Näyttelykuvia 687 & 688 & 689 & 690: Vankileirien saaristo

Sunnuntaina lähdin pienelle näyttelykierrokselle. Aloitin Muu Galleriasta, jossa oli kaksi näyttelyä.

Sanni Sepän (s. 1980) Eläinteoria (4.–27.5.) oli veikeä näyttely, jossa nuori taiteilija oli installoinut lapsuuden piirustuksiaan ja valmistumisensa jälkeen tekemiään värikynäkopioita – muun muassa loputtoman määrä Pohjolan lintuja:

Identiteetti on ilmeisesti hakusessa. Näin taiteilija itse: "Mietin sitä, kuinka ihmiset on helppo määritellä harrastuksen, opiskelupaikan tai lempimusiikin perusteella. Mitä teokset, joissa on vain eläimiä kertovat minusta? Eivät yhtään mitään ja kaiken sen, mitä haluat kuvitella."

Työstämällä asiat selviää. 

Ja uniikkiuden probleemaakin on taiteessa aina syytä miettiä.

***

Samassa paikassa oli esillä Juha Mäki-Jussilan (s. 1967) animaatio Äkkiä viime kesänä (4.–27.5.). Tennessee Williamsin näytelmäklassikko oli animoitu kasveilla:

 

Hauska ja absurdi video, mutta en minä oikein ymmärtänyt sitä, mitä Suomen kesän nopeudella oli Williamsin näytelmän kanssa tekemistä. Viihdyttävä neliminuuttinen kuitenkin. 

***

Helsingin Taidehallissa oli Pirjeta Branderin (s. 1970) Pahan kukkia (28.4.–3.6.). Brander oli tiivistänyt usein pahan tematiikasta lähtevät teemansa tiukaksi kokonaisuudeksi, jossa oli kuitenkin paljon elämyksellisiä ulottuvuuksia:

Usein kirjallisesti orientoitunut Brander rakentaa hienoja ja hitaasti avautuvia installaatioita teemojensa pohjalta. Välittömiä ahaa-elämyksiä ei siis kannata odottaa – paitsi ehkä joidenkin yllättävän hauskojenkin animaatioiden osalta –, mutta uniaan kannattaa katsomiskokemuksen jälkeen odotella. 

Mutta minä olisin kyllä ripustanut näyttelyn hieman toisin. Nyt yhdessä salissa on monta tasakokoista animaatioita taulutv-screeneillä. Minä olisin kokeillut yhtä kunnon kankaalla ja ison äänen kanssa – vaikkapa Max Savikankaan säveltämää Akvaariota (2011).

Kuitenkin hieno näyttö useamman vuoden määrätietoisesta työskentelystä.

***

Maailma kylässä -festivaalin kirjatorin yhteydessä Rautatientorilla oli Jani Leinosen (s. 1978) House of Democracy (26.–27.5.):

Ja minähän jonotin äänestämään. Näytin passini ja vastailin idioottimaisiin kysymyksiin. Äänestyshuoneessa Leinonen itse leimasi lippuni suositeltuaan erästä tiettyä vaihtoehtoa. Leimassa luki "Hylätty" ja Leinonen myös salaa katsoi lippuni sisällön.

Kaikki eivät edes päässeet äänestyskoppiin asti. Heille lohtua (klikkaa isommaksi):

Hyvä ja toimiva idea. Kyllä demokratian ulottuvuuksia kannattaa miettiä.

***

Sitten minulla oli valokuvataiteilija Martti Jämsän (s. 1959) kanssa Polaroid-palaveri. Törmäsin matkalla myös kuvanveistäjä Heimo Suntioon (s. 1955). Matkasimme Corona Baarin terassille, jossa istui kaksi performanssitaiteilijaa: Roi Vaara (s. 1953) ja madridilainen Carlos Llavata (s. 1964) "normaali performanssitaiteilija". Viimemainituilla oli juuri ollut keikka Suomenlinnassa.

Siinä sitten keskusteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä: siitä, miksi performanssista kirjoitetaan niin vähän, ja lopulta molempien maiden sisällissodasta. Minä kerroin Llavatalle, että isoisäni oli vuonna 1918 vangittuna Suomenlinnassa, missä hän juuri parhaillaan asustelee.

Vasemmalta Suntio, Vaara, Jämsä ja Llavata.

Ja sitten paikalle osui vielä valokuvataiteilija Sakari Kiuru (s. 1961), joka piirsi meidät pikkudiginsä ihmeohjelmalla:

Ja vielä vakuudeksi isoäitini, joka odotti isoisääni vankileiriltä useamman vuoden ajan:

Voihan vankileirien saaristo!

Llavata kysyi minulta, että miksi me tunnemme heidän sisällissotansa mutta he eivät tunne meidän sisällissotaamme. Vastasin, että meillä ei ollut Picassoa.