Tänään tipahti postiluukusta Sairaala Ortonin asiakaslehti Orton (syksy 2010), jossa oli artikkelini Outi Heiskasen (s. 1937) uudesta – tai ehkä sittenkin aika vanhasta – taiteilijalöydöstä, Immi Piilosta (s. ?). Piilolta avataan ensi viikolla Galleria Ortonissa näyttely, ja palaan asiaan sitten uudestaan, koska menen avaaman sen ja silloin tapaan myös itse taiteilijan.
Piilon Immi on akateemikon suojatti
Akateemikko Outi Heiskanen on harvoja todellisia kansan rakastamia suomalaisia kuvataiteilijoita. Mutta osaa akateemikko itsekin rakastaa ja rakkauttaan myös jakaa – esimerkiksi käyttämällä arvovallan mukanaan tuomaa mahdollisuutta painottaa taiteen demokraattisuuden vaatimuksia.
Taidegraafikko Outi Heiskanen (s. 1937) toimi 1990-luvulla Kuvataideakatemian grafiikan professorina ja lopulta myös tämän alan korkeimman oppiahjomme rehtorina. Akateemikoksi hänet nimitettiin vuonna 2004.
Heiskanen on myös maailmalla menestynyt taiteilija, joka on pitänyt muun muassa kaikkialla Pohjoismaissa lukuisia näyttelyitä. Toisinaan taiteilijanimellä Heis tunnettu Heiskanen huomasi edellisellä Norjan-käynnillään, että norjaksi ’hissi’ on ’heis’ ja että erääseen sellaiseen mahtui kahdeksan persoonaa. Tämän Heis kyllä tiesi jo etukäteenkin, sillä hänen mytologinen maailmansa on sukua eteläamerikkalaiselle maagiselle realismille, ja niinpä hänen töissään eri persoonat jakautuvat ja yhdentyvät melko lailla ilman sääntöjä. ”Pienikokoisina työni mahtuvat usein vessaan tai eteiseen, mutta nyt huomasin olevani myös hissitaiteilija”, nauraa Heiskanen.
Ei ole myöskään mikään ihme, että Heiskasen pöydällä on Mestari Eckhartin (n. 1260–1327) kirja Sielun syvyys (2009). Mestari Eckharthan joutui kirkon epäsuosioon, koska hänen saarnojaan ja puheitaan alettiin epäillä panteismista – juuri siitä, mitä Heiskanen on aina toteuttanut taiteessaan. Hänen töissään maailman kuvakulttuurit ja mytologiat kohtaavat toisiaan estottomasti ja lyövät kättä kaikkia rajoja halveksien.
Asuuko meissä kaikissa taiteilija?
Sama avoimuus, joka Heiskasella on uskontojen ja mytologian suhteen, leimaa myös hänen suhtautumistaan korkeataiteen maailmaan ja sen luomiin rajoihin. ”Jos ihminen osaa leipoa, ommella tai vaikkapa vain leikata leipää – tehdä käsillään jotain, osaa hän myös tehdä taidetta”, toteaa akateemikko. Heiskasta kiinnostaakin käyttää uuden statuksen tuomaa arvovaltaa ehkä vähän anarkistisemmin kuin on odotettu. Hän tekee sen leikkisästi mutta samalla kuitenkin vakavasti, vähän siis paradoksaalisesti. Muiden opettajien tavoin Heiskanenkin käyttää paradokseja, mutta vaatii katsojalta samalla tarkkaavaisuutta. Mestari Eckhartin tavoin hän korostaa sanomansa ainutkertaisuutta ja varmuutta, mutta tietää, että ehdoton totuus purkaa aina itsensä, muuttuu suhteellisuudeksi ja paradokseiksi.
Heiskanen on aina pitänyt kouluttamattomasta taiteesta, ITE-taiteesta, niin kuin nykyään on totuttu kansanomaista luovuutta kutsumaan. Hän ei vierasta moottorisahaveistoksia, vaan haluaa hankkia sellaisiakin nyt vanhemmilla päivillään takaisin hankkimaansa lapsuudenkotiin Vehmaalla.
Juuri Vehmaalla Heiskanen tutustui myös Immi Piiloon, ”kunnanhoidokkiin” – vaikka niin ei kai nykyään saisi sanoa – jonka kanssa Heiskanen lapsena vietti aikaa hiekkakasalla lapsuudenkotinsa lähellä. Heiskanen muistaa ajan, jolloin sodanaikainen puute pakotti käyttämään paperista valmistettuja kenkiä, jotka kihnuttivat akillesjänteen miltei poikki. Kouluun ei päässyt, mutta palokunnantalon edessä olevalle hiekkakasalle pääsi sentään konttaamaan. Ja siellä oli ystävänä Immi Piilo, jonka kunnannaiset toivat aina paikalle.
Sitten Heiskaselta kysyttiin, että haluaisiko hän lähteä Ruotsiin sotalapseksi, jos vaikka Suomi menettäisi itsenäisyytensä. Ei halunnut pieni Outi pois kotoa. Mutta Immi sinne ilmeisesti lähti, koska häntä ei enää näkynyt.
Heiskasen taiteilijanura on vienyt hänet usein Ruotsiin, ja sieltä Immi Piilo yhtäkkiä putkahtikin esiin. Akateemikko ihastui Immin vapauteen ja linjattomuuteen: ”Immi läiskii ilokseen.”
Heiskasen mukaan ”itseilmaisun oikeus on kaikilla”, ja toisaalta ”akateemikon homma on itseilmaisun kannustaminen”, ja niinpä hän halusikin tuoda Piilon Immin töitä laajemminkin katsojien iloksi ja rohkaisuksi. Hän nimittäin tietää ihan oikeasti, että meissä kaikissa piilee pieni Piilon Immi – myös varmaan hänessä itsessäänkin.
Immi Piilo: Omakuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti