Nykyään Raumalla vaikuttava taidemaalari Paavo Paunu (s. 1965) ei ole pitkiin aikoihin pysynyt raamien sisällä. Sen lisäksi, että hän tekee veistoksia ja installaatioita, eivät hänen maalauksensakaan yleensä noudata suorakaiteellista estetiikkaa. Näin on laita myös tuoreimmassa näyttelyssä (10.9.–3.10) Forum Boxissa. Yllä Paunu itse jättimäisen neliosaisen Neljä unta (2008–10) -maalauksen edessä näyttelyn avajaisissa muutama tunti sitten.
Paunun omin sanoin hän käyttää teoksissaan "erilaisia mittakaavoja, jotka häivyttävät teosten ja katsojan maailman erillisyyttä". Itse asiassa oli aika kummallista, että heti tämän luettuani näin erään vanhan tuttavani, joka kertoi meinanneesa kaatua ison keltaisen teoksen edessä – itse hän vitsaili Stendahl-syndroomasta, siis siitä kun taiteen tuottama kolahdus aiheuttaa jonkinlaisen limbisen ylikuumenemisen. Lienee siis empiirisesti heti todennettu, että Paunu on päässyt tavoitteisiinsa.
Minulla ei ole tapana kaatuilla taiteen edessä, mutta vaikuttunut olin minäkin. Paunun töissä on sitäpaitsi selliasta hauskaa rosoa, että ensin ne vaikuttavat vähän liiankin huolettomilta, mutta parempi tutustuminen kertoo hänen kuitenkin olevan aika tarkka taiteilija. Roso on pikemminkin sitä rosoa, jota ihmisen psyykessä tätyy olla jotta hän olisi ihan oikea ihminen. Sitä Paunu osaa kuvata – siis aika realistista maalausta loppujen lopuksi. Ja sitten kaikessa on kuitenkin myös vähän runoa, joskus ihan konkreettisesti: 
Sinä iltana hän sijasi
itselleen vuoteen sohvalle
ja siitä lähtien hän oli nukkunut sohvalla joka yö
Runoa luki myös konstruktivistinen taidemaalari Jorma Hautala (s. 1941), jolla on tapana varsin ahkerasti kiertää nuorempienkin kollegoiden näyttelyitä:
En ehtinyt avajaisten tungoksessa keskustella Hautalan kanssa Paunun taiteesta sen tarkemmin, mutta vanhemman mestarin tarkkaavaisuus ja myhäily antoivat sellaisen vaikutelman, että hyvältä kokonaisuus taisi näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti