Taas Mäntässä: Tuksun kaa

Kun olin viime viikon keskiviikkoiltana palannut parin viikon lomareissulta Puolaan ja Baltiaan, alkoi taidearki taas täydellä teholla. Perjantaina lähdin Mänttään, koska Mäntän kuvataideviikkojen oheisohjelmat niin käskivät. 

Kaikkeen sitä taiteen kautta joutuukin! Perjantai-iltana minulla oli DJ-keikka – elämäni neljäs – Mäntän paikallisessa paheellisessa luolassa Morgan Kanessa. Soittelin yli kolme tuntia neuvostovirolaista iskelmää, poppia ja rockia. Kun aloitin uuden urani vähän vajaa vuosi sitten, sain soittaa Kauko Röyhkän ja Singer Vingerin kanssa, joten lieneekö lyhyt urani jo laskussa, koska illan pääakti oli nyt Johanna "Tuksu" Tukiainen:

Keikka meni hyvin tai ainakin kohtuullisesti, vaikka toinen soittimistani oli vääränlainen – DJ-soittimen sijaan ihan tavallinen huonokuntoinen Denon:

Myöhässä ollut, esiintymiskamppeensa osin stadiin unohtanut, nousuhumalainen ja hahmoltaan kaikinpuolin tragikoominen – pääpaino osiossa tragi – Tukiainen veti kolme biisiä osin huulisynkassa, osin päälle kirkuen ja aloitti sitten pitkän tauon, jota piti seurata shown "eroottinen osuus". Minä olin jo niin väsynyt, että en jaksanut odottaa vaan lähdin hotelliin nukkumaan. En voi siis kertoa omakohtaisesti osin hauskoja ja osin surullisia juttuja, joista kyllä kuulin kaikuja kylillä seuraavana päivänä. Jääköön siis juoruilematta.

***

Lauantaina oli kaksi toisenlaista keikkaa. Iltapäivän aloitti elokuvaesitys Mäntän iki-ihanassa Kino-Säteessä, Suomen kolmanneksi vanhimmassa edelleen toimivassa elokuvateatterissa:

Katsoimme Imbi Pajun hienon dokumenttifilmin Torjutut muistot (2006), jossa hän kuvaa äitinsä ja tätinsä – ja muidenkin virolaisnaisten – kohtaloita Neuvosto-Viron ikeen alla. Tätä seurasi paneelikeskustelu, jonka puheenjohtajan toimin. Mukana oli Pajun lisäksi kuvataiteilija Pirjetta Brander (s. 1970), jonka vaikuttava teos Mäntän kuvataideviikoilla käsittelee osin samankaltaista tematiikkaa – muun muassa kollektiivista pelkoa. Yleisöä oli paikalla kiitettävästi ja keskustelu oli vilkasta, joten tähdillä oli syytä hymyyn:  

Pirjetta Brander ja Imbi Paju Kino-Säteen kuistilla paneelin jälkeen.

Sitten vedin tunnin mittaisen kuraattorikierroksen näyttelyssä, ja jälleen riitti väkeä. Haluan kertoa tästä tapahtumasta erityisesti, koska se tuotti yhden urani hienoimmista hetkistä. Mukana oli edellisen illan keikalla tapaamani stadilainen osapuilleen viisikymppinen pariskunta, jolla oli mökki lähistöllä. He innostuivat tulemaan myös elokuviin ja sitten kuraattorikierrokselle, ja mies kertoi minulle kierroksen jälkeen, että kyseessä oli hänen elämänsä ensimmäinen taidenäyttely. Hän oli niin innostunut, että sanoi tulevansa seuraavana päivänä uudestaan ehtiäkseen paneutua myös kaikkiin videoteoksiin.  

Tuli melkein tippa silmään ja vähän jeesusmainenkin olo: Sainpahan edes yhden pelastetuksi! Ja se kai riittää aika pitkälle.
Ilta jatkui Honkahovissa, jossa oli bileet. Performansseista ehdin nähdä Tärähtäneiden ämmien hirtehisen hauskan ja aika mainion esityksen:

Illan huipensi Anssi Kasitonnin (s. 1978) ja vaimonsa Maria Stereon keikka:  

Ja olihan hyvä bändi! Pariskunta sai kahdestaan aikaan nimenomaan kokonaisen garagebändin fiiliksen. Yksinkertaiset laulut olivat yhtäaikaa naivistisia ja aika raakoja. Kuunnelkaa tästä vaikka pari näytettä.

***

Sunnuntaina tein retken Keuruulle tutkimaan taidetarjontaa. Tästä kohta erikseen lisää. Iltapäivällä minulla oli toinen tunnin kuraattorikierros, johon osallistui lauantaitakin enemmän porukkaa.

Ja sitten autolla kotiin ja nukkumaan vähäksi aikaa ennen kuin aloitan tänään Galleria Ortonin vuosijulkaisun tekstien kirjoittamisen. Kiirettä siis jo piisaa, vaikka kesä onkin vielä puolessa.