Eilisen radiostudiossa käynnin jälkeen päätin tehdä retken Töölöön.
Kriitikko olisi epärehellinen, jos väittisi, etteivät tietyt esitiedot vaikuttaisi näyttelyn kokemiseen. Taidemaalari Heikki Marila (s. 1966) on juuri voittanut arvostetun ja rahakkaan – noin 111 000 euroa – Carnegie Art Awardin, ja hänen tuoreesta näyttelystään Korjaamo Galleriassa (7.–30.10.) on muun muassa todettu: "Marila har definitivt skapat en av årets bästa konstutställningar" (Helen Korpak Höblässä) ja "Vimmainen tunnepurkaus muuttaa viattomat kukka-asetelmat pyörteiksi, jotka nielevät katsojan sisuksiinsa lähes väkivaltaisella intensiteetillä" (Harri Mäcklin Hesarissa).
Kriitikko olisi epärehellinen, jos väittisi, etteivät tietyt esitiedot vaikuttaisi näyttelyn kokemiseen. Taidemaalari Heikki Marila (s. 1966) on juuri voittanut arvostetun ja rahakkaan – noin 111 000 euroa – Carnegie Art Awardin, ja hänen tuoreesta näyttelystään Korjaamo Galleriassa (7.–30.10.) on muun muassa todettu: "Marila har definitivt skapat en av årets bästa konstutställningar" (Helen Korpak Höblässä) ja "Vimmainen tunnepurkaus muuttaa viattomat kukka-asetelmat pyörteiksi, jotka nielevät katsojan sisuksiinsa lähes väkivaltaisella intensiteetillä" (Harri Mäcklin Hesarissa).
Niinpä tiirailinkin näyttelyä varsin pitkään epäluuloisena ja epäilemättä myös vähän lapsellisen ylikriittisesti – varsinkin kun kaikki työt oli joko myyty tai varattu. "No, onko tää nyt sit niin hyvä?", kyselin itseltäni useaankin kertaan.
Kai näyttely sitten oli ainakin lähellä olla hypensä väärti. Eivät maalaukset minua totaalisen vimmaisesti nielleet, mutta tavattoman komeitahan ne toki olivat. Ei niissä kuitenkaan ihan sitä vimmaa ollut kuin joissain Marilan vanhemmissa töissä – kuten vaikkapa vuoden 2007 omakuvissa.
Marila on viime vuosina hakenut vauhtia taidehistorian klassikoista ja tehnyt niistä omia uustulkintojaan. Nyt on vuorossa ranskalainen Henri Fantin-Latour (1836–1904), jonka hillittyjä – tai itse asiassa jopa vähän tylsiä – kukkamaalauksia Marila on "ekspressoinut" vimmalla ja voimalla. Marila on itse todennut, että "Fantin-Latour ei ollut impressionisti, vaan formalisti. Hänen kukkansa ovat melkein abstrakteja, ja juuri tämän vuoksi ne ovat niin kiinnostavia." Tätä abstraktius-ajatusta en ymmärrä lainkaan, mutta sama kai se. Taiteilija tekee mitä haluaa, ja jos hän tekee sen hyvin, käy tekosyyksi mikä tahansa asia ja tulkinta. Näin Marilakin on tehnyt.
Toivon kuitenkin, että resepti unohtuu jo aika pian ja että Marila ei ryhdy tuotteistamaan itseään vimmaisena kukkamaalarina. Hän ollut sen verran monipuolinen maalari, että tavaramerkkiytymistä en hänelle toivoisi tai soisi.
***
Kuopiolaisten Helsingin toimipisteessä, Galleria 12:ssa oli esillä tekstiilisuunnittelijan koulutuksen saaneen kuopiolaisen Kaisa Törmäsen (s. 1952) näyttely (11.–30.10.). Törmänen on monipuolinen taiteilija, joka käsittelee töissään naiseuden tematiikkaa, jota hän myös vahvistaa huumorilla. Omia juuriaan hän kartoittaa pohjoisen maisemista – niin tässäkin näyttelyssä:
Pieni elo, 2011.
Tekstaamaan hän voisi kyllä opetella vähän paremmin:
Huomautukseni ei ollut muuten mikään vitsi. Sinänsä sympaattisesta näyttelystä jäi kaikkineen kotitekoisen suttuinen jälkimaku. Ripustuskin oli huono. Teoksia oli pantu sinne, minne mahtuu, eikä yksi lasin takana ollut runo ja yksi pikkuruinen linoleikkaus lainkaan vahvistaneet installaatioiden tunnelmaa. Mutta en minä ole lainkaan varma siitä, että tätä galleria olisi edes mahdollista ripustaa hyvin. Kuopiolaisten kannattaisi vakavasti harkita parempaa tilaa, sillä rupuinen kivijalkakauppa töölöläisellä sivukadulla ei ole erityisen hyvä näyteikkuna kuopiolaiseen taide-elämään – vaikka edullinen olisikin.
Ei huono ripustus ole alkuvoimaa. Kyllä se töistä välittyy, jos on on välittyäkseen. Ja paremmin se tekee sen hyvin ripustettuna.
VastaaPoistaKävin katsomassa Heikki Marilan töitä, ja jostain kumman syystä ne eivät herättäneet minussa mitään tunteita, ne olivat minun silmissä vain hienoja sisustustauluja, mutta joo taide herättää eri ihmisissä eri mielialoja/tunteita. Voisin sanoa, että tuo Galleria 12 tulisi muuttaa toisiin tiloihin, nimittäin olen käynyt heidän kuopiolaisessa versiossa ja se oli erittän hyvin rakennettu tila liikutettavine seinineen ja galleristit olivat erittäin ammattitaitoisia ja osasivat selittää hyvin jokaisen taulun joka oli näytillä, miten se oli tehty jne. Tiedä tosta helsinkiläisestä serkusta sitten... Ai niin suosittelen alastonta kriitikkoa tutustumaan myös helsinkiläistyneeseen kuopiolais taiteiljaan nimeltä Jukka Huhtala. Hän on ollut noin vuoden helsingissä ja pitänyt näyttelyitä, vaikka kovasti ihmttelen eikö hän mennytkään helsinkiin saamaan enemmän mainetta ja pitämään enemmän näyttelytiä siellä? Hän silti pitää suurimman osan näyttelyistä pienissä kaupungeissa ja kuopiossa. Tässä hänen osoitteensa josta löydät myös hänen työnsä:http://www.jukkahuhtala.com/
VastaaPoistaMillä tavalla ammattiliiton jäsenyys on "ylevää"? Se on käsittääkseni kultturityöläisen yksi harvoista tavoista vaikuttaa omaan yhteiskunnalliseen tilanteeseensa.
VastaaPoistaTaide on luovuuden lisäksi myös aina sosiaalinen instituutio, jonka rakenteita – ja varsinkin vallan rakenteita ja hierarkioita – on syytä opiskella ja toki myös alituiseen kritisoida. Helpoksi tätä ei kukaan ole väittänyt, mutta tietyt tosiseikat on syytä tunnustaa ja tunnistaa, kun tekee omia valintojaan. Liitot toimivat voimakkaina portivartijoina yrittäessään suojella omien professioidensa rajoja. Esimerkiksi kaikkien halukkaiden avosylin vastaaottaminen tarkoittaisi myös vähäisten resurssien avosylistä jakamista myös vähemmän ammattimaisille taiteilijoille. Tästä näkökulmasta käsin tiukat kriteerit tulevat varsin ymmärrettäväksi. Kokelasjäsenyys tuo kuitenkin mukanaan monenlaisia etuja, esimerkiksi pääsyn tärkeän informaation jakamisen piiriin ja tietyn etabloitumisasteen taiteen kentällä – joka kiistatta on olemassa, vaikka se kuinka vituttaisikin.
VastaaPoista