Toissalauantaina piipahdin päiväseltään Tallinnassa – lähinnä katsomassa Tallinnassa nuoruutensa viettäneen Dora Gordinen (1895?–1991) näyttelyn (14.4.–5.8.) Adamson-Ericin museossa:
Gordine oli henkilöhistorialtaan varsin kiinnostava Liepajan juutalainen, joka ajelehti Tallinnan kautta Pariisiin ja Lontooseen päätyäkseen rikkaisiin naimisiin. Hän seikkaili myös paljon Kaukoidässä.
Hän on sellainen art deco -henkinen klassinen veistäjä, jolla ei tälle ajalle niin paljoa sanottavaa ole, mutta jotain varsin viehättävää näyttelyssä oli. Palaan asiaan, kun Kauppalehteen kirjoittamani juttu ilmestyy.
Naisen pää, 1930–32 (omakuva).
Itse asiassa huomasin, että tällainen taidematkakokemus on henkisesti varsin terveellistä. Ei aina tarvitse juosta sen perässä, mikä koetaan ylen merkittäväksi ja juuri nyt tärkeäksi. Näin sitä saa taisteltua taidediskurssin kapeuttavuutta vastaan.
***
Tallinnan Taidehallissa oli tarjolla Tallinnan Taideakatemian uuden kuvanveiston professorin Kirke Kangron (s. 1975) kuratoima Eksootika (22.4.–3.6.).
Marko Mäetamm (s. 1965), Walking in My Hunting Ground, 2012.
Tässä oli siis vähän toisenlaista eksotiikkaa kuin Gordinella, ironiaa ja tietoisuutta. Mukana oli videoillaan myös kaksi suomalaista, Anssi Kasitonni (s. 1978) ja Seppo Renvall (s. 1963). Monipuolinen näyttely, mutta ehkä kokonaisuudessaan vähän itsetietoinen ja viileä.
***
Tallinnan Taideakatemiahan on purettu, ja tyhjä tontti odottelee kallista suunnitelmaa, jonka toteuttamiseen ei ole varoja. Rakennustyömaan aitaahan saa kuitenkin koristaa:
Ja kävelin minä muuallakin kaupungilla:
Ja tähän kohtaan vähän visuaalista lukutaitoa. FSM on yhtä kuin Flying Spaghetti Monster, yksi Pastafarianismin jumaluuksista.
Ja sitten laivaan ja takaisin. Matkustajasataman A-terminaalinen seinään on montteerattu tällainen:
Kyseessä on Aime Kuulbusch-Mölderin (s. 1942) pronssinen Kekkosen muistolaatta, joka paljastettiin viime vuonna. Kekkonenhan on Virossa varsin suuri sankari, jonka avulla tämä lauttaliikennekin aikoinaan avattiin.
Mutta jos aivan rehellisiä ollaan, paljon kotoisampi olo minulle tuli tästä miehestä:
Ja tässähän kyseessä on Steve Webb, joka on jo vuosia soittanut Eckerö Linen Nordlandian pubissa kitaraa ja laulanut. Väitän, että risteilylaivoilla ei tätä parempaa rockkitaristia juurikaan kuulla.
Kuunnelkaapa tästä linkistä miestä työnsä ääressä – Still Got The Blues (Gary Moorea).No hitto, tästä vielä Hendrixin Purple Haze.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti