Forum Boxin kolme tuoretta näyttelyä (2.–30.12.) eivät siis ole ryhmänäyttely vaan yksittäisiä esiintymisiä.
Kuvataideakatemiassa parhaillaan tohtoroituva Maija Närhinen (s. 1967) jatkaa näyttelyssään Tiivistymä jo pitkään kehittelemiään teemoja. Hän itse toteaa tiedotteessa: "Pienistä esineistä on kasautunut, tihentynyt tai tiivistynyt käsittelyssäni kolmiulotteisia teoksia." Näin on esimerkiksi tapahtunut Muistiolle (2011), johon paperit eivät enää tahdo mahtua:
Närhinen on samalla kertaa sekä käsitteellinen ja sellaisena varsin älyllinen että myöskin humoristinen taiteilija. Ja on hän runollinenkin. Hänen ruutupaperia käsittelevät teoksensa, joissa säännöt ja anarkismi käyvät leikkiään, ovat jotenkin häkellyttävän voimakkaita asoosiaatiopintoja, jotka vievät ajatukset yhtä lailla konstruktivisitiseen taiteeseen kuin siihen maailmaan, jossa minäkin 1960-luvulla tutustuin kansakouluun:
Samanaikaisesti pientä ja suurta, leikkisää ja tieteellistä, vapautta ja vankilaa. Ja aina kuitenkin yhtä oivaltavaa.
***
Ranskalaistaustainen mutta Helsingissä nykyään vaikuttava Laurene Bois-Mariage (s. 1981) on ottanut omassa tilassaan käyttöön kolmella työllään seinän, lattian ja katon. Kierrätysmateriaalista valmistettu Rock-Paper-Scissors on komea kokonaisuus:
Bois-Mariage on valokuvataustainen taiteilija, mutta omien sanojensa mukaan hän enää juurikaan kuvaa vaan ainoastaan editoi ja installoi, poimii muualta kuvamateriaalia, koska aina kuvatessaan hän on huomannut kuvan jo aiemmin olevan olemassa jossain. Tämä lienee ekologista ajattelua. Ehkä kuitenkin vähän hätävarjelun liioittelua?
En oikein päässyt kiinni Bois-Mariagen mahdolliseen sanomaan, mutta jotain metkaa tässä esihistoriallisessa luontoaiheisessa installoinnissa oli.
***
Juhana Moisander (s. 1977) on taidokas videoiden installoija. Hän oli jopa löytänyt Forum Boxin parven katosta rakenteen, jota en ollut koskaan aiemmin edes huomannut:
Moisander on hakenut teemansa – kauhua ja outoutta – John Miltonin Menetetystä paratiisista. Vähäeleinen kolmen projisoinnin kokonaisuus on vaikuttava ja huolella toteutettu – vaikkakaan ei nyt aivan niin hirvittävän kauhea.
Kuratoin pari vuotta sitten Mikkelin taidemuseolle Suomen sota -aiheisen nykytaidenäytelyn [!] Tuunattua Tuuvaa (15.5.–20.9.2009), jossa Moisanderkin oli mukana. Käytänkin siis tilaisuutta hyväkseni ja laitan oheen silloin Moisanderista kirjoittamani tekstin, joka ainakin osittain sopii tähänkin kokonaisuuteen:
”Tilanteen jännite kiinnostaa”
Nykyään Helsingissä asuva ja työskentelevä savonlinnalaislähtöinen kuvataitelija Juhana Moisander (s. 1977) käyttää välineenään sekä installaatiota, videota että valokuvaa. Itse hän on todennut: ”Metodeinani on ollut koota yhteen tilaan erilaisia yhdistelmiä audiovisuaalisia ärsykkeitä, esimerkiksi valokuvaa, videota, ääntä ja kolmiulotteisia objekteja.”
Moisanderia kiinnostaa käyttämänsä tilan lisäksi ennen kaikkea tilanne, jonka hän siihen luo. ”Tilanteen jännite kiinnostaa”, hän sanoo, kun yritän kysyä, että onko hän töissään poliittinen, mutta myöntää kuitenkin, että voihan niitä niinkin tarkastella. Syy kysymykseeni on se, että hän Mikkelissä ehtinyt käsitellä sota-aihetta toisen maailmansodan ajoilta jo kahteenkin kertaan.
Moisander nimittää tilanteitansa ”puolifiktiivisiksi”. Hän on kiinnostunut historiasta sekä kansanperinteestä ja folkloresta, joista hän myös hakee innoitustaan. Moisander ei kuitenkaan lähesty aihettaan kuin tutkija tai kuvittaja. Hän on esimerkiksi tietoinen siitä, että ihmiset pelkäävät. Tuo pelon pisteitä Moisander etsii ja haluaa töissään tiivistää.
“Olen kiinnostunut rajoista ja niiden paikoista itsessäni ja ympäröivässä kulttuurissa. Teoksieni pyrkimyksinä on ollut käsitellä rajoja kahdella tavalla: sisällöllisinä ja tilallisina alueina, joita pyrin raottamaan”, Moisander on todennut.
Moisanderin installaatiot ovat emotionaalisesti varsin vaikuttavia ja ne sisältävätkin varsin paljon sitä, mitä Freud nimitti ’kammottavaksi’ (’unheimlich’). Näin Moisander siirtyy tabujen alueelle; hän epäilemättä raottaa myös sitä, mikä on kulttuurisesti vaarallista, kiellettyä ja epäpuhdasta.
Ei pidä kuitenkaan käsittää niin, että Moisander toimisi pelkästään kuin kauhuelokuvan efekteillä tuottaen vain helppoa yllätysvaikutuksia. Näin Moisander itse: ”Kauhun ja outouden tunne on osana teosteni maailmaa. Perinteisesti on selitetty kauhun syntyvän kulttuuristen kategorioiden rikkoutumisesta tai niiden määrittelemättömyydestä. Teosteni kohdalla kyseinen tunne nousee esiin menneen ja nykyisen, pysähtyneen ja liikkuvan, sekä tilan rajojen rikkoutumisen tai määrittelemättömyyden kautta.”
Tällaista rajojen rikkomista voidaan tarkastella myös rajojen tutkimisena – määrittelemättömyys kun kertoo aina osan siitä, mikä ja miten on määriteltävissä. Aivan vastaavasti tutun ja vieraan välinen heiluriliike ja kyseenalaistaminen on ymmärtämisprosessin kannalta varsin merkittävää. Omaansa ymmärtää aina paremmin, kun on ollut poissa, ja omansa itsestäänselvyyksiä oppii myös kyseenalaistamaan poissaolon kautta.
Ja kun Moisander hahmottelee muun muassa määrittelemättömyyttä, sisällyttää hän sen myös omien teostensa määrittely-yrityksiin. Hän on todennut: ”En usko, että tekemisilläni on fiksattuja merkityksiä. Kukin kokee teokset omalla tavallaan. Pyrin luomaan puitteet tai tilanteen jonkin käsittelemäni aiheen kokemiseen. Teos on se piste tai tiivistymä, joka avaa mahdollisuuden kokea jotakin. Silloin teos on onnistunut, jos se tuntuu.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti