maanantai 25. helmikuuta 2013

Saamenkielisten uutisten lähetysaika

Otetaanpas pieni tuokio kansalaistoiminnalle. Saamenkieliset uutiset tulevat muualla Suomessa kuin Lapissa puolenyön tietämillä, jolloin ihmisillä on tapana olla jo unessa tai miltei unessa. Tässä faktaa: "Suomessa asuu noin yhdeksäntuhatta saamelaista ja heistä yli 60 prosenttia asuu kotiseutualueensa ulkopuolella. Omalla kielellä lähetettävillä televisiouutisilla on erittäin suuri merkitys kielen ja kulttuurin säilyttämisessä ja vahvistamisessa. Myös muualla kuin saamelaisalueella uutisia pitää voida katsoa säännölliseen ja asialliseen katseluaikaan."
Näin ei siis nyt ole, ja nyt YLE on korjaamassa asiaa siirtämällä saamenkieliset uutiset "parempaan" aikaan eli noin klo 23. Ja tämähän ei vetele.
Allekirjoittakkaa, hyvät kanssaihmiset, nettiadressi tästä linkistä!  


Onpa vielä todettava, että katson saamenkielisiä uutisia aika usein, ja tekee se hyvää näin ei-saamelaisellekin.

1 kommentti:

  1. Ylellä on liikaa lehtien lukua eli toisten toimittajien muualle tekemien juttujen apinointia. Osan lehtikatsauksista kun korvaa saamenkielisillä uutisilla on kaikilla mukavampi ja arvokkaampi olo.

    VastaaPoista