Eilen illalla kävin Lahden taidemuseossa mukavalla keikalla. Pidin tunnin esitelmän nykykuvanveistosta. Museossahan on edelleen päällä sangen kiinnostava nykykuvanveistonäyttely Uusi veistos (15.10.2011–15.1.2012), jonka avajaispuheenkin kävin taannoin pitämässä.
Totuttuun tapaani en taaskaan valmistanut esitystäni viimeistellysti paperille, mikä itse asiassa alkaa harmittaa enemmän ja enemmän, koska olisi hauska laittaa näitäkin tekstejä tähän blogiin. Tein kahdeksan ranskalaista viivaa – kahdeksan teemaa, joista puhuin ja kaivoin koneeltani nelisenkymmentä valokuvaa havaintomateriaaliksi. Käsittelin tekniikoita, materiaaleja, objektien muuttumista prosesseiksi, julkisen veistotaiteen muutoksia, naisen aseman muuttumista, populaarikulttuurin nousua, ympäristötaidetta ja vielä lopuksi huumorin lisääntymistä veistotaiteessa.Kuvamateriaali oli aika monipuolista – onneksi minulla on kamera taskussani joka päivä. Kuvanveisto ei esimerkiksi ole nykyään vältämättä kovin kolmiulotteista:
Ilmari Gryta (s. 1979).
Simo Ripatti (1975).
Jukka Tuominen (1958).
Materiaalikin voi olla vaikkapa pitkopullaa:
Ympäristötaiteen osalta ylitin myös taiteilijuuden rajoja, sillä alla olevan raitiovaunukiskojen kupeessa sijaitsevan sissiviljelyteoksen tekijä on punavuorelainen rakastettu levykauppias Emu (taitaapi olla oikeasti Ilkka Lehtinen, mutta ei sellaista nimeä kukaan käytä):
Uskallanpa sanoa, että näin amatööri teki Helsingin viime vuoden hienoimman ympäristötaideteoksen.
Tuo Kasarmitorin veistos taitaa kuitenkin olla Jukka Tuomisen, ei Vikbergin
VastaaPoistaHuh,
VastaaPoistatulipa outo lipsahdus. Se on toki Jukka Tuomisen Silmä vuodelta 2006. Korjattu on.
Tänks.