Julkaistua 306: Carnegie-palkinto tutuilla linjoilla

Eilisessä Kauppalehdessä ilmeistyi lyhyt juttuni Carnegie Art Award -näyttelystä Amos Andersonin taidemuseossa. Oli taas vähän pikainen tilaus. Olin toissa-aamuna klo 11 palaverissa keskustelemassa Tapio Tapiovaaran (1908–1982) kirjankuvitustaiteesta, kun pomoni lehdestä soitti ja ilmoitti, että huomiseen lehteen piti saada juttu, aikaa yhteen saakka. Siitä sitten palaveri loppuun ja töihin – onneksi olin jo käynyt pressissä edellisenä torstaina: 

Carnegie-palkinto tutuilla linjoilla

Pohjoismaiden merkittävin taidepalkinto toistaa itseään kuin Euroviisut konsanaan, mutta se ei estä nauttimasta hyvästä taiteesta.

Pohjoismaisista taidepalkinnoista prestiisipitoisin eli Carnegie Art Award on nyt jaettu kymmenennen kerran, ja näyttely on saapunut kierroksellaan Helsinkiin.

Suomessa onkin nyt hyvä juhlia, koska ensimmäisen palkinnon ja 1.000.000 kruunua voitti tänä vuonna Heikki Marila huikeilla ekspressiivisillä kukkamaalauksillaan, joilla hän on viime vuosina nauttinut suurta suosiota myös kotimaassaan.

Carnegiessa on mukana 17 pohjoismaista taiteilijaa, joista suurin osa on taidemaalareita, mutta onpa mukana taas yksi valokuvataiteilijakin, Heli Rekula. Carnegie on ollut nimenomaan maalaustaidekilpailu, mutta on se jopa voitettukin valokuvilla. Tämä herättää kuvataidepiireissä hilpeyttä, ja minunkin mieleeni juolahti, että mukana olevan suomalaisen Stig Baumgartnerin monumentaalisilla ja varsin plastisilla abstrakteilla maalauksilla voi aivan hyvin voittaa veistoskilpailunkin.

Näinkin voi maalata. Norjalainen Per Inge Bjørlo (s. 1952), Colour Follows Form Follows Psyche I & II.

Taiteenlajien rajojen venyttäminen ei kuitenkaan ole suuri ongelma, vaikka se kertookin niistä oudoista tavoista, joilla jatkuvasti kriisissä olevan maalaustaiteen on pyrittävä takaisin taiteen keskiöön. Paljon ongelmallisempaa on Carnegien jatkuva samankaltaisuus. Palkintoraadit tuppaavat pysymään samoina, ja se todella näkyy siitä kuvasta, mikä pohjoismaisesta huipputaiteesta halutaan antaa. Osa taiteilijoista on roikkunut mukana sekä varsinaisessa kilpailussa että bubbling under -osastossa jo pitkään. Prosessi on myös turhan raskas: nytkin raati kävi läpi 127 nimettyä taiteilijaa ennen varsinaista kilpailua.

Toisaalta yleisön ei tarvitse tietää kaikkea taustatyötä. Carnegie esittää kuitenkin aina hyvää pohjoismaista taidetta. Vaikka näyttely ei kokonaisuudessaan olisi erityisen kiinnostava, voi sieltä poimia omia suosikkejaan – nyt jopa ihan esittävääkin maalausta kuten konkari Jarmo Mäkilän lapsuutta peilaavat kuvat.