Näyttelykuvia 485 & 486 & 487: Sukkulointia

Rästien purku jatkuu.

Viime viikon torstaina kävin kolmessa näyttelyssä, yhdessä jopa kahteen kertaan. Suomen valokuvataiteen museossa oli Raakel Kuukan (s. 1955) retrospektiivisen näyttelyn (7.10.2011–15.1.2012) pressi aamupäivällä. Kuukka esitteli itse näyttelynsä liki tunnin kierroksella:

Hieno näyttely, jossa oli kattavasti esillä Kuukan teoksia 1980-luvulta aina näihin päiviin. Kuukka on käsitellyt suurimmassa osassa kuviaan itsensä, perheensä ja läheistensä historiaa ja muistoja. Näyttely muodostaakin jännittävän kaaren karjalaisesta evakkoäidistä suomalaisafrikkalaiseen tyttäreen. 

***

Valokuvataiteen museolta palasin keskustaan, ja kohta odottikin Forum Boxissa Pasi Karjulan (s. 1964 – pitäisi kai sanoa oikeastaan Pasi Eerik Karjula, jota nimeä hän käyttää virallisissa taideyhteyksissä, mutta en minä osaa) Pahataikina-näyttelyn (7.–30.10) avajaiset. Karjula oli ripustanut Boxiin ehkä parhaimman näyttelynsä ja oli osannut hienosti täyttää nämä vaikeat – tai ehkä pikemminkin aidosti armottoman haastavat – tilat:

Kuvanveistäjä Matti Peltokangas (s. 1952) tarkastelee tyytyväisenä nuoremman kollegansa ripustusta...

 ... johon Karjulalla on myös syytä olla tyytyväinen.

Palaan asiaan vielä, koska kirjoitin Kauppalehteen näyttelystä lyhyen jutun.

***

Ja sitten taas takaisin Kaapelitehtaalle ja Kuukan näyttelyyn. Minulla oli nimittäin hauska kunniatehtävä: pidin näyttelyn avajaispuheen. Oikein harmittaa, kun en taaskaan tapani mukaan ollut kirjoittanut puhettani paperille, koska minulle jäi sellainen tunne, että osasin aika hyvin löytää olennaisen Kuukan työskentelystä. Sen ainakin muistan, että kiinnitin huomiota siihen pitkään aikaan, jota Kuukka työskentelyssään käyttää. Hänen työnsä ei ole nopean reaktiivista vaan tarkan pohdinnan tulosta, mikä tuo siihen oman meditatiivisen lisänsä.

Oli myös hauska nähdä avajaisissa Kuukan kohdehenkilöitä, muun muassa rumpuja soittava sisar ja alla olevassa kuvassa Kymenlaakson puvussa esiintyvä tytär:

Rumpali, videoinstallaatio, 2003.

Rebekka ja kansallispuku, 2003.

***

Avajaisten yhteydessä katsoin myös Projekti-tilassa Aki-Pekka Sinikosken (s. 1978) näyttelyn Finnish Teens (14.9.–16.10). Onhan kuvissa kiinnostava raa'an dokumentaarinen ote, mutta jotenkin tätä teinimaailmaa on nähty valokuvissa viime vuosina vähän liikaakin. Ehkä sitä kaipaisi vähän temaattisempaa fokusta. Voi tietenkin olla, että Kuukan näyttely loi minulle liian latautuneen olon, koska en oikein jaksanut keskittyä Sinikosken kuviin enkä niistä kovin paljoa innostua.