torstai 19. huhtikuuta 2012

Näyttelykuvia 658 & 659 & 660 & 661 & Luettua 111 & 112 Katutaidetta 65: Normaalisunnuntai

Viime sunnuntaina tein normaliin tapaan taas pienen kierroksen. Aloitin Galleria Sculptorista, jossa oli Paavo Paunun (s. 1965) näyttely (30.3.–15.4.):


Paunulla on aina ollut vaikeuksia pitäytyä pelkässä kankaassa, kun hän maalaa. Ennen hänen maalauksensa levisivät hauskalla tavalla eräänlaisiksi tilallisiksi näyttämöiksi, mutta nyt hän on vapauttanut itsessään asuvan pienen veistäjän kokonaan. Sculptor oli siis täynnä veistoksia. 
Martta Heikkilä kirjoittaa tiedotteessa kauniisti: "Paunun kuvat heijastavat kokemusten ainutkertaisuutta ja ihmisen suhdetta maailman tuntemattomiin ulottuvuuksiin: luontoon, mielen syvyyksiin, taiteilijan ja katsojan mielikuviin."
Joutopuuhun veistetyissä figuureissa piisasi ihmeteltävää:


Paunu on yhtäaikaisesti sekä taidokas että pikkupoikamaisen suora ja naiivi, mikä sopii tällaisiisn teoksiin mainiosti. Varmuuden ja ihmettelyn tuottama yhteisjälki oli vallan hienoa. Katsojakin sai hämmästellä taiteen maailmaa ja taiteen kautta laajemminkin ihmisten jakamaa maailmaa. Tuli oikein hyvä olo.

***

Vähän samanlainen tunne tuli Markku Arantilan (s. 1960) näyttelyssä Alaskalan kuuma kesä (28.3.–15.4.) tm-galleriassa. Arantilan akvarellit ovat nekin sekä taidokkaista että tosi lapsellisia – siis hyvällä tavalla. Arantila luo kerronnalista ja vähän absurdia maailmaa, jossa mennään unen ja valveen sekoituksessa väliin varsin huikeisiin sfääreihin. Teoksissa on myös paljon kuvallista tarttumapintaa – ja myös luettavaa:


Itse asiassa tämänkin tarinan pitäisi ilmestyä kirjana. Mutta kuka loisi meille sellaiset markkinat, että tällaisia kirjoja myös kannattaisi tehdä?
Sen verran voisin kuitenkin antaa sapiskaa taiteilijalle, että kahdentoista samankokoisen akvarellin ripustaminen riviin ei ehkä ollut ihan riittävää – jotain pikku jippoa tai rytmiä olisi voinut kehitellä. 
Vaan hyvä mieli jäi näistäkin kuvista:

Alaskalan kuuma kesä, 2011.

***

Galleria Amassa on Nanna Hännisen (s. 1973) näyttely Plants/Objects/Trees/People/PAINT (31.3.–22.4.). Hänninen kuvaa, maalaa ja kuvaa uudelleen, enkä kyllä oikein ymmärrä miksi. Hänen maalausjälkensä ei ole erityisen kiinnostavaa, eikä valokuvan viimeaikainen trendikäs "maalauksellisuus" tästä miksikään muutu – jää vain päälleliimatuksi:

Central Park I, 2011.

Sovitaan vaikka niin, että minä en saa otetta.

***

Hännisen kanssa hieman samanlaista tekniikkaa käyttää newyorkilainen katutaiteen konkari Ghost (s. 1964), joka esiintyy Make Your Mark Galleryssä näyttelyllään Then and now (6.4.–29.4.):


Tämä vanhan koulun konkari, joka maalasi 1980-luvulla New Yorkin metrovaunuja on osassa töistään käyttänyt pohjana kuvia 1980-luvulla maalaamistaan metrovaunuista ja laittanut päälle uutta. Näin syntyvä kerroksellisuus on ihan kiinnostavaa, ja kertoo myös katutaiteen muutoksista. Toki Ghostillakin on näiden maalareiden tavoin taipumus rankkaan maneeriin, mutta lajilla kuin lajilla on omat kirjoittamattomat sääntöjärjestelmänsä. 
Jos haluaa tutustua erään lajityypin aineksiin, on siihen siis nyt mahdollisuus:


Ja minähän innostuin ostamaan vielä galleriasta halvalla Ghostin urasta kertovan kirjan:


Ket: Ghost – RIS Crew. From Here to Fame Publishng 2010.

Tämän lajityypin kirjoilla on taipumus tehdä kohteestaan aina vähän liian suuri mestari, uniikki ja voimakkaasti muista erottuva. Mutta jos genre on outo ja jos haluaa hyvän kuvan yhden kokeneen graffitintekijän urasta, tämä on mainio pieni kirja. Kentän rakenne ja jännitteet sekä alan yleisempikin kulttuurihistoria aukenee hyvin, ja duunejakin on sitten parempi tarkastella.

***

Ja luin minä sitten vielä Petri Hytösen (s. 1963) näyttelyn yhteydessä julkaistun tabloidin, jonka löysin hautautuneena yöpöydälleni:


Hytösen näyttely oli mainio, ja niin oli tämä kaunokirjallisia ambitioita osoittava tekstivalikoimakin. Siinä hän avaa väliin absurdia ja väliin yhteiskuntakriittistä kuvamaailmaansa. Hytönen ei turhista älyllisyyden vaatimuksista piittaa, ja tekstin raikkaus on siksi huomattavaa – jos kohta yhteiskuntakritiikki voisi olla vähän jäsentyneempää (enkä nyt ihan tarkoita ihan sitä, mitä Matti Apunen vaatii Palefacelta). Toki on sanottava, ettei Hytönen tällä vielä Sofi Oksaseksi nouse. Hytösellä on sen verran ITE-meininkiä, että viimeistely jää vajaaksi. Hieman hiontaa (mahdollisesti kustannustoimittamista tai ateljeekritiikkiä), niin tästähän uutta uraa urkenee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lähetä kommentti