Tänään oli taas Yle Radio 1:n Kultakuumeen kolumnini vuoro. Aihe vain pulpahti esiin jostain surfatessani. Oikeastaan aika raju uutinen ja niin tätä nykymaailmaa:
Löysin
paavin Porschesta
En
harrasta tietokoneellani minkäänlaista pelaamista. Olen joskus kokeillut
huvikseni paria flipperiä, mutta en päässyt nuolinäppäimillä samaan
intensiiviseen hurmokseen kuin nuoruuteni baarin kilisevällä ja rämisevällä
laitteella, ja lopetin varmaankin viidennen kerran jälkeen. Pari kertaa
kokeilin klassista, Aleksei Pažitnovin jo muinaisessa
Neuvostoliitossa kehittämää Tetristä,
jota pelailin aikoinani muun muassa vessassa poikani Game Boylla. Ei sekään
toiminut tietokoneella. Nostalgian sijaan heräsi vain ärtymys, mikä johtui
varmaan lihasmuistille vääristä signaaleista.
En
ole koskaan myöskään viehättynyt netille lajiominaisesta huumorista. Käyn
säännöllisesti tutkailemassa Facebookia
erään ystäväni olkapään takaa, mutta en ole koskaan innostunut verkossa
pyörivistä nettimeemeistä, vaikka ne ovatkin toisinaan nokkelia.
Seuraan
netistä aika paljon kansainvälistä lehdistöä, ja eräs uutinen sai minut
kuitenkin tunnustamaan itselleni, että on netissä kuitenkin minullekin jo
jotain nostalgista. Joskus kauan, kauan aikaa sitten eksyin sivulle, jossa
peräti peli yhdistyi huumoriin. Kyseessä oli hupipeli, jonka nimi oli Löydä paavi Porschesta. Ruudulle
ilmestyi yksinkertainen kuva Porschesta, jonka sisällä istui selkeästi erottuva
paavi. Kun paavia klikkasi, antoi laskurin avulla toimiva peli viestin, joka
meni osapuilleen näin: ”Onneksi olkoon, olet 1 634 754. pelaaja, joka sai
oikean tuloksen.” Muistan hyvin, kuinka räjähdin tuolloin nauruun. Kokeilin
vielä toisenkin kerran, jotta näkisin, oliko laskuri oikea. Ja olihan se.
Uutinen,
joka herätti tämän muiston, ilmestyi viime torstaina brittiläisessä The Telegraphissa. Lehdessä uutisoitiin,
että paavi oli ensimmäistä kertaa 600 vuoteen antanut Vatikaanin palatsiin
kuuluvan Sikstuksen kappelin vuokralle. Kyse on siis siitä rakennuksesta, johon
renessanssimestari Michelangelo (1475–1564)
maalasi kuuluisat freskonsa Viimeinen
tuomio ja Aatamin luominen. Viimemainittu
on muuten suosittu myös mainos- ja nettimeemin materiaalina. Vuokraajana toimii
Porsche, joka järjestää 5 000 euron hinnalla 40:lle onnekkaalle sekä konsertin
että gaalaillallisen kappelissa. Tulot menevät Vatikaanin
hyväntekeväisyysohjelmalle. Vatikaani kuitenkin kieltää vuokranneensa tilaa.
Vatikaanin puhemiehen Paolo Nicolinin
mukaan ”Sikstuksen kappelia ei koskaan voi vuokrata, koska se ei ole
kaupallinen tila”. Nicolinin tulkinnan mukaan tapahtuma aloittaa uuden Taidetta hyväntekeväisyydelle -ohjelman,
jolla tuetaan Vatikaanin hyväntekeväisyyttä puutteenalaisille. Hän toivotti
myös muut yritykset tervetulleiksi. Porsche itse mainostaa tapahtumaa sivuillaan
yritystapahtumana, osana Porschen matkailukerhon toimintaa.
Olisiko
Nicolinin lausunto varsinainen tyyppiesimerkki vastenmielisestä tekopyhyydestä?
Esimerkiksi Matteuksen evankeliumissa sanotaan: ”Kun
rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään
synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä.
Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet.”
Ja
miten ihmeessä näin pääsi tapahtumaan juuri paavi Franciscuksen aikana? Hänhän on tunnettu muun muassa
AIDS-potilaiden jalkoja suudelleena köyhien ja hylkiöiden auttajana.
Vai
onko kaikki tämä tulkittavissa niin, että Vatikaani on vihdoin sekin Suomen
julkishallinnon tavoin menossa kohti modernia maailmanjärjestystä, onhan
Franciscus – toisin kuin edeltäjänsä Benedictus
XVI – hyväksynyt joidenkin järkytykseksi jo homoseksuaaliset papitkin?
Modernilla maailmanjärjestyksellä tarkoitan uuden
julkisjohtamisen (NPM) eli yksinkertaistaen kaiken mahdollisen
markkinoistamisen tunkeutumista kaikille mahdollisille elämänaloille.
Vai
olenko minä itse tekopyhä, kun ateistina närkästyn kirkon kaupallistumisesta?
Eikö minun pitäisi vain riemuita siitä, että kirkko jälleen kerran osoittaa tekopyhyytensä?
Turhaan
minä oikeastaan vouhotan. Olen kerran käynyt Sikstuksen kappelissa, ja meno oli
kuin Kontulan ostarin baarissa. Tässä yhdessä maailman suosituimmista matkailukohteista
käy vuodessa kuutisen miljoonaa ihmistä. Yleisöä pyydetään olemaan hiljaa ja
olemaan ottamatta valokuvia. Kaikki kuitenkin nimenomaan metelöivät ja ottavat
valokuvia. Paikalla on henkilökuntaa, joka hakkaa kepillä lattiaa ja
hyssytelee. Äänimaisema on täysin surreaalinen. Vierailija ei kykene nauttimaan
sen paremmin taiteesta kuin hartaasta tunnelmastakaan.
Ehkä
minä olen vain kateellinen, kun Porsche-klubilaiset pääsevät nauttimaan
kappelista juuri sellaisena kuin pitääkin. 1500-luvulla perustetun Accademia
Nazionale di Santa Cecilian kuoron ohjelmisto on varmaankin hieno. Rahalla saa,
ja sitä ei minulla ole.
Ja
hitto soikoon, yrityksistäni huolimatta en enää edes löytänyt Löydä paavi Porschesta -peliä netistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti