keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Julkaistua 577 & Näyttelykuvia 929: Työn sankareita 1700-luvulta

Tänään ilmestyi Kirkko ja kaupunki (40/14), jossa oli juttuni Sinebrychoffin taidemuseon Pehr Hilleströmistä (4.9.2014–11.1.2015). Oli terveellistä huomata kykynsä mielenmuutokseen. Menin näyttelyyn aika vahvoin kielteisin ennakkoasentein (kuka nyt voisi kiinnostua jostain kustavilaisesta hovimaalarista!), mutta olinkin näyttelyn jälkeen suorastaan innostunut.

Työn sankareita 1700-luvulta

Ajatus Suomessa huonosti tunnetun Kustaa III:n hovitaiteilijan laajasta näyttelystä ei tunnu kovin seksikkäältä – lähinnä taidehistorialliselta pakkopullalta. Ja kuitenkin: Kuinka Pehr Hilleström (1732–1816) osaakaan yllättää kiehtovuudellaan! 
Tukholman Nationalmuseumin kanssa tehty näyttely kattaa 49 työllään Hilleströmin keskeisen tematiikan ja tarjoaa kurkistusreikiä moneen suuntaan, myös taiteilijan rooliin ja aikansa taide-elämään. 
Hilleström kuvasi sekä hovia että rahvasta, lisäksi hän antaa kiinnostavan kuvan aikansa teollisuudesta ja työläisten oloista. Tarjolla on myös silkkaa maalauksen juhlaa: Hilleström oli kiinnostunut tulesta ja esimerkiksi juhlavalaistuksesta silkkana virtuositeettinsa osoittamiskeinona. Hän kuvaa tulta ja sen kajoa maagisesti, kuin venäläinen kuun loisteen mestari Arhip Kuindži (1841–1910) konsanaan. 
Hilleströmin ura osuu aikaan, jolloin taiteesta tuli myös porvareiden harrastus, ja tämä näkyi sekä aihepiireissä että taidekaupan mukanaan tuomissa muutoksissa. Hilleström osasi myydä itseään, aina lehti-ilmoituksia myöden. Kaupallisuushan on nykytaidemaailmassakin edelleen tabu, joten on kiinnostava tutkailla sitä, miten tuo kauhea ilmiö aikoinaan syntyi. Tämä näkyy myös hauskasti Hilleströmin maalauksissa, kun osaa katsoa. Kuvatessaan porvareita hän kuvaa myös sitä, mitä heidän seinillään roikkuu. Hän tuli näin dokumentoineeksi omalta osaltaan uudenlaisen visuaalisen kulttuurin syntyä.
Hilleström oli tuottelias taiteilija, joka myös listasi tekemisiään. Hänen omissa luetteloissaan on yli 1 000 teosta, eikä hän ilmeisesti edes luetteloinut kaikkea.
Varsinaisen maalarinuransa Hilleström aloitti kohtuulliseen myöhään, liki nelikymppisenä, mikä käy ilmi hänen varhaisimmasta tunnetusta maalauksestaan, omakuvasta vuodelta 1771. Hänen attribuuttinsa eivät maalauksessa olleet vielä sivellin tai paletti vaan piirrin ja piirroskansio: Hilleström suunnitteli ja kutoi sisutuskankaita hoville. 

Omakuva, 1771.

Hilleström maalasi 1770-luvulla useita tilaustöitä Kustaa III:lle, hovielämää, sotasankaruutta ja kaikkea asiaankuuluvaa. Tämä osa tuotantoa ei ehkä ole näyttelyn kiinnostavin osa, kuten eivät porvaristoa miellyttäneet näyttämö- ja ooppera-aiheiset maalauksetkaan. Kiehtovia ovat pikemminkin ne työt, joissa hän kykeni toteuttamaan omia intohimojaan ja kiinnostuksen kohteitaan. Ainakin minä katsojana lumouduin esimerkiksi Hilleströmin ehkä vähän perverssistäkin kiinnostuksesta tulipaloihin, joita hän kuvasi määrätietoisesti 1780-luvulta lähtien. Tiheään rakennetussa Tukholmassa paloi paljon – ja muun muassa Hilleström oli menettänyt yhden kotinsa, mikä varmaan omalta osaltaan selittää kiinnostusta. 

Tulipalo Tukholman Roslagtorgetilla, n. 1800.

Sama tulen dramatiikka näkyy myös Hilleströmin työkuvauksista. Kaivokset ja rautaruukit olivat sellainen miljöö, missä valoa ja varjoa tutkiva maalari oli elementissään. Hämärien pajojen ja hehkuvien ahjojen maailma on kiehtovuutensa lisäksi merkittävää dokumentaatiota sekä taidehistoriallisena kiinnostava: Hilleström oli ensimmäisiä ruotsalaismaalareita, joille ruumiillinen työ muodosti pääaiheen.

Vieraita Söderforsin ankkuripajalla. Sepät uurastavat työssään, 1782.

3 kommenttia:

  1. Olen oppinut rakastamaan vanhaa maalaustaidetta. Tämä näyttely on mulla Pakko käydä -listalla! Kiitos, että toit tätä esiin myös blogissasi!

    VastaaPoista
  2. Mistä tulee tuo typerä sana "myöden"? Suomeksi sanotaan myöten.

    VastaaPoista