Päivä ilman Guggenheimia alkaa olla jo harvinaisuus. Eilen olin tilaisuudessa, jonne Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen ja Helsingin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén olivat kutsuneet Suomen Taiteilijaseuran kautta kuvataiteilijat keskustelemaan Helsingin tulossa olevasta kulttuuristrategiasta ja Guggenheim-hankkeen etenemisestä. Paikalla oli myös Guggenheimin säätiön apulaisjohtaja Ari Wiseman. Yleisöä oli noin 70 henkeä.
Niin oli taas pitkää kuin leveääkin. Kun ei ole mitään asiaa, niin sitten pelataan pelkällä retoriikalla. Tuula Haataisella ei tosin ollut käytössään edes sitä. Hän piti alkuun parinkymmenen minuutin tylsän powerpoint-esityksen tulevasta kulttuuristrategiasta:
Haatainen puhuu taustalla, GKS näpyttelee tietokonettaan ja Wiseman miettii mitä miettii, koska Haatainen puhui tilaisuuden kielestä poiketen suomeksi. Toimittaja Jonni Roos kuuntelee ja miettii varmaankin ylihuomisen Stradaa ja epäilemättä myös sitä, miksi GKS kielsi YLEn porukkaa kuvaamasta koko tilaisuutta.
Haatainen näytti liturgisia ranskalaisia viivoja kaupungin kauniista visioista ja luki ne sitten ääneen. Turha veto muutenkin, koska ei häntä selvästikään ollut kukaan tullut kuuntelemaan.
Sitten GKS piti oudon palopuheen, jossa hän posket punaisina veikkasi parempia aikoja koko taiteilijakunnalle – kaupungin taidehankinnat tulevat hänen mukaansa "substantiaalisesti" lisääntymään. Hän osoittautui vauhtin päästyään täysiveriseksi demagogiksi – tai ainakin sellaiseksi pyrkiväksi:
Guggenheim-hankkeesta GKS tietenkään mitään faktoja kertonut, koska niinhän meidän on annettu ymmärtää, että on syytä odotella selvityksen valmistumista, ennen kuin oikeisiin kysymyksiin voidaan oikeasti vastata. Sen hän antoi kuitenkin selvästi ymmärtää, että Helsingin taidemuseo saa mennä, jos on mennäkseen. Sen tehtävät saadaan kyllä hoidettua ilman museotakin. On vain järjestelykysymys.
Wiseman tuntui yllättäen joukon sympaattisimmalta esiintyjältä, mutta ei hänelläkään ollut oikein mitään sanottavaa, ja niinpä hän tyytyi lopuksi kertoilemaan Guggenheimin menneistä ja tulevista näyttelyistä.
Sitten oli yleisön vuoro. Muutamia vähän kriittisiäkin ja itse asiasa oikein hyviäkin kysymyksiä kuultiin, mutta ne olivat tuomittuja valumaan hanhenselkäosastoon. Sitten suorastaan huvitti, kun taitelijat Osmo Rauhala (s. 1957) ja Nanna Susi (s. 1967) käyttivät Guggenheim-myönteiset puheenvuoronsa.
Ensin nousi todistamaan Nanna Susi...
... ja sitten oli Osmo Rauhalan vuoro.
En voinut välttyä siltä ajatukselta, että GKS oli tilannut aseenkantajansa paikalle – joko siksi, että tilaisuuden kiihtymisen varalla olisi kaksi myönteistä puhujaa tai vieraskoreasti siksi, ettei Wisemanille tulisi suotta yksinäinen olo. Tiedä häntä? Kiihtymisestä ei kuitenkaan luonnollisesti ollut mitään vaaraa, koska tilaisuus käytiin Haataista lukuun ottamatta englanniksi. Tämä itse asiassa loukkaa minun käsityksiäni demokraattisuudesta ja läpinäkyvyydestä, koska esimerkiksi minun penkkirivissäni istui kaksi vähän vanhempaa taiteilijaa, jotka eivät juurikaan englantia puhu. Toki tilaisuudessa olisi saanut puhua suomeksi, jota STS:n puheenjohtaja Hanna Ojamo (s. 1978) olisi sitten "yrittänyt tulkata" suomeksi, kuten hän asian ilmaisi. Kuka sitä sitten kehtaisi junttimaisesti häiriköidä tilaisuutta huonolla englanninkielen taidollaan ja osoittautua julkiseksi karvaturriksi?
Kaikkineen tilaisuus oli täysin turha, ja luulenpa sen perustuneen strategiaan, jossa ihmisille vain halutaan antaa tunne siitä, että heitä kuunnellaan.
Haatainen sanoi jossain vaiheessa, että "mitään salaisuuksia ei ole". Kyllä minä ainakin yhden salaisuuden tiedän satavarmasti. Koska kaupungilla ei missään tapauksessa tulee olemaan varaa tämän hankkeen kokonaisrahoitukseen – varsinkin kun keskustakirjaston kilpailuhankekin on jo julkistettu–, täytyy yksityistä rahaa olla tavoitteena tosi paljon – ehkäpä suorastaan "substantiaalisesti". Näitä neuvotteluita ei käydä kädenkäänteesssä ja ne ovat varmasti epäilemättä olleet jo pitkään käynnissä. Niistä meille ei kerro kukaan, koska ne ovat tietenkin liikesalaisuuksia. Niinpä voimme vain arvailla, kuka on se kolmas henkilö, joka Jussi Pajusen ja GKS:n lisäksi haluaa monumentin itselleen. Kylillä tietenkin puhutaan yhtä sun toista. Mutta niin isoa pätäkkää sisältäviä masseja ei tässä maassa montaa ole...
***
Kriitikko ei silmälleen mahda mitään. Niinpä spottasin tilaisuuden jälkeen vanhan raatihuoneen ovensuusta reliefin:
Vaikeasti luettavissa olevassa reliefissä kerrotaan, että "tässä talossa kokontui Helsingin kaupunginvaltuusto ensimmäisen kerran 12. tammikuuta 1875". Jos nyt oikein asiaa tulkitsen – Helsingin taidemuseon julkisten veistosten sivuilta tämä puuttuu –, kyseessä on Leila Hietala-Hämäläisen (s. 1934) duuni vuodelta 1974. Ihan hirveän hyvä se ei ole. Liikaa liian vaikeasti luettavaa tekstiä ja voimaton figuratiivinen ulottuvuus.
***
Ja siten pääsi onneksi hetkeksi ihan elävän nykytaiteen pariin, kun jatkoin matkaa Galleria Sculptoriin Anssi Kasitonnin (s. 1978) näyttelyn Anssi Show (26.10–30.11.) avajaisiin:
Taiteilija kättelee luomustaan Pastori Alfia (2008–11).
Anssilla on asennetta. Anssi on rock. Mutta vähän enemmän Anssin olisi pitänyt tähän näyttelyyn satsata. Liekö Ars Fennica pakottanut jättämän liikaa paukkuja varastoon? Vähän liian huoleton välityön maku nyt kuitenkin jäi. Ei ollut totutun intensiivinen.
***
Joudun kuitenkin vielä lyhyesti palaamaan Guggenheimiin. Lauantainen blogikirjoitukseni Guggenheimista sai Iltalehden toimittajan soittamaan minulle. Verkkosivuilla julkaistiinkin eilen pieni juttu Guggenheimin kokemista vastatuulista otsikolla 'Guggenheim-projektit tuomittuja epäonnistumaan?'. Ja huomasinpa taas, että näissä puhelinhaastatteluissa tulee olla erityisen tarkkana. Juttu alkoi minua siteeraavalla virkkeellä: "Freelancerina toimivan taidekriitikko Otso Kantokorven mukaan valtaosa ihmisistä ei ollut koskaan kuullutkaan Guggenheimista, ennen kuin sen ilmoitettiin harkitsevan tuloaan Helsinkiin." Mitään näin tyhmää en toki sanonut vaan totesin, että hankkeesta ei ollut tihkunut mitään etukäteistietoa, ennen kuin se tuli tammikuussa esiin kuin kirkkaalta taivaalta. Että näin. Juttu oli muuten ihan asiallinen, ja sain tuotua esiin myös minua vaivanneen vaikenemisen kulttuurin:
"Taidepiireissä mukana oleva Kantokorpi harmittelee sitä, että Guggenheim-keskustelussa tuntuisi vallitsevan pelon ilmapiiri.
- Kukaan ei halua joutua huonoon valoon taidepiireissä. Tämä on valitettavasti johtanut siihen, että julkisuuteen päätyy hyvin erilaisia kommentteja kuin taideväen sisällä käydyissä keskusteluissa, huomauttaa Kantokorpi."
PS. Hitto, on minun vielä kerrottava yksi insidentti tuosta Guggenheim-tilaisuudesta vaikka meinasin häveliäästi jättää väliin. Kesken palavan esityksensä GKS kääntyi minua kohti – ja en ollut siis sanonut yhtään mitään tai keskeyttänyt esitystä – ja kysyi: "Vai mitä Otso – eller hur." Ja sitten hän kääntyi yleisön puoleen jotakuinkin seuraavin sanoin: "Otso on ollut yksi kovimmista Guggenheim-kriitikoista. Tätä kundia minun on pitänyt kestää jo seitsemän vuotta, mutta ei hän saa maaperää allani liikahtamaan tuumaakaan." Ja sitten vielä ikään kuin YLE:n ryhmälle – jolta oli jo kielletty kuvaaminen– : "Kuvatkaa häntä. Hän on niin fotogeeninen."
Kai tämä oli tulkittava huumoriksi? Omituinen tapaus kuitenkin.
PS. Hitto, on minun vielä kerrottava yksi insidentti tuosta Guggenheim-tilaisuudesta vaikka meinasin häveliäästi jättää väliin. Kesken palavan esityksensä GKS kääntyi minua kohti – ja en ollut siis sanonut yhtään mitään tai keskeyttänyt esitystä – ja kysyi: "Vai mitä Otso – eller hur." Ja sitten hän kääntyi yleisön puoleen jotakuinkin seuraavin sanoin: "Otso on ollut yksi kovimmista Guggenheim-kriitikoista. Tätä kundia minun on pitänyt kestää jo seitsemän vuotta, mutta ei hän saa maaperää allani liikahtamaan tuumaakaan." Ja sitten vielä ikään kuin YLE:n ryhmälle – jolta oli jo kielletty kuvaaminen– : "Kuvatkaa häntä. Hän on niin fotogeeninen."
Kai tämä oli tulkittava huumoriksi? Omituinen tapaus kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti