Perjantaina 16.3. lähdin sitten ihan oikeasti Viroon. Mäntän kuvataideviikkojen toiminnanjohtaja Tiina Nyrhinen oli järjestänyt kulttuurimatkan Tallinnaan – taidetta siis mentiin katselemaan. Mukana olivat kumppanini lisäksi myös kuvanveistäjä Krister Gråhn (s. 1979) ja hänen kumppaninsa, kuvittaja Sammy-Daniel Hottinen (s. ?). Illaksi ehdimme vain toisenlaisen kulttuurin pariin – syötyämme kaukasialaista ruokaa menimme Baar Mellondeen iltaoluelle, ja kyllä meillä miespuolisilla oli flaksia – kuusikymppiset venäläiset naiset hakivat (tai yrittivät hakea) meitä innokkaasti diskopallon alle.
Lauantaina oli sitten ihan oikean taiteen vuoro. Ensin kävimme kuitenkin katsomassa potentiaalista vuokrakämppää Tallinnan komeimmassa stalinisisessa asuintalossa, sotatarviketehdas Dvigatelin talossa 1950-luvulta. Oli aika hauska paikka. Voi siis olla, että tässä on tuleva kesämökkini:
Sisäpihalla spottasin vähän katutaidettakin:
Ja tällainen torakkakin tuli vastaan (taitaa kyllä olla niin, että vastaavan olen aiemminkin laittanut blogiini):
Ja sitten Kumuun. En jaksanut kiertää koko taloa vaan keskityin kahteen näyttelyyn. Suuressa salissa oli taidemaalari Kaido Olen (s. 1963) mittava näyttely Kena kangelane ja küllaga vaikelusid (27.1.–15.4.):
Vähän tuli sellainen olo, että taiteilija oli haukannut pikkuisen liikaa, koska iso tila ja aika pieni teema eivät oiken natsanneet – tuli vähän pitkitetyn vitsin olo. Toisaalta hänen huumorinsa oli aika raikasta. Tässä esimerkiksi Puunkaltainen asetelma:
Kaikki hänen "asetelmansa" tasapainoilivat pyörien päällä. Oli idea aika metka. Ja kyllä maalausjälkikin oli ihan komeaa.
***
Kerroksissa oli tarjolla liettualaisen taidemaalri Šarūnas Saukan (s. 1958) näyttely Mina, maalikunstnik Šarūnas (6.1.–29.4.). Tämän liettualaisen oudon puolierakon ja suuren postmodernin sankari infernaalinen maailma oli aika hurja:
Inferno, 1991–92.
Ongelmainen mies, 1992.
Jos tällainen totaalisen psykoottinen Hieronymus Boschista (1450–1516) ponnistava, mutta nykymaailmaan tuleva – oli siellä välissä Leniniäkin – miesangstinen tapa maalata vähääkään kiinnostaa, sanoisin, että tämä näyttely on jo sellaisenaan yhden matkan väärti. Joskus käy oikein kateeksi Kumua, joka osaa yhdistää kaikkien aikakausien taidetta ja tyylejä täysin sujuvasti.
***
Ja sitten Tallinnan Taidehalliin, jossa oli Viron taiteilijaliiton (Eesti Kunstnike Liit) vuosinäyttely, Kevadnäitus (3.–25.3.). Mistä lie poliittiseta korreuktiudesta tai demokratian vaatimuksesta tai miellyttämisen halusta johtuukin, niin näyttelyn rakenne oli suorastaan koominen. Se oli nimittäin jaettu aakkosellisesti kahteen osaan. Näin siis vain taiteilijat A-L. Nyt jo päällä on toinen osa, taiteilijat M-Ü (29.3.–15.4.). Tässä Suomessakin tunnetun Tiiu Kirsipuun (s. 1957) veistos ja Tiina Nyrhinen:
Tässä taas taannoin tapaamani virolaisen abstraktin maalaustaiteen grand old ladyn Lola Liivatin (s. 1928) hauska maalaus, jossa hän oli yhdistänyt 1950-luvun työnsä täysin uuteen työhön:
Ja olihan siellä tarjolla vanhan ystäväni, Leonhard Lapinin (s. 1947) sekä hauska että myös aika kriittinen, vanhoja viron kolikoita ikään kuin plooturahan päälle yhdistävä Sisäinen maisema 119:
Hirvittävän sekava ja yleisilmeetön näyttely kuitenkin oli, mutta toisaalta kun on kiinnostunut virolaisesta taiteesta, on hauska katsella erilaisia tyylejä ja lähestymistapoja. Se ei siis ollut järin hyvä näyttely, mutta kyllä minä kuitenkin viihdyin.
Näyttelyvierailun jälkeen alakerran KuKu Kohvikissa tapasin oluella erään virolaisen taiteilijaystäväni, joka kyseli mielipidettäni näyttelystä. "Olihan se vähän vanhahtava", totesin varovaisesti. Hän vastasi: "Ai vähän?"
***
Ja sitten piipahdus Taidehallin galleriaan, jossa oli tarjolla Mart Vainren (s. 1988) näyttely Konstruktor (16.3.–8.4.). Vähän sellaista käsitteellistä omalla työhuoneella pyörivää maalausta, johon en suoraan sanoen jaksanut enää runsaan tarjonnan jälkeen tarkemmin paneutua – ihan sympaattisen tuntuinen näyttely kuitenkin oli:
Sekvenssin olemus jäi kuitenkin vähän niin kuin selvittämättä. Ei kriitikkokaan aina jaksa.
***
Ja sitten vielä yksi galleria. Linnagalerii, joka sekin on samassa korttelissa ja Taidehallin hallinnoima. Siellä oli valokuvataiteilija Peeter Lauritsin (s. 1962) näyttely Läbipääsud/Gateways (9.3.–1.4.);
Sarjaa Taivaan Atlas.
Taisi olla paukut jo täysin loppu. Tai ehkä saatoin olla oikeassakin, kun koin hänen valokuvansa melko epäkiinnostavaksi ja turhan koristeellisiksi – niin kova stara kuin tämä Kiasmassakin vieraillut taiteilija nykyään on.
Ja sitten jo kohta nukkumaan ilman erityistä biletystä.
Sunnuntaina piti lähteä jo puolilta päivin takaisin Helsinkiin, joten ainoaksi kulttuurikohteeksi jäi ostosten lisäksi tämä Viron säveltäjien liiton (Eesti Heliloojate Liit) taloon ehkä vähän epäkohteliaastikin väännetty graffiti:
Vaan olipa taas hyvä reissu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti