keskiviikko 21. elokuuta 2013

Sidonnaisuuksistani

Kun viime viikon Radio YLE 1:n Kultakuumeen Guggenheim-kolumnini kirvoitti Helsingin Sanomissa artikkelin, jossa pääasia oli sidonnaisuuksieni ilmoittamisen puute, ja kun nyt näköjään kolleganikin – Heikki Kastemaa ja Marja-Terttu Kivirinta – ovat jatkaneet keskustelua aiheesta Facebookissa, niin muistutettakoon nyt saman tien muistakin Guggenheim-sidonnaisuuksistani, jotka eivät vielä ole tulleet esille:
1) Olen jo aikoja sitten ilmoittautunut Guggenheim-keskustelun myötä syntyneen Checkpoint Helsinki -hankkeen julkiseksi tukijaksi – kuten Kivirintakin.
2) Olen myös jo aikoja sitten allekirjoittanut kansainvälisen taideväen muodostaman Gulflabor-ryhmän Guggenheim Abu Dhabin boikottia ajaneen adressin (tässä linkissä nimilistaa viime vuoden tammikuulta) – syynä on lähinnä työntekijöiden surkea asema Saadiyat-projektissa – ja seuraan ryhmän toimintaa aktiivisesti. Suosittelen tätä muillekin suomalaisille taidealan ihmisille.


Olen täynnä erilaisia sidonnaisuuksia ja toisin kuin Kivirinta antaa ymmärtää – "nythän Otso väistelee valtaansa esitellen itsensä sidoksista vapaana kirjoittajana" –, olen aina valmis kertomaan sidonnaisuuksistani. En minä mitään ole väistellyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti