On ollut taas matalalentoa. Viiko sisään olen ollut Saarenmaalla, Tallinnassa ja Tampereella, ja matkaviikko päättyi eilen Lahteen, jossa kävin pitämässä avajaispuheen Lahden taidemuseon kuvanveistonäytelyssä Uusi veistos (15.10.2011–15.1.2012).
Menomatkalla sain taas ihailla suomalaista moottoritietaidetta, joka nostaa kyllä auttamattomasti näppylöitä – niin sikahuonoa se yleensä on. Valtatie 4 on oikein kehuttu veistostieksi, ja veistoksilla on oikein yhtenäiset kyltitkin.
Kaikki alkaa Järvenpäässtä, jossa on täyttä kitschiä oleva Yrjö Ala-Heikkilän (s. ?) Nuottiviivasto (2001), jossa on Uusmaalaisten laulun alkutahdit – Sibbeä tietenkin, kun Järvenpäässä ollaan:
Ala-Heikkilä on "tietokoneavusteiseen visualisointiin perehtynyt maisema-arkkitehti" – siis ei kuvanveistäjä, ja sen kyllä huomaa:
Tämä teos nousee aika korkealle sarjassa "Suomen kököimmät moottoritieveistokset".
Mäntsälässä sarja jatkuu Mikko Ahon (s. ?) Kiven ja valon kunnalla (2000) – tekijänä arkkitehti ja veistoksellinen laatu jälleen sen mukaista:
Vaan onpa tielle Mäntsälän kohdalle eksynyt ihan oikeakin taideteos, kuvanveistäjä Antero Toikan (s. 1954) Kasvukäytävä (2006):
Varsinkin paluumatkalla se näytti pimenevää yötaivasta vasten aika tehokkaalta. Ettei vain olisi yksi Toikan parhaista julkisista?
Orimattilassa olikin sitten jo taas oikein hirvityksen vuoro. Paavo Palokankaan (s. ?) Liehuva harja (2001) ei noudata sitten mitään plastisuuden sääntöjä – eikä siitä oikein ole edes hevoseksi:
Eipä ole haisuakaan siitä, kuka tämä "taiteilija" Palokangas on, ellei hän ole sitten se ampumaurheilija, joka on voittanut maailmanmestaruudenkin. Ihan kauhia duuni kummiskin.
Ja Hollolassa surkeus jatkuu. Asialla taas Ala-Heikkilä, jonka Hollo ja Martta (2001) somistaa tönkösti piennarta:
Lahtea lähetyttäessä on vielä yksi teos tarjolla. Kari Lindströmin (s. ?) Valoneula (1997) on pimeällä varsin tehokas, ja sitä korostaa vielä sininen ramppisilta:
Arkkitehti se taitaa Lindströmkin olla, mutta pärjää tässä sarjassa ainakin kohtuullisesti.
Mutta noin pääsääntöisesti olen sitä mieltä, ettei arkkitehteja ja rakennusmestareita pitäisi päästää tekemään julkista taidetta. Jäljet ovat pelottavia – ja niitähän nykyään piisaa.
***
Onneksi kuvanveistonäyttely oli raikas ja monipuolinen – ja avajaisyleisöäkin riitti:
Tässä esimerkkinä pari kiinnostavaa teosta:
Jari Männistö (s. 1965), My Kitchen, 2011, tuloste mdf-levylle ja videoprojisointi.
Ulpu Riikonen (s. 1983), Still-life, 2011, metalli ja puu.
Avajaispuhekin taisi mennä ihan hyvin, koska fanittamani Markku Koski kävi kiittelemässä minua "vanhasta kunnon dialektiikasta", kun puhuin "kieltämisestä" käsitellessäni puheessani muun muassa sitä, miten kuvanveistokin on joutunut väkivaltaisesti kieltämään perinteensä tavoittaakseen jälleen hedelmällisen synteesivaiheen.
***
Onneksi automatkalla voi tehdä muutakin kuin vain katsella tylsää moottoritietaidetta. Esimerkiksi polttaa tupakkaa ja huudattaa soitinta kovalla ja kuunnella fonisti Albert Aylerin (1936–1970) hienoa albumia New Grass (1968):
Huudatin sitä tauotta mennen tullen. Tämä free jazz -legendan albumi on ns. sell-out, jossa hän on langennut r&b:n ja soulin pariin. Vaan minäpä pidän sitä erinomaisena. Kuunnelkaa tästä vaikka Heart Love. Älkää antako Aylerin kökön lauluäänen vaivata, vaan odottakaa, kun hän antaa loppupuolella fonin laulaa. Ihan tajutonta puhaltamista!
Kiitos edelleen mainiosta blogista. Ja edelleen maailmassa on paitsi ontuvaa moottoritietaidetta, myös kaikkea muutakin hassua. Ehkäpä juuri vastaani tullut linkki kiinnostaa:
VastaaPoistahttp://www.avatv.fi/artikkeli.shtml/2011/10/1409766/taiteilijat-ottavat-toisistaan-mittaa
:D Hyvä, että joku kehtaa sanoa suoraan, että enimmäkseen ihan karmeata kakkaa ovat nämä moottoriteiden varteen kyhätyt veistokset. Allekirjoitan kaiken sanomasi noista Helsingin ja Lahden välillä olevista teoksista.
VastaaPoistaSain viimeksi eilen kylmiä väreitä tuosta nuottiviivastohässäkästä. En aikaisemmin tiennytkään, mikä sävellys on kysessä - tässäkin tapauksessa tieto lisää tuskaa. Jos tuollaista kitschiä halutaan tehdä, niin olisi hyvä vetää edes kunnolla överiksi: itse olisin ehdottanut nuottirivistön biisivalinnaksi Sammy Babitzinin Daa da daa daa.
Luulisi, ettei tienvarsitaidetta kaivattaessa olisi ylivoimaisen vaikeaa järjestää kunnon kilpailuja, joihin tulleista ehdotuksista valittaisiin paras / parhaat ehdotukset toteutettavaksi - teiden varsila olevia teoksia kun moottoritiellä matkustavat joutuvat väkisin katselemaan vuosia, ellei vuosikymmeniä. (Osa teoksista taitaa näkyä junaradallekin.) Moottoriteiden reunoihin tulisi suhtautua kuin mihin tahansa muuhun vilkkaasti liikennöityyn julkiseen paikkaan, ei kuten toissijaiseen joutomaahan. En enää ole pysynyt laskuissa, kuinka monta veistotaiteen nimikkeen alle luokiteltua tylsää ja rumaa kivenlohkaresommitelmaa olen nähnyt Suomen teillä matkustaessani. Masentavaa katsottavaa, ja vielä masentavampaa ajateltavaa, että samalla rahalla paikalle olisi mahdollisesti saatu jotain oikeasti mielenkiintoista, taidolla tehtyä ja ehkä jopa kaunistakin.
-J.E.S.