kuvien kautta erilaisia taistelukenttiä ja jännitteitä…
… yritän yhdistää sanan ja objektin, ei välttämättä sanaa ja kuvaa… haluan kuvittaa ilman että kuvittaisin…
Tatjana Bergeltin työhuoneellaan 2.5.
Pirjetta Brander (s. 1970)
… ihmissuhteisiin ja vanhempiin tulee suhtautua kuin luonnonoloihin… tuntea kunnioitusta, ei pelkoa…
… kunnioitus on myös kysymys, jos on tapahtunut kauheita, kuten Emmanuel Carrèren romaanissa Valhe (2000), tosikertomukseen pohjautuvassa tarinassa miehestä, joka surmasi vanhempansa, vaimonsa sekä lapsensa…
… inhoan moraliteetteja, minua kiinnostaa yritys ymmärtää… taiteessa pitää voida käsitellä myös pahaa ja väärää… taiteessa on tärkeintä, että pystyy jakamaan tunteita…
… käsittelen kollektiivista pelkoa, siten miten yhteisö muodostaa mörön…
… monimutkaista filosofista rakennetta ei ole… kyse on yksinkertaisista ajatuksista: elämä on hirveää mutta siitä voi selviytyä ja että kaikessa kauheudessa voi olla hyviä puolia, josta voi syntyä jotain…
… teokseni ovat mollivoittoisia, mutta on niissä hysteeristä huumoria… miten se ranskalainen sanonta menee: melankolia on portti syvällisyyteen…elämää voi lähteä pohtimaan syvemmin ja oppiakin asioita…
Pirjetta Brander virittelee 22.5. installaatiotaan Giant.
Radoslaw Gryta (s. 1955)
… lähdin kotoa 14-vuotiaana… isäni nukkui television öisen lumisateen edessä, mutta sitä ei saanut sammuttaa… sellaisena piirsinkin häntä…
… äidistään pitäisi pitää… se olisi luontevaa… äidin mielestä kaikki oli aina esteenä…
… kun kerroin heille tulevani isäksi, he ihmettelivät, että miten se olisi mahdollista, että Radekista tulisi isä… helppoa, minä vastasin, pitää vain tehdä kaikki toisin kuin te…
… suhteeni on hyvin ristiriitainen ja sitä ristiriitaa työstän… ja samalla tiedän, että olen samanlainen kuin isäni… hänkin lähti nuorena…
… aloitan työskentelyn naturalistisena, mutta se on vain lähtökohta, joka ei riitä… piirustus alkaa kiinnostaa piirustuksena, pitää lähteä vaikeampaan suuntaan…
… kyse on psykologisesta tilanteesta, ei Virtasesta tai Grytasta… pitää unohtaa lähtökohta, katsoa piirustuksia piirustuksina ja ajatella vaikka arkkityyppejä…
Radoslaw Gryta ripusti piirustuksiaan 28.5. pienen Hedvig-tyttärensä kanssa.
Maija Helasvuo (s. 1968)
… perheteema on ollut keskeinen. Olen käyttänyt malleina äitiäni, poikaani ja itseäni… ne ovat siis henkilökohtaisten suhteiden kuvauksia…
… lähtökohdat ovat myös taidehistoriallisia… se on jo äidinmaidossa, sillä äitini on kuvaamataidonopettaja, joten minua vietiin pienenä museoihin ja kirkkoihin… itse olen ateisti, mutta länsimainen taidehan on kuvannut näitä aiheita satoja vuosia… äitini ja ammattini kautta teokset saavat ulottuvuuden, jossa muoto ja sisältö nivoutuvat toisiinsa…
… formaalisti lähtökohtana voi olla esimerkiksi laskoksia kohtaan tuntemani ihailu vanhassa taiteessa… heitin lakanan päällemme… vaikka figuratiivisuus vähenee, pitää veistosten olla anatomisia, sillä ihmisen silmä on tarkka suhteessa toiseen ihmishahmoon… lakana sekä häivyttää että tuo esiin…
… sukupolvien jatkumo tuo mukaan sommittelullisen jännitteen… äitini on kunnossa, mutta tulee tulevaisuudessa tarvitsemaan minua enemmän… poika taas irtautuu… mukana on myös menettämisen pelkoa…
Maija Helasvuon Mummo itse kolmantena. Kuva: Heikki Vesterinen.
Päivikki Kallio (s. 1952)
… olen aiemmin käsitellyt isän ja tyttären näkökulmaa saman, kotitalomme purkamista kuvaavan videon kautta, nyt yritän tuoda mukaan myös äidin näkökulmaa… olen kuvannut hänen kasvojaan näyttäessäni samalla ennen purkamista talossamme kuvattuja hetkiä…
… isän kuolemasta on yli viisitoista vuotta… perheen elämä rakentui pitkälle hänen kauttaan… äitini on nykyään 95-vuotias… kuvaan tavallaan häneen melankoliaansa…
… sentimentaalisuus on tietenkin jossain mielessä pelottavaa… sitä helposti vaipuu Lauantain toivottujen tasolle… vaikka kuuntelen minä niitä edelleenkin…
… kyse on henkilökohtaisista, väistämättömistä prosesseista… vaikea minun on miettiä tai tehdä taidetta, joka ei liittyisi omaan elämäntilanteeseen… mutta en minä tässä ole mikään erikoistapaus… teen asioita epämääräisesti… että se jättäisi avoimeksi…
… surumielisyyttä yleisellä tasolla… vähän sellaista slaavilaista elämä ja kohtalo -ajattelua…
Päivikki Kallion esitteli minulle 23.4. työhuoneellaan sitä, miten lentokonevanerille heijastetaan videota.
Jussi Koitela (s. 1981)
… kiinnostuin niistä tekstimassoista, joita käytetään opetustarkoituksessa liittyen perhe- ja parisuhdetyöhön… ja -terapiaan... Kirkon perheasian neuvottelukeskus, Seta, Mannerheimin Lastensuojeluliitto… nämä ovat paikkoja, joissa perhe rakennetaan…
… tekstit jalostuivat prosessissa julkisessa tilassa esitettävään mainosmaiseen esitykseen… olen kiinnostunut niistä kombinaatioista, joissa yhdistyy perhepuhe, julkinen tila ja tilanteesta syntyvät keskustelut…
… olen viime aikoina miettinyt poliittista taidetta… en ole ehkä poliittinen, pikemminkin yhteiskunnallinen…
… yhteiskunnallinen tarkoittaa kai sitä, että asia liitetään yhteiskunnalliseen keskusteluun… en tiedä haluanko itse olla mukana, mutta jotenkin siihen on pakotettu… on minulla omat arvonikin, mutta en minä niitä tuo esiin... jokaisen perhettä määrittelevän tahon materiaalissa ja arvoissa on jotain läheistä, mutta myös vastakkaistakin…
… pyrin siihen, että katsojan on pakko nähdä se, mihin sijoittaa itsensä… sehän latautuu tietenkin esityskontekstinsa ja yleisönsä kautta…
… pyrin siihen, että katsojan on pakko nähdä se, mihin sijoittaa itsensä… sehän latautuu tietenkin esityskontekstinsa ja yleisönsä kautta…
Jussi Koitelan teos levisi ympäri Mänttää kuin Jeesus tulee pian -juliste konsanaan. Kuva: Heikki Vesterinen.
Raakel Kuukka (s. 1955)
… minulla on tähän asiaan etäisyyttä, koska äitini on kuollut jo vuonna 1984… olen liittänyt mukaan hänen ainoan kirjeensä vuodelta 1980… tietynlainen ratkaisun hetki, kun lapsi on lähtenyt omille teilleen… hänen toiveensa…
… valokuvissani tuolta ajalta on ehkä vähän alakuloinen tunne… äitini on evakko, ja hänellä on ollut aika kova elämä… se varmaan heijastui meidän suhteessamme… mutta myös rakkaus… en minä voi kritisoida häntä…
… ehkä kuvat ovat jonkunlainen näkymä siihen maailmaan… mukana on myös valokuva siitä, kun hän tuli viimeistä kertaa ulos talosta… siskoni on mukana, ja siinä on mukana huolenpito, mutta myös suru…
… tietenkin tiedän enemmän kuin kirje kertoo, mutta luulen, että hänen elämänsä oli aika samanlaista kuin hänen sukupolvensa naisten elämä…
… on eheyttävä kokemus, kun palaa vuosikymmenen takaisiin valokuviin… se on vapauttavaa… taustansa voi jättää taakseen. Vaikka ei tietenkään toki unohtaa, mutta se ei hallitse enää omaa elämää…
Raakel Kuukan äidiltään saamasta kirjeestä kasvoi kokonainen taideteos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti