Eilisessä Kauppalehdessä ilmestyi lyhyt juttuni Villu Jaanisoon (s. 1963) näyttelystä, johon on vielä viikonlopun yli aikaa tutustua:
Klassiset kitschiksi
Kuvataideakatemian kuvanveiston professori, virolaissyntyinen Villu Jaanisoo (s. 1963) on aikamoinen
velmu taiteilijaksi. Hänen teoksissaan huumori ja vakavuus sekoittuvat oudolla
tavalla.
– Olen klassinen veistäjä, totesi Jaanisoo tuoreimmassa
näyttelyssään, jossa muotokuvauksen kohteena on vain neljä historian suurta
hahmoa: Dante, Goethe, Shakespeare ja Voltaire. Ja näköismuotokuviahan kaikki
teokset ovatkin. Kustakin sankarista on tehty jättikokoinen kasvokuva ruuvatuista
vaneripalasista ja toinen pikkuruinen alumiininen pysti messinkijalustalla –
tosin näyttelyn aikataulun takia alumiinivalu vielä odottaa, ja päät ovat
toistaiseksi vasta vahavaiheessa.
Jaanisoo pelaa siis mittakaavalla. Ja laittaa katsojan näin
miettimään sitä, mikä on ikään kuin ”oikean” kokoinen esitys. Sama koskee myös
materiaaleja: vaneripalaset tuskin tarjoavat sitä korkeahenkisyyttä, joka olisi
näille kulttuurisille ikoneille arvon mukaista. Pienemmät muotokuvat menevät
puolestaan täysin kitschin puolelle, vaikka molemmissa yhdennäköisyys onkin
huomattava. Kuinka realistista näennäisen realistinen taide siis onkaan? Mistä
klassisuus syntyy? Miten muotokuva pitää tehdä? Ja kuka meistä oikeasti tietää,
miltä Dante näytti – esimerkiksi Botticellin
ja Giotton muotokuvat hänestä ovat
varsin erilaisia? Ja onhan jopa Shakespearen pelkkää historiallista
olemassaoloakin epäilty. Silti jokainen katsoja tunnistaa hahmot helposti.
Miksi?
Muun muassa tällaisia asioita kuvanveistäjä voi kysellä.
Ja nyt tämä jätkä lähtee Poriin katsomaan taidetta. Siitä myöhemmin lisää.
***
En ole aiemmin juurikaan lukenut blogiasi. Mikä lienee syynä, en tiedä. Ehkä se, että koen sinun menneen liian lähelle taiteilijoita ihmisinä, jolloin pienessä maassa käy helposti niin, ettei pysty suhtautumaan enää kriittisesti. Menee kaverit sen siliän tien. Suurin syy lienee lukemattomuudelleni se että suhtaudut avoimen ihailevasti Brotheruksen kaltaisiin humbuugin tekijöihin, valokuvaukseen reagointi kun on Suomessa niin kovasti keisarin uuudet vaatteet touhua. Mutta surettaa yksi asia. Kukaan ei juuri kommentoi tekstejäsi. Ei kommentoi minunkaan blogiani, eikä juuri kenenkään sellaisen joka tosissaan käy läpi omaa visuaalisen kulttuuurin osaamisaluettaan.
VastaaPoistaNollaa pukkaa, eikä keskustelua ole, olo on kuin Romaniassa tai Albaniassa 40 vuotta sitten. Vallitsee hiljaisuuden konsensus.
OK...eli täsä blogissa ei keskustella.
VastaaPoistaKuitenkaan ilman repivääkin keskustelua ei taidetta voi olla.