Viime viikon tiistai oli minulle sangen riemukas päivä. Sain vastaanottaa Kynnyksen toisen Vimma-palkinnon – ensimmäinen meni viime vuonna hienolle vammaispoliittiselle taiteilijalle Jenni-Juulia Wallinheimolle (s. 1974). Vähän tuli kuitenkin sellainen olo, että noinkohan olen tehnyt tehnyt ihan tarpeeksi. Lohduttauduin kuitenkin sillä, että Kynnys on toivottavasti ajatellut vähän strategisestikin, että näin saavat minua sitoututettua ja tekemään vähän enemmänkin. No hitto, niin aionkin tehdä. Ja olenhan minä nyt jotain tehnytkin. Olen esimerkiksi edelleenkin varsin ylpeä kahdesta kirjasta, joiden tekemisessä olen ollut mukana: Kynnyksen kulttuurisihteerin ja kuvataiteilijan Soile Englundin (s. ?) kanssa toimitin aikoinaan kirjan Toiset meistä (Like 2003), johon kirjoitin myös yhden jutun ja Ari Sainion kanssa kirjoitin yhdessä kirjan varsin kiinnostavasta kehitysvammaisesta kuvataiteilijasta Kirsi Mikkosesta (Kirsikoti 2006).
Palkinnonjakotilaisuuden jälkeen Heini Saraste antoi minulle lahjaksi Kalle Könkkölästä kirjoittamansa elämäkertakirjan Huoneekseni tuli maailma (WSOY 2010). Kyseessä on täydennetty laitos alun perin vuonna 1996 ilmestyneestä kirjasta. Luinkin kirjan sitten saman tien raitiovaunuissa ja lopulta kotiin päästyäni. Erityisesti minua pohditutti vammaispoliitikan yksi keskeinen kysymys: itsemäärittelyoikeus. Juuri tätä minä olen omassa toiminnassani vähän arastellut. Siis sitä, että mikä minä olen tulemaan ja sanomaan mitään kovin syvällä rintaäänellä, jos kyse on vammaiskulttuurista. Muun muassa tätä Könkkölä kirjassa pohtii.
Tämä kirja on syytä lukea, jos haluaa ymmärtää jotain suomalaisesta vammaiskulttuurista ja -politiikasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti