Julkaistua 475 & Näyttelykuvia 878: Pahuudesta ja kauneudesta

Maanantaina oli taas vuorossa Galleria Ortonin avajaiset. Marraskuun (28.10.–22.11.) taiteilija on Pirjetta Brander (s. 1970), joka on laittanut esille poikkeuksellisesti mustaa valkoisella.

Ursula ja George...

... sekä Ursula ja Pirjetta (harmaata ja valkoista mustalla).

Näyttely on hieno, ja avajaiset menivät hyvin – ilmeisesti puhettani myöten, jota yritin muistella kirjoittaessani tänään aamulla esittelyn gallerian verkkosivuille:

Pahuudesta ja kauneudesta

Monipuolisen kuvataiteilija Pirjetta Branderin (s. 1970) taiteilijanlaatua ei kannata etsiä välineistä. Hän piirtää, maalaa, tekee videoita ja installaatioita ja viime aikoina hän on laajentanut ilmaisuaan myös veistotaiteen ja taidegrafiikan puolelle. Galleria Ortonin näyttelyssä on esillä hänen ensimmäinen kuivaneulavedossarjansa Les Fleurs du mal, joka tietenkin viittaa Charles Baudelairen tunnettuun runokokoelmaan (1857). Vaikka Brander onkin varsin kirjallinen taiteilija ja intohimoinen lukija, joka usein saa virikkeensäkin jostain kirjallisesta teemasta, ei hänen kukkiaan kannata kuitenkaan katsoa Baudelairen kuvituksena. Oleellisempaa on Baudelairen kokoelman nimen antama jännite, joka kuvaa hyvin Branderin taiteilijanlaatua. Brander rakentaa usein tällaisille jännitteille – pahuus ja kauneus yhtäaikaisesti – sekä kaksoismerkityksille, jotka tutussa arkisessa maailmassamme piilevät, toisinaan varsin petollisestikin. Brander on usein kiinnostunut pienistä sosiaalisista yksiköistä, esimerkiksi perheestä, suvusta ja lähipiiristä. Ja mitä jännitteitä, väliin suorastaan vastakohtaisia, ne tarjoavatkaan: ajatelkaa vaikka kotia tuttuna turvapaikkana – toisille se saattaa kuitenkin olla vankila.

Oman jännitteensä tuo mukanaan Branderin käyttämä huumori, toisinaan vähän vinksahtanutkin. Brander on aina vakavissaan taiteessaan mutta tuo teemoihinsa usein mukanaan huumorin, jota ihmiselämässä aina kuitenkin on. Toisinaan huumori on varsin yllättävää ja usein ristiriitaistakin – kuten myös Branderin värimaailma: karmea aihe saattaa saada toteutuksensa lapsekkaan iloisilla väreillä. 

Ortonissa esillä oleva toinen teossarja esittelee piirrettyjä muotokuvia Branderin lähipiiristä. Taiteilijat eivät usein kerro toisista taiteilijoista esikuvinaan, mutta Brander kertoo, että lähtökohdan sarjalle muodostaa Lucian Freudin (1922–2011) muotokuvatuotanto. Eikä 1900-luvun maalaustaiteen ehkä merkittävimmän ihmiskuvaajan tuotanto olekaan mikään huono lähtökohta. Aivan samoin kuin Freud, Branderkin on kuvannut ”omia ihmisiään”. Ja syykin on epäilemättä sama: Freud koki kuvaavansa ”ihmistä kuin eläintä”. Siis vailla ihmiselle ominaisia rooleja ja sosiaalisia asemia niin kuin virallisissa muotokuvissa usein tehdään. Branderin muotokuvat ovat kuin kaksoismuotokuvia – hän on nimittäin itse kuvannut piirtämisprosessiaan sellaisena, jossa valmis teos on ikään kuin muotokuva sen valmistumisen kautta kehkeytyneestä ajatusprosessista. Jolleivät ole sitten peräti kolmoismuotokuvia: lähipiiriään kuvatessaan Brander kuvaa toki itseäänkin ja piirtää siten lopulta ehkä laajaa omakuvaa.