torstai 28. heinäkuuta 2011

Näyttelykuvia 407 & Arkkitehtuuria 23: Ihanneyhteiskunnassa

Rästien purku jatkuu.
5.7. Krakovan vierailu lähestyi loppuaan. Päätimme käydä vielä Nowa Hutassa, krakovalaisessa sosialistisessa ihannelähiössä, joka rakennettiin 1950-luvulla:


Yllä näkyvä keskusaukio kantaa nykyään vähän irvokkaastikin Ronald Reaganin nimeä, mitä eivät kaikki nowahutalaiset tahdo kuulemma oikein niellä.
Nowa Huta (= Uusi valimo) syntyi ison terästehtaan ympärille, joten tehtaan porttiahan piti käydä katsomassa. Ennen se kantoi Leninin nimeä; nykyään se on johtotähtenä on Tadeusz Sendzimir (1894–1989), puolalainen insinööri:


Nowa Hutassa on myös pieni Krakovan kaupunginmuseon alainen museo (Słoneczne 16), jossa esitellään vaihtuvin näyttelyin Nowa Hutan historiaa ja kulttuuria. Nyt oli vuorossa aika hauska näyttely (12.5.–2.10.) nowahutalaisesta populaarimusiikista kautta aikojen:


Ja minkälaista palvelua! Virkailija tuli vähän ajan kuluttua pyytelemään anteeksi, että heillä kun on vain tällainen erikoisnäyttely tarjolla, niin olisimmeko kiinnostuneita katsomaan myös englanniksi tekstitetyn videon Nowa Hutan historiasta. Tietenkin. Ja niin hän laittoi yhden musamonitoreista kiinni ja pisti videon pyörimään. Se olikin varsin kiinnostava filmi, jossa haastateltiin monia alkuperäisiä asukkaita. Suosittelenkin kysymään sellaista, jos joskus museoon eksytte.
Mutta käynti Nowa Hutassa täydellistyy vasta Ruusujen puistokadun ravintola Stylowassa, joka on säilynyt likipitäen alkuperäisessä 1950-luvun asussa:

Tyyliä ulkoa...

... ja tyyliä sisältä.

Ja sitten kaikki alkoi tietenkin muuttua. Kansa sai aikaiseksi Nowa Hutaan vuonna 1977 valmistuneen kirkon – siitä käytiin jopa aikamoisia mellakoita jo 1960-luvulla. Arkkitehti on Wojciech Pietrzyk, ja Le Corbusier -vaikutteet ovat varsin selkeät:


Ja nyt odotan vielä Nowa Hutan retken lopullista täydentymistä koto-Suomessa. Nyt pitää nimittäin hankkia uudestaan käsiin nuorena katsomani Andrzej Wajdan Marmorimies (1976), joka kuvaa Nowa Hutan rakentamista ja rakentamisen kuvaamista ja joka on myös osin siellä kuvattu.

1 kommentti:

  1. Muistaakseni Wajda tai joku hänen oppilaistaan on myös tehnyt dokkarin tai pari Nowa Hutasta. Sen rakentamisesta ihmiset tuntuivat olleen todella ylpeitä: moderni kaupunki!

    Wajda opetti vuosikymmeniä tulevia puolalaisia elokuvantekijöitä. Näin sosialismin jälkeisinä aikoina olen monasti ihmetellyt että keitä heitä sitten oikein oli. Kieslowski? Täytyy siellä olla osaamista paljon.

    VastaaPoista