Julkaistua 294: Muustakin kuin matkailusta ja arkkitehtuurista

Tervemenoa, Guggenheim!!!

Tänä aamuna kirjoitin Radio YLE 1:n Kultakuumeen kolumnini ja kävin sen heti aamulla myös Pasilassa lukemassa. Oletin vähän riskillä, että Guggenheim kaatuu, ja näinhän siinä onneksi kävi. Mutta ei Helsingin kaupungin taidekeskustelu tähän saa päättyä. Nyt on sitten alettava hoitaa ihan substanssiasioita: 

Muustakin kuin matkailusta ja arkkitehtuurista

Myöhemmin tänään iltapäivällä Helsingin Guggenheim-hanke todennäköisesti kaatuu. Olen vastustanut hanketta aktiivisesti jo yli vuoden, mutta en silti oikein osaa iloita sen kaatumisesta. Syy on varsin yksinkertainen: se kaatuu mielestäni vääristä syistä, ja hankkeesta käyty kuuma kulttuurikeskustelu jää pahemman kerran vajaaksi.

Vaa’ankielenä on tällä kertaa Vihreiden ryhmä, joka tulee asettumaan hanketta vastaan. Vihreät olivat tässä hankkeessa pitkään se kaikista arvaamattomin voima, esimerkiksi valtuustoryhmän puheenjohtaja Ville Ylikahri tuli tunnetuksi hankkeen kannattajana, mutta kun vihreiden ehdokasta Tuija Braxia ei valittu apulaiskaupunginjohtajaksi, vihreät käänsivät lopulta kelkkansa. Ylikahri on tietenkin väittänyt, että kyse oli jostain muusta, mutta hän selvästikin valehtelee. Politiikassa nyt vain yksinkertaisesti toimitaan näin, ja kaikki päätökset ovat aina retorisesti jälkirationalisoitavissa. Liiankin helposti.

Olen seurannut kaupunginhallituksen ja -valtuuston toimintaa hankkeen aikana, ja huomannut muun muassa sen, että taidemuseota käsittelevässä asiassa on keskustelu pääsääntöisesti aivan jostain muusta kuin taiteesta. Muun muassa Kokoomuksen Sirpa Asko-Seljavaara totesi eräälle puolituttavalleni suoraan, ”etkö sinä ymmärrä, ettei tässä ole kyse taiteesta vaan matkailusta”.

 Guggenheim-hankkeen näkyvä puoltaja Asko-Seljavaara. Kuva: Jan Leineberg.

Perussuomalaisetkin vastustavat Guggenheimia. Mutta hekin tekevät niin aivan eri syistä kuin minä ja suurin osa kulttuurin alalla työtään tekevistä Guggenheimin vastustajista. Tuntuu jotenkin pahalta seistä samassa rintamassa perussuomalaisten kanssa. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että joissain piireissä sitä tulee leimatuksi umpioituneeksi ja nationalistiseksi.

Koko prosessi sai minut pitkästä aikaa epäilemään demokratian toimivuutta. Tuntuu siltä, että Helsingin kaupunginvaltuuston 85 jäsenestä suurin osa oli täysin tietämättömiä hankkeen taustoista ja lopultakin myös melko lailla vailla mielipiteitä siitä, miten kunnallista taidelaitosta tulisi hoitaa. Eräskin valtuutettu lähetti minulle sähköpostin, jossa hän totesi, että ”en minä taiteesta kovinkaan paljoa tiedä, mutta olisi kiva saada Helsinkiin hienoa arkkitehtuuria”.

Olisihan minunkin mielestäni kiva saada Helsinkiin pelkästään hienoa arkkitehtuuria, mutta tällä on aika vähän tekemistä sen asian kanssa, miten Helsinki vastaa sille sivistyskaupunkina liittyvästä kuvataidetarjonnasta ja sen hallinnoinnista.

Jos ja kun Guggenheim-hanke nyt kaatuu, meidän onkin käynnistettävä aivan uusi taidekeskustelu. Helsingin taidemuseo jatkaa kuitenkin toimintaansa tavalla tai toisella. Sen tilaongelmat ovat pahentuneet lisää, ja taidemuseon Meilahden toimitila on tuomittu jo purettavaksi. 
Entäs sitten Tennispalatsi? Minä olen taideammattilainen, ja olen silti käynyt siellä viimeksi viime vuoden syyskuussa. Tuolloin avattiin museon nykyisen johtajan esi-isän Akseli Gallen-Kallelan näyttely, joka kesti liki neljä kuukautta. Nyt siellä esitellään liki kolmen kuukauden ajan leikkikaluja näyttelyssä, joka olisi selvästikin kuulunut johonkin kulttuurihistorialliseen museoon. Miltei koko syksy tullaan uhraamaan Iron Sky -elokuvalle, puolivillaiselle scifi-parodialle, jonka tekemiseen liittyvä rekvisiitta puvuista käsikirjoituksiin ja pienoismalleihin tulee täyttämään liki neljän kuukauden ajan museon tilat. Tätäkään minä en kykene kokemaan kunnallisen taidemuseon tehtäväksi: käytännössä kyse on siitä, että verorahoin tuetaan yhden kaupallisen elokuvan tuotantoyhtiötä antamalla heille ilmaiseen messutilaan verrattavissa olevia resursseja. Esimerkiksi tätä asiaa kaupunginvaltuusto voisi miettiä vakavasti.

 Tällainen saksalainen nalle (1910/12) piti tuoda oikein Ranskasta asti Helsingin taidemuseoon...

Vasta-argumenttina tällaiselle ryppyotsaiselle taideasenteelle on helppo todeta, että nykyaikana kyse ei voi olla pelkästä taiteesta vaan laajemmin visuaalisesta kulttuurista, jonka lukutaidon tarpeellisuutta museonjohtaja Gallen-Kallela-Sirénkin on ponnekkaasti korostanut julkisissa esiintymisissään. Minä olen kerrankin täysin samaa mieltä hänen kanssaan, mutta haluaisin lisätä tuohon lukutaitoon määreen ’kriittinen’. Pelkkä elokuvan mainosrihkaman esitteleminen ei nimittäin millään tavoin voi lisätä kriittistä visuaalista lukutaitoa, minkä voisi hyvinkin kokea taidemuseon tehtäväksi.

... ja tässä Helsingin taidemuseon syksyn päänäyttelyn tematiikkaa.

Jos nyt pääsemme yli vuoden energiaa ja resursseja turhaan syöneestä Guggenheim-hankkeesta, olisi ehkä aika alkaa keskustella siitä, miten Helsingin taidemuseon tulisi toimia, jotta se voisi antaa veronmaksajille vastinetta nimenomaan kunnollisena taidemuseona. Sellaisena paikkana, jossa voisi ihan oikeasti nähdä myös taidetta ja muutakin merkittävää visuaalista kulttuuria ja käydä niiden pohjalta keskusteluja muustakin kuin matkailusta ja arkkitehtuurista.