Jyrki Siukonen: Vasara ja hiljaisuus. Lyhyt johdatus työkalujen filosofiaan. Kuvatadeakatemia 2011.
Kuvataiteilija Jyrki Siukonen (s. 1959) toimi aikoinaan (2004–08) Kuvataidekatemian kuvanveiston professorina. Hän on kuitenkin tunnettu enemmän käsitteellisyydestään kuin käsityöläisyydestään, mutta vastoin yleistä käsitystä hän tuntuu viihtyvän myös työhuoneella tapahtuvan rakentelun ja askartelun parissa. Tämä käy ilmi myös hänen tuoreesta kirjastaan, jossa hän on paneutunut työkalujen filosofiaan sekä kaunokirjallisuuden että filosofisen kirjallisuuden myötä ja varsinkin monen kuvanveistäjän – muiden muassa Constantin Brancusi (1876–1957) ja Auguste Rodin (1840–1917) – kautta.
Siukosen teemana on ennen kaikkea ollut sanojen ja tekemisen kompleksinen suhde, käsittäminen, käsillä tekeminen ja sen sanallistaminen. Taustallahan on tietenkin suuria asioita: "Autenttisessa käsityössä onkin usein nähty alkuperäisen ajattelun vertauskuva, ja ehkä osin tästä syystä myös poliittinen mahdollisuus parempaan elämään", toteaa Siukonen.
Siukonen on sekä kirjallisesti sivistynyt – Wittgensteininsa ja Heideggerinsa hyvin lukenut – että myöskin kaikessa vakavuudessaan kepeän leikittelevä kirjoittaja. Hänen tyylinsä on ilmava ja kirkkaan selkeäsanainen mutta samalla lähdeaineistoon ja myös ihan empiiriseen havaintomaailmaan tukevasti ankkuroituva.
Siukonen ei pohdinnoissaan päädy mihinkään erityisiin tuloksiin. Paljon tärkeämmältä tuntuukin se, että hän kykenee virittämään lukijan tämän kyseisen problematiikan aaltopituuksille varsin moninaisin tavoin, niin että sitä huomaa pohtivansa asioita myös aivan uudelta kantilta. Hän esimerkiksi lukee kuvanveistäjien työhuoneilta otettuja valokuvia uudella tavalla – suurin osahan meistä on tottunut jo viskaamaan nuo herooiset kuvat likaisilta työhuoneilta machomodernismin romukoppaan. Näin esimerkiksi Brancusin omakuvista: "Näen ne hänen välineinään argumentoida täsmällisesti ja pitävästi filosofisen työn puolesta. Niissä ilmaistaan hänen teoriansa ja praktiikkansa yhdessä. Nämä valokuvat eivät ole sattumanvaraisia otoksia vaan huolella mietittyjä kuvia, joissa näkyy didaktinen elementti."
Brancusin omakuva työssä 1920-luvulta.
Siukosen kirja on niin vetävästi kirjoitettu, että minulle kävi itse asiassa vähän huonosti: ahmin sen aivan liian innokkaan nopeasti ja vähän liian lumoutuneenakin, ja huomasin jälkikäteen, etten pysähtynyt tarpeeksi miettimään sen monia uusia avauksia. Siihen täytyy siis palata. Onneksi se on kuitenkin lyhyt ja hioutuneen tiivis: varsinaisia tekstisivuja on vain kuutisenkymmentä.
Tämä taitaa minun rankinglistallani olla vuoden kotimainen taidekirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti