Perjantaina kävin Nuoret 2011 -näyttelyn pressissä (3.12.2011–8.1.2012) Helsingin Taidehallissa. Nuorten näyttely on ollut aina hyvä paikka katsastaa taiteen keskeisiä teemoja ja käsittelytapoja ja tutustua usein myös aiemmin tuntemattomiin nuoriin lupauksiin.
Juryn puheenjohtajana toiminut taidegraafikko Antti Tanttu (s. 1963). Taustalla Maecenas-killan palkinnon voittanut Kati Lehtosen (s. 1979) hieno lyijykynällä alumiinille piirretty Kantama (2010), jota olen ehtinyt jo aiemmin ihailla Kuvataideakatemian näyttelyssä.
Ensivaikutelma näyttelystä oli lievä pettymys, koska se oli niin ylettömän siisti ja esteettinen. Olisin kaivannut enemmän rosoa ja särmää ja jotain innovatiivisempaa. Lopulta kuitenkin huomasin pitäväni useimmista töistä, ja oli niitä särmiäkin piilossa kaiken hienostuneisuuden ja teknisen osaamisen keskellä. Kuten vaikkapa Erika Erren (s. 1979) ketunkynsistä tehdyssä teoksessa Kiusa (2011), jota hän tässä vielä viimeistelee pressitilaisuuden kuluessa:
Ja kun taiteessa saa nykyään luvan takaa assosioida paljon vapaammin kuin ennen, muistelin minäkin Erren teoksen ääressä jo kauan sitten edesmennyttä Taisto-kissaani, joka teki osamaksulla ostamastani nahkaselkäisestä Otavan isosta musiikkitietosanakirjasta mokkaselkäisen, ja myöskin edesmennyttä Repo-kissaani, joka rei'itti mahani ja kylkeni miltei päivittäin maatessaan päälläni, kun katselimme yhdessä televisiota. Kynsi on vahva elementti monessakin suhteessa. Myös toki metaforana.
Näyttelyyn valitut maalaukset olivat ehkä turhan vähäverisiä, mutta esimerkiksi veistoksissa oli voimaa, kuten vaikkapa Kalle Mustosen (s. 1979) Trojanissa (2011):
Ja pakko on tunnustaa, että Mikko Kuoringin (s. 1977) Unioni (2010), 27 EU:n jäsenmaan lipusta kudottu räsymatto, oli suorastaan nerokas:
Videot oli koottu yhteen tunnin screeningiin, joten ne piti valitettavasti jättää myöhemmäksi toisen käynnin yhteyteen. Palaan siis aiheeseen, ja palaan siihen muutenkin, koska kirjoitin Kauppalehteen jo pikkuruisen jutun näyttelystä.
***
Taidehallin studiossa oli Sini Pelkin (s. 1978) näyttely Embarkation (3.12.2011–8.1.2012). Minulla on aiemminkin ollut vähän vaikeuksia suhtautua Pelkin työskentelyyn, jota pidän hieman yliteoretisoivana. Näin oli nytkin. En oikein tavoittanut sitä ideaa, että Embarkation olisi ollut "valokuvan tavoin rajattu liikkuva kuva", kuten Pelkki itse toteaa.
Jotain oudon viehättävää teoksessa kuitenkin oli, mutta liian jäsentymättömäksi se minun mielessäni jäi – ja vaille sitä poeettista voimaa, joka olisi epäilemättä tehnyt sen tehokkaammaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti