Joskus täytyy lukea muutakin kuin pelkkiä kuvataidekirjoja, jotta voisi ymmärtää paremmin niitä kuvataidekirjojakin. Olen aina ollut kiinnostunut Venäjän ja Neuvostoliiton historiasta. Yksi kirja on kuitenkin jäänyt jostain syystä lukematta – sillä kun on pituuttakin yli 800 sivua:
Stéphane Courtois & al.: Kommunismin musta kirja. Rikokset, terrori, sorto. WSOY 2000.
Nyt se tuli vihdoin kahlattua läpi – varmaankin parin kuukauden aikana. On tämä kauheaa luettavaa siitä, miten monet miljoonat ihmiset kuolivat ja kärsivät maailman reaalikommunismin aikakautena. Ja jatkuuhan tuo vielä Pohjois-Koreassa. Kirja käsittelee Neuvostoliiton lisäksi muutkin kommunismin nimissä tehdyt rikokset Aasiaa ja Afrikkaa myöten. Kirjassa limittyvät tehokkaasti suuret luvut ja tilastot yksittäisten ihmisten kokemusten kanssa.
Vasemmistolaisen ja antikapitalistisen maailmankatsomuksen omaavalle ihmiselle – kuten minä – tämä on varsin hyödyllinen lukupaketti. Vaan ei se minun vakaumustani muuta – vahvistaa vain sitä käsitystä, että vallalla on aina taipumus korruptoida ja että uskoa ihmiseenkin kannataa vähän tarkemmin miettiä. Väliin onneksi uskon myös Vasili Grossmania, joka totesi: "Epäinhimillisyyden täydellisen riemuvoiton aikakautena on käynyt ilmeiseksi, että kaikki väkivallalla luotu on järjetöntä ja hyödytöntä, vailla tulevaisuutta, katoaa jäljettömiin."
Itse asiassa ymmärsin Kommunismin mustan kirjan taustoja aika paljon paremmin luettuani viikon verran erästä toista kirjaa:
Emma Goldman: Vuoteni Venäjällä. Savukeidas 2011.
Emma Goldman oli yhdysvaltalainen anarkisti, joka karkotettiin Venäjälle melkein heti vallankumouksen jälkeen. Hän viihtyi vallankumouksen maassa pari vuotta, kunnes palasi taas länteen. Hän kirjoitti 1920-luvun alussa muistelmansa tuosta vaiheesta, joka hiljalleen romautti hänen uskonsa Leninin luomaan terrorikoneistoon.
Kirja on hieno silminnäkijätodistus tuosta kuohuvasta ajasta ja alamaisiaan rikollisesti kohdelleen valtion synnystä. Goldman myös pohtii loppusanoissaan sitä, mikä meni pieleen ja toteaa: "Vallankumouksen menetelmien on oltava samalla taajuudella sen päämäärän kanssa." Näin ei Venäjällä tehty – ja näin oli heti alusta alkaen.
Ja kaunokirjallisuudellahan on tapana tuoda arjen absurdius aivan uudelle tasolle:
Mihail Bulgakov: Morfiini ja muita kertomuksia. Savukeidas 2011.
Tämä menikin jo sitten parissa illassa. Morfiini ei ehkä ihan yllä Mihail Bulgakovin mestariteosten tasolle, mutta kiinnostavia novelleita siinä on. On myös avartavaa lukea kaikkia niitä erilaisia tyylillisiä kokeiluja, joita Bulgakov harjoitteli ja hioi.
Jos haluaa esimerkiksi ymmärtää neuvostoliittolaista erikoisuutta, yhteisasuntolaa (kommunalka), on Bulgakov oiva opas. Hän on varsin hirtehinen kirjoittaja.
Ja sitten sokerina pohjalla tuore Finlandia-voittaja, jonka hotkaisin laakista eilen:
Rosa Liksom: Hytti nro 6. Kertomus. WSOY 2011.
Aivan fantastinen kirja ja taatusti palkintonsa väärti! Myös kuvataiteilijana tunnettu Rosa Liksom (s. 1958) on hionut runollisen proosakielensä äärimmilleen. Pieni tarina suomalaisesta älykkötytöstä ja väkivaltaisesta venäläistyöläisestä hytissään junamatkalla Moskovasta Ulan Batoriin on samalla kuin outo rakkauskertomus ja jännitystarina. Liksom rytmittää taidokkaasti kieltään kuin junan kolketta ja ohikiitäviä maisemia sanoilla seuraten. Hän osaa käyttää uskomattoman tehokkaasti toistoja ja erilaisia sanarimpsuja, joiden ytimekkäiden sisältöjen kautta hän samalla piirtää kuvaa hajoavasta Neuvostoliitosta. Sen verran pirullinen kirjoittaja hän on, että ainakin minä mieslukijana – baareissa viihtyneenä ja paljon elämässäni viinaa juoneena mutta myös vuosia yliopiston penkkejä kuluttaneena – huomasin yhtäkkiä samastuvani helposti molempiin päähenkilöihin. Tämän toteaminen on ehkä vähän kompromettoivaakin, mutta rehellisyyden nimissä se lienee tunnustettava ja näin tunnistettava itsessään outoja piirteitä. Hyvä kirja voi tehdä tällaistakin. Itse asiassa vain tosi hyvä kirja voi näin tehdä.
PS. Ja onneksi minulla on ilo ilmoittaa näin etukäteen, että Rosa Liksom on ensi vuoden tammikuun taiteilija Galleria Ortonissa. Saan siis piakkoin palata hänen kiehtovaan mielikuvitusmaailmaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti