Näyttelykuvia 874 & 875 & 876 & Katutaidetta 111: Baanalla

Sunnuntaina lähdin varta vasten kävelylle – pitkästä aikaa. Päätin kävellä Baanan päästä päähän.
Mutta olihan se aloitettava taiteella. Galleria Fafassa oli Teemu Korpelan (s. 1980) näyttely Olemisen ehdoista (4.–20.10.). Korpela on näitä Salmelassakin menestyneitä nuoria ja esittävää maalaavia romanttisia heeroksia, jotka eivät ole koskaan olleet ihan minun lajityyppiäni. Korpela on myös jalostanut esittämistaitojaan Repin-instituutissa kahteenkin kertaan. Hän on aiemmin ollut vaikuttunut muun muassa barokkimaalauksesta ja miehisen identiteetin etsinnästä. 
Vaan olipas hieno näyttely! Korpelalla on joku etsinnän ja dekonstruktion vaihe meneillään, ja tästä seuraa varmaan jotain hyvää.
Näin rajusti on nuori mies maalaukseensa kajonnut:

     

Oikein pahaa teki – ja samalla niin hyvää. Vähän hymyilyttikin, että voivat dekonstruktiiviset eleetkin olla varsin herooisia. Mutta sama se; kokemus oli varsin voimakas ja moneen suuntaan ajatuksia nytkäyttävä.

***

Matkalta pieni katutaidelöydös, joka myös hymyilytti. Onko tämä lapsellisen lempeää saatananpalvontaa:

 
En siis osaa lukea kuvaa.

***

Ilmari Grytan pyörivässä mainostaulussa lienee kulutuskriittinen kulta-aarre.

Grytan ulkoa läpivalaiseva ja sisältä peilaava bussipysäkki kääntää katsojan huomion mainosten sijaan itseensä – ja näyttää itsen toisille.

Sitten vielä Forum Boxiin, jossa oli taiteilijapariskunnan Ilmari Gryta (s. 1979) ja Meri Peura (s. 1981) näyttely Ei kenenkään maa (4.–27.10). En ihan saanut kiinni näyttelyn teemasta – tiedotteesta: "vertauskuva tavoitteille, jotka tyhjentyvät, kun niitä kohti kuljetaan" –, mutta ei sillä niin väliä. Se tietty ristiriitaisen tuntuinen selväjärkinen hulluus, joka molempien töitä leimaa, on ylen komeaa. Gryta pelaa hienosti arkisella ympäristöllä ja esimerkiksi kadunkalusteilla, ja kun ryhdyn miettimään sitä, että onko hänen luonnollisen kokoinen bussipysäkkinsä näköisveistos bussipysäkistä tai sitten ihan oikea bussipysäkin suunnitelma, huomaan olevani ajatuksien kanssa täysin hukassa. Mutta metka auringon suojakalvolla varustettu bussipysäkki kuitenkin oli – ja varsin hauskalla tavalla oudolta tuntui bussipysäkin kiertely näyttelytilassa. Peura liikkuu taas enemmän vertauskuvallisen alueella, hänen kultahuippuinen vuorensa taitaa olla kangastus, jossa sekoittuvat luonnon ja kulttuurin havainnoiminen:

  

***

Mediaboxissa oli Anu Suhosen (s. 1970) kahdeksanminuuttinen You Are Here – Olet nyt tässä (4.–27.10), Lähinnä New Yorkin metrossa kuvattua teosta nimitettiin "eksistentiaaliseksi musikaaliksi". Vähän sellainen välitilojen ja siirtymien ja pysähtymisen impressio, jota en niin rankan eksistentiaalisena uskaltaisi kokea. Ihan hauska duuni kuitenkin.

***
 

Ja sitten Baanalle, jossa odotin tietysti näkeväni katutaidetta. Onhan se kuin luontainen galleria. Liekö sitten liian valvottu, koska anti oli aika huono – ja lähinnä luvallinen.

  

Janne Siltasen (s. 1976) Love Helsinki on peräti prosenttiperiaatteella toteutettu. Koen sen hieman liian kliseiseksi ja vähän pliisuksi.

Onko tämä nykyajan luolamaalausta?

HIAP:in residenssissä työskennelleen egyptiläisen poliittisen katutaiteilija Ganzeerin (s. ?, tästä linkistä kotisivuille) Nokian verimetallin käyttöä kritisoiva hieno duuni – luvallinen sekin – on vielä jonkin aikaa nähtävillä:

Tässä lisäksi Ganzeerin komea duuni egyptiläisestä seinästä – panssarivaunu ja leipälähetti:

Venäläis-ukrainalaisen poliittisen katutaiteilijan Roman Mininin (s. 1981) paperista ja vehnäjauholiimasta elokuussa tehty Edward Snowden on sekin vielä näkyvissä: 

Jos minulla olisi toimivat polvet, jotka veisivät vartijan tavoittamattomiin, Baana kyllä houkuttaisi.