Eilisessä Kauppalehdessä ilmestyi juttuni Elina Brotheruksen (s. 1972) ja Lauri Astalan (s. 1958) yhteisestä näyttelystä Galleria Heinossa (alkuperäinen otsikkoni 'Seesteistä ja surumielistä' oli vaihtunut):
Elina Brotherus luo seesteisen naisen kuvan
Valokuvataiteemme
supertähti ja hänen filosofinen veistäjäsiippansa on täynnä hallittua melankoliaa.
Valokuvataiteilija Elina Brotherus (s. 1972) lienee suurinta maailmanmainetta nauttiva suomalainen valokuvaa käyttävä taiteilija.
Brotherus käyttää mallina lähinnä itseään, mutta äijämäinen
kriitikkokaan ei tästä helpolla ärsyynny, koska Brotheruksen aseksuaalinen ja
melankolinen hahmo on itse asiassa aivan loistava malli. Hänen alakulon
täyteisissä ja usein maalaustaiteeseen viittaavissa kuvissaan on outo lumo,
jonka myötä ajatus turhanpäiväisestä narsismista ei tule edes mieleen. Malli
antaa mittakaavaa maisemille ja luo niihin tunne-elämän kirjoa, kiinnostavia
jännitteitä. Hahmo virittää kuvan kliseiset ja toisinaan jopa kitschmäiset
ulottuvuudet aivan uudelle tasolle.
Brotheruksen kuvissa on ollut aiemmin henkilöhistoriaakin, mutta tuoreimmat kuvat virittävät kenet tahansa pelkkien kuvien ja niiden monitasoisten viittausten maailmaan. Tai siis miltei kenet tahansa – naisen kuvaahan Brotherus kuitenkin luo. Brotheruksen feminismi on kuitenkin ”pikemminkin hiljaista kuin äänekästä”, kuten näyttelyn yhteydessä julkaistuun mittavaan ja Brotheruksen koko uraa kartoittavaan monografiaan kirjoittanut maineikas kuraattori Susan Bright toteaa. Kyllä siihen mieskin uskaltaa paneutua.
Elina Brotherus, Another Home, 2011.
Brotheruksen kuvissa on ollut aiemmin henkilöhistoriaakin, mutta tuoreimmat kuvat virittävät kenet tahansa pelkkien kuvien ja niiden monitasoisten viittausten maailmaan. Tai siis miltei kenet tahansa – naisen kuvaahan Brotherus kuitenkin luo. Brotheruksen feminismi on kuitenkin ”pikemminkin hiljaista kuin äänekästä”, kuten näyttelyn yhteydessä julkaistuun mittavaan ja Brotheruksen koko uraa kartoittavaan monografiaan kirjoittanut maineikas kuraattori Susan Bright toteaa. Kyllä siihen mieskin uskaltaa paneutua.
Brotheruksen keskeistä antia taitaa kuitenkin olla se
taidehistoriallisten viittausten luoma verkosto, joka on osin silkkaa
sivistystä ja nykyään ilmeisen tietoinen strategia, jolla Brotherus paaluttaa
omaa paikkaansa kuvien tekemisen perinteessä – myös purkaen ja väliin ehkä
ironisoidenkin ikonisten kuvien jättämää perintöä.
Kuva ja tila
Brotheruksen kumppani Lauri
Astala (s. 1958) tuli aikoinaan tunnetuksi filosofissävyisenä
kuvanveistäjänä, joka tunsi sekä taidehistoriansa että myös tieteen historiaa.
Hän on aina ollut kiinnostunut tilasta, tilan ja kuvien välisestä suhteesta, ja
tämä näkyy myös hänen tuoreemmassa videotuotannossaan.
Pariskunnan yhteiset intressit tiivistyvät hienossa videossa Vierailija (2012), jossa ovat mukana myös äänimaailmasta vastannut Tommi Grönlund sekä soittajana Jimi Tenor. Pieni poika tekee oudoissa ja vähän pelottavissakin maisemissa kuvaa, jonka sade lopulta huuhtelee pois.
Lauri Astala, Katoamisesta, 2012 (video).
Pariskunnan yhteiset intressit tiivistyvät hienossa videossa Vierailija (2012), jossa ovat mukana myös äänimaailmasta vastannut Tommi Grönlund sekä soittajana Jimi Tenor. Pieni poika tekee oudoissa ja vähän pelottavissakin maisemissa kuvaa, jonka sade lopulta huuhtelee pois.
Mukana on myös Astalan oma video, johon katsojakin pääsee
yllättävällä tavalla mukaan – ja eräästä katsojakommentista koko projekti on
käynnistynytkin.
Näin me kaikki voimme olla yhtä – taiteilija, teema ja
katsoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti