Taidetekstejä työkseen kirjoittava ihminen joutuu kirjoittamaan – tai itse asiassa saa kirjoittaa – aika monenlaisia tekstejä. Kun oppii tuntemaan taiteilijoita, tulee heiltäkin hyvin erilaisia tilauksia. Ystäväni Tapani Mikkonen (s. 1952) on Suomen Taidegraafikoiden grafoteekin kuukauden taiteilija – sekä netissä että Galleria G:ssä – ja graafikoiden verkkosivuille piti laatia tosi pieni esittely Tapsan töistä. Tällaisen sitten väsäsin, kun Tapsa soitti ja pyysi:
Tapani Mikkonen
Taidegraafikko Tapani Mikkonen kuvaa usein yksinkertaisia arkkityyppisiä aiheita. Teoksissa usein yksi motiivi, oli se sitten ruukku tai kukka, saa toimia historiallisena ja kulttuurisena leikkauspisteenä, jossa monien kuvakulttuurien – muun muassa espanjalaisen, länsiafrikkalaisen ja japanilaisen kulttuurin – maailmanmatkaajalle jättämät muistijäljet tuottavat myös taiteilijan henkilöhistoriaan liittyen maalauksellisessa yhtymisessään aivan uudenlaisen synteesin. Värien intensiteetti on voimistunut maailmalla, mutta samalla kypsä taidegraafikko on kyennyt luomaan omanlaisensa, ehkä vähän surumielisenäkin hehkuvan värimaailman, johon kaukaa saatujen virikkeiden lisäksi nivoutuu myös pohjoiskarjalainen maisema ja mielenlaatu.
***
Niitä samoja Tapsan duuneja, joita nyt on grafoteekissa, oli kesällä Galleria Ortonin kesänäyttelyssä Salvelan kesä, jonka kuraattorina toimin. Alla olevassa kuvassa niitä on kolme.
Kun kokeneet taiteilijat ripustavat näyttelyä, on se usein aika rentoa touhua, ja avajaisten skumppa-osiotakin voi harjoitella etukäteen, niin kuin Olavi Pajulahti (s. 1944) kuvassa tekee Jorma Hautalan (s. 1941) ja Tapsan katseen alla. Taustalla Matti Peltokangas (s. 1952) ripustaa vähän yllättävää värillistä puuveistostaan – sellaisia hän nimittäin teki viimeksi joskus aika nuorena veistäjänä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti