Julkaistua 56 & Näyttelykuvia 148: Tunne ja kuva

Taidan koko ajan unohtaa laittaa tänne juttuja. Nyt huomasin. että jo elokuulta on unohtunut taidemaalari Fanny Tavastilaa (s. 1977) käsittelevä pieni juttuni. Se julkaistiin Galleria Ortonin verkkosivuilla ja perustui avajaispuheeseen Tavastilan näyttelyssä. Näyttely oli varsin raikas, ja luulenpa, että Tavastila tulee vielä olemaan maalaustaiteessamme sangen noteerattu tekijä. Ote ainakin tällä hetkellä on hieno. Joku voisi tietenkin moittia, että hänen töitään leimaa tietty linjattomuus, koska sekä väriskaala että aihepiiri ovat melko rikkaita eikä ratkaisu esittävän ja ei-esittävän välilläkään ole kovin selkeä. Minä ainakin koin tämän kuitenkin lähinnä rikkaudeksi, maalaamisen riemun ja kokeilunhalun manifestaatioksi. Toivottavasti olen oikeassa. 

Fanny Tavastila näyttelynsä avajaisissa Galleria Ortonissa elokuussa 2010.

Tunne ja kuva

Taidemaalari Fanny Tavastilan (s. 1977) tapa rakentaa kuvaa on intuitiivinen. Tavastila ei maalaa havainnosta sillä tavalla kuin moni maalari sen tekee: hän ei yritä siirtää ympäristössään havaitsemaansa visuaalista havaintoa sellaisenaan kuvana kankaalle. Lähtökohta on usein kuitenkin pieni ja ohikiitävä havainto, johon taiteilija yrittää tarttua. ”Se voi olla sana, ääni, väri, rytmi, musiikki, pieni liike”, kuten taiteilija itse on sanonut.

Tavastilan maalaukset ovat kuin kuvia tunnetiloista, joita oikeiden tunnetilojen tavoin leimaa myös aina tietynlainen määrittelemättömyys. Tämä näkyy myös siinä, miten Tavastila suhtautuu esittävyyden ja abstraktin väliseen jännitteeseen. Hänen kuvansa liikkuvat usein sillä raja-alueella, jolla väri alkaa muotoa saatuaan muistuttaa jotain. Läheskään aina sitä jotain ei voi tunnistaa, mutta toisissa teoksissa erottuu horisonttiviiva, toisissa ihmisfiguuri. Ne ovat kuin yleisen tason tarttumakohtia, joiden kautta katsoja voi alkaa kuvaan uppoutua.

Luokitusten ja raja-alueiden maastossa liikkuva maalari on tekemisissä ikiaikaisten kulttuuristen kysymysten kanssa, sillä ovathan rajat, siirtymät, ristiriidat ja kaikki maalarin eteen avautuvat määrittelemättömän avarat alueet juuri sitä maastoa, joka jatkuvasti tuottaa ihmiselle keskeistä symboliikkaa. Se mitä ei ihan tunneta, projisoidaan yleensä voimakkaille ja vähän pelottavillekin alueille, pyhään tai pahaan, taivaaseen tai helvettiin. Juuri tämän takia taidemaalarissa on modernissa rationaalisessa kulttuurissakin edelleen vähän shamaania. Tällaisen shamaanin tavoin Tavastilakin tuo katsojalle tiedon- ja tunteen hippusia niiltä alueilta, joita ei oikein tunneta ja joita ei ihan osata määritellä.