Rästien purku jatkuu. 8.7. vietimme päivän Vilnassa.
Olen aina tuntenut erityistä viehätystä koululaisten näytillä oleviin piirustuksiin, koska niiden avulla pystyy pääsemään monin tavoin kiinni kansallisiin kuvamaailmoihin ja erilaisiin kuvallisiin konventioihin sekä kliseiden syntyyn. Jossain Vilnan kaduilla törmäsin seinään kiinnitettyyn näyttelyyn, jossa aiheena on ollut koululaisille järjestetty kilpailu Liettuan kansanmurhien kuvaamisesta:
Aiheena ovat olleet muun muassa sekä metsäveljet että televisiotornista (14 siviiliä sai surmansa tammikuussa 1991) käyty taistelu:
Lähihistorian läpikäyminen ja ymmärtäminen ovat toki tärkeitä asioita. Jotenkin tuli kuitenkin ambivalentti olo näitä kuvia katsellessa. Tähän kuvamaailmaan kun yhdistetään nationalismi, kasvanut äärioikeisto, muukalaisviha ja arvoiltaan koventunut white trashia tuottava umpikapitalistinen yhteiskunta, niin mihin sitä sitten ollaan menossa?
***
Ja sitten sisäsiistimmän taiteen pariin. Vilnan nykytaiteen keskus (Šiuolaikinio meno centras eli ŠMS tai englanniksi CAC) on iso ja hieno näyttelytila aivan keskustassa. Pysyvissä kokoelmissa on pieni Fluxus-kabinetti, joka kannattaa katsella tarkkaan. Syy tähän on tietenkin se, että yksi Fluxuksen keskeisistä voimahahmoista oli liettulaissyntyinen George Maciunas (1931–1978, alunperin Jurgis Mačiūnas):
Isoja vaihtuvia näyttelyitä oli kaksi. Toinen piti sisällään liettualaista nykygrafiikkaa:
Ja, kas kummaa, nyt kun jälkikäteen yritin löytää näyttelystä keskuksen kotisivuilta jotain infoa, en löytänyt siitä mainintaakaan. Ilmeisesti on niin, että se ei enää ole päällä mutta ei vielä arkistossakaan. Tylsänpuoleinen näyttely kuitenkin oli.
Vielä tylsempi oli kuitenkin itävaltalaista nykytaidetta esittelevä In Between (24.6.–21.8.). Ilmeisen edustava se kuitenkin on, koska se on koottu kansallisista kokoelmista:
Voi tietenkin olla, että minulla oli asenneongelma. Ajatus siitä, että tulen Liettuaan katsomaan itävaltalaista nykytaidetta, oli jotensakin ärsyttävä. Olenkohan minä jonkunlaisen vinoutuneen kansallisajattelun uhri? Söin minä kuitenkin illalla Vilnassa yhden elämäni parhaimmista intialaisaterioista:
Tjaah. Täytyy miettiä.
***
Arjen taide kuitenkin pelasti. Lähellä keskustaa sijaitsee pieni ja varsin viehättävä Užupis-niminen kaupunginosa, joka on nimetty itsenäiseksi taiteen tasavallaksi perustuslakeineen ja peräti 17-miehisine puolustusvoimineen:
Siellä voi tallustella, käydä käsityökaupoissa ja gallerioissa ja juoda vaikkapa terassilla oluen. Ja lukea seinästä (Paupio-kadulla) tietenkin tasavallan perustuslain, jonka 13. artikla esimerkiksi toteaa, että "koiralla on oikeus olla koira".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti