Eilen ilmestyi Kauppalehdessä piskuinen arvioni Sauli Miettusen (s. 1961) näyttelystä Amos Andersonin taidemuseossa. Kovin suopea en ollut:
Kötöstelyt aukeavat hymähdykseen
Kemissä vaikuttava ja Etelä-Suomessa verrattain tuntematon kuvanveistäjä Sauli Miettunen (s. 1961) yhdistää akateemista perinnettä ITE-taiteeseen. Hän on valmistunut Lahden Taideinstituutista jo 1980-luvun lopulla, mutta hänen veistoksensa tuovat mieleen pikemminkin kansanomaisen luovuuden ryöpsähdykset, joita meillä viime vuosina on niin ylenpalttisesti juhlittu. Miettunen yhdistelee materiaaleja villisti ja nimeää teoksiaan keksimillään sanoilla, jotka manifestoivat pikkuhauskaa ja poikamaista junttihuumoria – liekö sitten harkittua brändäämistä, kun kyse on kuitenkin pohjoisen taiteilijasta, joihin hulluus on perinteisesti yhdistetty. Kokonaisuudessaan hän nimittää veistoksiaan kötöstyksiksi. Vähän sellainen taidemaailman Konsta Pylkkänen taitaa olla tavoitteena, mutta ehkä ikää ja kokemusta pitäisi olla vielä liki kaksin verroin.
Miettunen on sekä taitava että nokkela, mutta eivät hänen teoksensa, jotka muistuttavat osin esihistoriallisia löydöksiä, pidempää tarkastelua tahdo oikein kestää. Osa teoksista on vitsejä, jotka aukeavat ja tyhjenevät yhtä nopeasti aiheuttaakseen vain hymähdyksen ja osa alkaa jo tavoitella tylsää maneeria.
Näyttely on samalla uuden projektin avaus. Miettunen on toisen kuvanveistäjän, Kari Huhtamon (s. 1943) tuotantonsa ympärille rakentaman taidesäätiön ensimmäinen ”Pohjoinen taiteilija”. Näin Amos Andersonin taidemuseo on löytänyt taas uuden säätiön yhteistyökumppanikseen. Ja niitähän piisaa kohta kuin Suomessa yhdistyksiä konsanaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti