maanantai 14. lokakuuta 2013

Näyttelykuvia 872: Uutta tilaa taiteelle

Viime torstaina kävin Kuvataideakatemian uuden näyttelytilan avajaispressissä. KuvaXTila [näin ne kysyttyäni käskivät sen kirjoittaa, vaikka kaikessa tiedotemateriaalissa on Kuva/Tila] sijaitsee Punavuoren Merikorttelissa – se on siis uusi lähigalleriani. Liki 600 neliön tila on tosi komea ja huonekorkeuksiltaan sopivan vaihteleva. Kaikkineen vallan mainion tuntuinen paikka.

 Kuvataideakatemian dekaani, taidemaalari Markus Konttinen (s. 1957) avaamassa tilaisuutta.

Avajaisnäyttely oli kolmen (!) kuraattorin kokoama. Leevi Haapala, Villu Jaanisoo (s. 1963) ja Maaretta Jaukkuri olivat koonneet nykyisistä opiskelijoista ja vähän aikaa sitten valmistuneista kokonaisuuden Kesken kaiken (11.10.–10.11.), mukana viitisentoista taiteilijaa. Tiedotteen mukaan "näyttelyn nimi viittaa hetkeen, jolloin jokin asia vie kaiken huomion ja johtaa taideteoksen tekemiseen". Mutta eiköhän iso osa taiteesta tapahdu juuri näin? Minäkin sanoitin eilen yhden biisin kesken kaiken parvekkeella röökillä käymisen ja nukkumaan menon välissä.
No, ihan sama. Vaikkei katsojalle avautuvaa teemaa ei nyt niin helposti löytyisikään, niin vallan kelpo näyttely on kyseessä. Ja monipuolinen sekä tekniikoiltaan että tyyleiltään. Mitään yhtä muottia ei koulussa siis käytetä. Ja on hyvä idea, että Jaukkurin Praxis-ohjelman opiskelijat ovat kirjoittaneet näyttelyluettelon teksteistä suurimman osan. Näin opiskelijat saavat kunnolla tuntumaa siihen kummalliseen praxikseen. Se on kyllä mainittava, että olisin minä mieluusti taidenäyttelyluettelossa nähnyt jonkun taideteoksen kuvankin.
Ja sitäkin jäin ihmettelemään – ja kysyinkin vailla kunnon vastausta –, että miten uusi tila aikoo luoda uudenlaisia avauksia kaupunkitilaan ja ympäröivään Punavuoreen niin kuin he lupasivat. Maalattu jalkakäytävä ei vielä tuo ihmisiä sisään:


Mutta näyttäköön aika ja tulevat teot. Tilat ovat kuitenkin hienot.
Yksi tuleva teko olisi epäilemättä se, että Kuvataideakatemia liittoutuisi heti ympäröivän Punavuoren kanssa vastustamaan vieläkin hengissä olevaa 16-kerroksista Cloud City -hanketta, joka tuhoaisi tämän ainutlaatuisen kantakaupungin teollisuusmiljöön:

Näyttelyn nimi viittaa hetkeen, jolloin jokin asia vie kaiken huomion ja johtaa taideteoksen tekemiseen.
Näyttelyn nimi viittaa hetkeen, jolloin jokin asia vie kaiken huomion ja johtaa taideteoksen tekemiseen.
Näyttelyn nimi viittaa hetkeen, jolloin jokin asia vie kaiken huomion ja johtaa taideteoksen tekemiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti