Kuka pelkää ikonoklastia?
Pohjois-Irlannissa on koettu viime aikoina väkivaltaisia yhteenottoja. Riidat saivat alkunsa, kun Belfastin kaupunginvaltuusto päätti, että Britannian lippua käytetään salossa vain tiettyinä päivinä vuodessa. Brittimieliset lojalistit katsoivat, että lippupäätös uhkaa heidän kansallista identiteettiään.
Union Jack.
Symboleista, kuvista ja niiden käytöstä on riidelty aina. Esimerkiksi kristillisen kirkon historia on täynnä erilaisia kuvariitoja. Bysantin keisari Leo III kielsi 700-luvulla Jeesusta ja pyhimyksiä esittävien kuvien käytön. Meillä Suomessakin uskonpuhdistuksen myötä maalattiin kirkoista kuvia peittoon. Maallinen valta on ollut myös yhtä hanakka riitelemään kuvista ja symboleista. Ikonoklasmi eli kuvainraasto tunnetaan kaikissa kulttuureissa. Natsi-Saksassa esimerkiksi ekspressionisteja luokiteltiin kuuluvaksi ns. ”rappiotaiteeseen”, josta järjestettiin pilkkaavia näyttelyitäkin. Neuvosto-Venäjällä taiteilijan leimaaminen formalistiksi saattoi tuottaa matkan Siperiaan – toisinaan jopa kuolemankin. Afganistanin Taliban-johtaja Mullah Mohammed Omar komensi vuonna 2001 sotilaansa tuhoamaan maan kaikki veistokset. Uudelleen itsenäistyneen Viron ainoat katumellakat syntyivät, kun Pronssisoturina tunnettu Puna-armeijan neuvostomuistomerkki siirrettiin paikaltaan.
Yksi syy ikonoklasmille on kerettiläisyyden pelko – oli sitten kyse hengellisestä tai maallisesta vallasta. Väärien oppien uhka on aina ollut olemassa ja kuvien maailma tuntuu tarjoavan tähän erityisen pelottavan mahdollisuuden – vaikka eiväthän sanatkaan ole tunnetusti koskaan niin yksiselitteisiä. Kaikki riitelevät osapuolethan tuntuvat tulkitsevan esimerkiksi Raamattua joko ”kirjaimellisesti” tai ainakin muista poiketen ”oikein”. Kuvilla on kuitenkin aivan erityinen asema näissä riidoissa, koska kuvan kieli on kuitenkin transformoitava, muunnettava sanojen kieleksi, jotta siitä voitaisiin keskustella, olla eri mieltä tai toisinaan jopa yhtä mieltä.
Jotkut symbolit, kuten lippu, ovat melko yksinkertaisia, eikä niiden tulkinnasta juurikaan käydä kiistoja. Lippuja voidaan kuitenkin käyttää eri tavoin: niiden juurelle voidaan kokoontua kunnioittavasti, mutta niitä voidaan myös häpäistä. Häpäisemällä lippua häpäiset myös ihmistä, joka sitä on tottunut kantamaan.
Länsimaisen taloudellisen rationaalisuuden maailmassa olemme tottuneet luopumaan taikauskosta. Se on jotain, joka vaivaa aivan muita kulttuureita jossain siellä muualla. Niitä vähemmän kehittyneitä, jotka vielä uskovat yliluonnolliseen – jotka uskovat, että asialla ja sitä edustavalla symbolilla on erityinen kausaalinen yhteys. Tämä yhteys näkyy esimerkiksi haitilaisessa voodoossa, josta meillä suomalaisilla on todennäköisesti vieläkin sellainen kuva, että kyse on vain lähinnä ihmisten muotoisilla figuureilla tehdyistä poppamenoista, joissa esikuvaa muistuttavalla nukella – vaikkapa pistelemällä neuloja – pystytään vaikuttamaan esikuvaan erilaisin tavoin. Harva taitaa tietää, vodou on Haitissa virallinen kirkkokunta, jonka piirissä aivan normaalisti annetaan kasteita, vihitään ihmisiä avioliittoon ja siunataan maan poveen – aivan kuten meilläkin.
Voodoonukke Louvresta.
Voodoonukkeihin liittyvä jäljittelymagia on kuitenkin lähempänä länsimaisen rationaalista mieltä kuin uskallamme todennäköisesti tunnustaakaan. Mitä teet ja miltä tuntuu, kun joku repii rakastettusi kuvan tai sylkee sen päälle? Mitä teet, kun joku polttaa lipun, jolla olet tottunut liputtamaan?
Tunnistatko oman maagisen kuvasuhteesi? Kuka osaa siinä tilanteessa olla rationaalinen ja ajatella, että rakastettusi kuva on vain printti, suorakulmainen mustesuihkutulosteen pala, jolla ei ole mitään vaikutusta sen paremmin rakastettuusi kuin teidän väliseen suhteeseennekaan?
Tämän saman ongelman voi nostaa myös ikään kuin ylemmälle merkitystasolle. Miten tulkitset kuvien sijaan kuvainraastajaa? Miksi se, että 2010-luvun Belfastissa tai Tallinnassa heitellään kiviä ja palopommeja, tuntuu kaikessa järjettömyydessään kuitenkin jollain omituisella tavalla järjellisemmältä kuin se, että Afganistanissa räjäytellään veistoksia tai että Muhammed-pilakuvista suuttuneet muslimit polttavat Tanskan lippuja ja käyvät lähetystöjen kimppuun. Miksi Taliban-taistelijat tuntuvat sivistymättömämmiltä ja brutaalimmilta kuin Belfastin lippuriidan osapuolet?
Ei tällaiseen ajatteluun ole oikeasti minkäänlaisia perusteita. Kaikilla ihmisillä tuntuu olevan varsin maaginen kuvasuhde, edelleenkin 2000-luvulla, huolimatta mistään tieteen ja rationaalisuuden näennäisestä kehittymisestä – olimme sitten pakanoita, ateisteja, kristittyjä tai muslimeita. Niitä toisia on vain tapana nimittää taikauskoisiksi.
Tiedän tarkkaan, miksi rahani ovat lompakossa ja mitä niillä saa. Mutta mitä poikani kuva siellä lompakossa tekee?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti