Se herätti eräällä taholla kiinnostuksen laajentaa tematiikkaa toiseenkin ihmisen kanssaeläimeen eli lehmään elikkä nautaan. Olen jopa hakenut apurahoitusta hankkeelle, mutta ei ole tärpännyt [minkä tavallaan ymmärränkin]. Yritän kuitenkin pitää ainakin sivusilmällä aihetta mielessäni.
Siksi olikin hauska törmätä Uudenmaankadulla jopa kahteen lehmätaiteilijaan. Taidesanki Piirrossa oli Heidi Wirgentiuksen (s. ?) näyttely Luontoyhteys (4.–29.3.). Wirgentius on harrastelijataiteilija – ammatiltaan eläinlääkäri. Ihan symppis lehmä tämä kuitenkin on:
***
Ja eiköhän kadun toisella puolella ollut Galleria 4-kuus täynnä lehmiä:
Päivi Latvalan (s. ?) näyttely What Now Brown Cow? (7.3.–3.4.) ei sekään ollut taiteen kannalta mikään ihan riemuvoitto, mutta Latvala näköjään tekee työkseen eläintaidetta – häneltä voi esimerkiksi tilata valokuvan avulla tehdyn muotokuvan. Lehmä tuntuu olevan kuitenkin se keskeisin kohde.
Keen Eye.
Hmm. On se toinenkin taidemaailma omansalaista taidemaailmaa.
Lehmistä olen kuitenkin aina pitänyt. Kerran 1960-luvulla olen lypsänytkin onnistuneesti.
Aivan hirveitä töitä -vanhanaikaisia, mielikuviteksottomia, tyylittömiä. Ja aiheena niin nähty. Ei tosiaankaan ole mikään taiteen riemuvoitto. En itse tuota taiteeksi edes kutsuisi. Ennen tehtiin esittävää (joskin huomattavan paljon taidokkaammin ja lopputulos oli erittäin aito, ja joskus esittäviin töihinkin on saatu sielua mukaan) mutta nykyään on kamerat, joten mitä järkeä toistaa luonnossa tai valokuvissa paljon kauniimmin toistuva objekti? Tökeröt maalaukset ovat turhia, ja he jotka tullaisesta pitävät tai vaikuttuvat, ei pitäisi olla mitään sanavaltaa taiteen keskuudessa.
VastaaPoista