Tänään ilmestyi Kauppalehdessä arvioni Harri Larjoston (s. 1952) näyttelystä Forum Boxissa. Vähän innostunut olin, vaikka – jälleen kerran tämä sama ikuinen valitus – ei tähän vajaaseen liuskaan ihmeitä saakaan mahtumaan:
Unen logiikka rautaisissa sandaaleissa
Mediataiteilija Harri Larjosto (s. 1952) on tehnyt jo pitkän päivätyön valokuvan, videon ja performanssin alueella. Hänet on opittu tuntemaan surreaalissävyisenä absurdin ja aika mustankin huumorin tekijänä, jota leimaa myös tietty runollisuus.
Tuoreimmassa näyttelyssään Larjosto on runollisempi kuin pitkään aikaan – ja myös huomattavasti henkilökohtaisempi. Hän onkin paneutunut omiin uniinsa, joita hän on myös juuri julkaissut kokonaisen kirjallisen.
Unen logiikka on sinänsä taiteelle varsin tuttu asia, mutta usein kyse on lähinnä tietyistä juonteista ja sävyistä, eikä useinkaan näe näin suoraa sukellusta siihen maailmaan, joka yöllä sekoittaa menneen ja tulevan, syyn ja seurauksen ja arkielämässä toisiinsa sekoittumattomat esineet, asiat ja aineet.
Larjosto on installoinut Forum Boxin karuihin tiloihin kaksiosaisen videoteoksen, pienen lipastoon rakennetun esineveistoksen ja installaation, jossa on hänen uniaan printattuina esiliinoihin sekä rautaisia sandaaleja.
Kovin humoristinen ei Larjosto tällä kertaa ole. Mutta ei hänen materiaalinsa houkuttele oikeastaan vakaviin tulkintayrityksiinkään. Komea esillepano ja mustavalkoisen liikkuvan kuvan tenhovoima vain imaisee tuohon tajunnan reunaman maailmaan, jossa katsojakin kokee kieppuvansa unen ja valveen rajamailla siten, ettei tule mitään erityistä halua pilkkoa kuvavirtaa analyyttisesti ja yrittää löytää jotain tulkintakehikkoa tai tarinaa juonenkäänteineen. Hetkellisesti tulee aika voimakas illuusio siitä, että on jonkun unen sisällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti