torstai 3. lokakuuta 2013

Helsingin taidemuseon johtokunta 7 & Näyttelykuvia 863 & 864 & 865 & Virossa 101 & Guggenheim Helsinki 39: Joukolla Tallinnaan, osa 2

Junassa matkalla Tampereelle.
Palaan vielä viime viikon perjantaihin, Helsingin taidemuseon johtokunnan syysseminaariin.
Vaikka olimmekin seminaarimatkalla, ei se tarkoittanut rankkaa yöbiletystä ja pitkiä aamu-unia. Kello 8.30 istuimme jo Viru-hotellin seminaarihuoneessa jatkamassa laivalla aloitettuja pohdintoja museon tulevaisuudennäkymistä:


Sitten matkasimme Tallinnan uuteen merimuseoon – nimeltään Lennusadam – tutustuaksemme tsaarinaikaisen vesitasojen hangaarin huikean betonirakenteen uusiokäyttöön museona. Ja kyllä se olikin komea paikka:


Itse perusnäyttely oli makuuni vähän turhan mililtaristinen, mutta kyllä se laivoista tykkäävä pikkupoika herää taidekriitikossakin. Oli sitä paitsi hauska katsella sitä, millä innolla Tuomas Rantanenkin, kaupunginhallituksen edustaja johtokunnassa, syöksyi tilaisuuden tullen varsin ripeästi sukellusveneen sisään. 
Georgialaisern lounaan jälkeen siirryimme Talinnan Taidehalliin – Tallinna Kunstihoone, missä johtaja Karin Hallas-Murula otti meidät vastaan ja kertoi Taidehallin toiminnasta ja profiilista. Itse asiassa kokoonnuimme Taidehallin alakerran galleriassa, Kunstihoone galeriissa, koska itse halliin rakennettiin seuraava näyttelyä. Kävimme kuitenkin myös hallin tilat läpi:

Nina Sillantaka ja Valentina Ahlavuo katsovat Karin Hallas-Murulan osoittamaa Taidehallin kattoa.

Taidehallin galleriassa oli hauska liikkuvien veistosten yhteisnäyttely – nimeä en valitettavasti muista, ja Taidehallin kotisivut ovat tätä kirjoitettaessa kumma kyllä päivittämättä:

Valentina Ahlavuo taiteen kuivapesussa.

Sitten kävimme vielä nurkan takana Taidehallin toisessa galleriassa, Linnagaleriissa, missä oli Anna-Stina Treumundin (s. 1982) näyttely (12.9.–6.10). Treumund on lesboproblematiikkaa käsittelevän taiteen uranuurtajia Viron nykytaide-elämässä. Kokemuksellisesti näyttely oli kyllä vähän viileä ja ohut.   

Taidemuseon johtaja Erja Pusa ja Treumundin piiskaavaa taidetta.

Sitten piipahdimme vielä vanhan ystäväni Leonhard Lapinin (s. 1947) työhuoneella, koska se sattuu olemaan juuri Taidehallin yläkerrassa:

***

Siinä se.
Ja mitä me sitten opimme? Aika paljon Viron taide-elämästä, mutta palaan mieliaiheeseeni G:hen, johon olen todellisuudessa perin juurin kyllästynyt: Guggenheimin sijaan meidän tulisi verorahoillamme tukea omien instituutiottemme mahdollisuuksia luoda aidosti kansainvälistä brändiä – jos sellaista nyt kerran sitten pitää olla. Miksi ihmeessä me emme siinä onnistuisi, kun paljon pikkaraisempi ja myös köyhempi Viro on tehnyt sen museomaailmassa 2000-luvulla jo kahteen kertaan? European Museum Forum valitsi Kumun Vuoden eurooppalaiseksi museoksi vuonna 2008. Lennusadam sai Europa Nostra grand prix'n tänä vuonna. Taidealan ammattilaisena voin vielä todeta, että Kumu on laadukkaalla näyttelypolitiikallaan esimerkiksi pakottanut minut käymään siellä säännöllisesti – jo useamman vuoden ajan. Vähän samalla tavalla kuin monet taiteilijat tunsivat aikoinaan – ja osin vieläkin – olevansa miltei pakotettuja käymään Tukholman Moderna Museetissa. Tämänkin me voimme naapureitamme ajatellen saada aikaiseksi ja ihan itse.
Onhan se nyt piru, ettemme me muka pystyisi samaan! Jos vaikka annettaisiin Helsingin taidemuseolle rohkeasti koko Tennispalatsi käyttöön ja edes osa Guggenheimin haluamista lisäresursseista ja unohdettaisiin koko Guggenheim välittömästi. 
Mitä jos vallattaisiin museo? Mitä jos ryhdyttäisiin heti hommiin? 

***

No hyvä on, oli meillä työn lisäksi ihan hauskaakin, ja lopussa jäi peräti tunti omaa aikaa. Lähdin Kauppakeskus Solariksen Biomarketiin katsomaan, että löytäisinkö esimerkiksi jotan vähän erikoisempaa luomulihaa. Eipä löytynyt mitään ihmeellistä, mutta kassalla näin tutun miehen erilaisista levynkansista. Oli pakko mennä sanomaan päivää ja antamaan tunnustus niistä musiikkinautinnoista, joita olen häneltä vuosien mittaan saanut. Ja sitten vielä kehtasin ottaa valokuvankin tästä heebosta:

 

Kyseessä on virolaisen rockin legenda, maailmanluokan kitaristi Riho Sibul. Vähän minua hävettikin tällainen teinityttömäinen fanittaminen, mutta tiedän kokemuksesta, että tuntemattomilta ihmisiltä saatu palaute tuntuu joskus aivan hirvittävän hyvältä.
Kuunelkaapa vaikka tästä linkistä Ultima Thulen ja Riho Sibulin Kassitapp livenä vuodelta 2007.
Niin että aika onnistunut reissu kaikkineen.

1 kommentti: