Tänään tuli ulos tuore YLE1:n Kultakuumeen kolumnini. Yöllä sen siemenen näin ja aamulla kirjoitin ja yritin puhua täyttä totta:
Bourdainin kanssa puistossa
Tapasin taannoin tv:stä tutun kokin Anthony Bourdainin. Hän työskenteli erään ruotsalaisen kartanon puutarhassa sijainneessa kioskissa. Tilasin häneltä täytetyn leivän ja yhden Pepsi-Colan. Hän toi minulle pienen tinaisen kyynelpullon, jonka kyljessä luki Coca-Cola. Kun yritin valittaa leivän puuttumisesta ja väärästä juomasta, hän ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Join juomani pois, mutta ei siitä tullut edes yhtä huikkaa. Minua harmitti sekä jäänyt jano että huono palvelu.
No untahan se tietenkin oli. Ja tuoretta sellaista, viime yönä nähtyä. Samantyyppisiä outoja unia olen nähnyt viime aikoina paljon. Usein ne eivät ole varsinaisia painajaisunia, joista heräisin hikoillen ja kauhuissani, mutta eivät ne nyt niin hauskojakaan ole. Itse asiassa olisin paljon mieluummin näkemättä niitä. Haluaisin katsella Bourdainiakin vain oman valintani mukaan, silloin kun laitan tv:n varta vasten päälle.
En ole koskaan ollut innostunut tulkitsemaan unia, ja olenkin pitänyt moista harrastusta hömppänä. No, nyt yritin kuitenkin miettiä, mitä tämä viimeöinen uni voisi mahdollisesti tarkoittaa. Arrogantin Bourdainin symbolisia ulottuvuuksia en pysty edes aavistelemaan. Tai entä sitten Ruotsi? Juomien sekoitus on täysin epäkiinnostava, enkä oikeassa elämässäni edes juo kumpaakaan. Kyynelpullo voisi viitata suruni määrän mittaamiseen, niin kuin vanhat kyynelpullot symbolisesti tekivät – sellaiset, joita esimerkiksi kuvanveistäjä Ville Vallgrenkin aikoinaan jugend-hengessä valmisti. Mutta antaa olla – tajusin nimittäin sen, mikä minua unessa oikeasti harmitti. Uni ei ole kovin kiinnostava, ei millään tavoin kiehtova eikä ainakaan älyllinen.
Olen itse taidekriitikkona kuvaillut joskus teoksia sellaisina, että ne noudattavat unen logiikkaa. Niissä esimerkiksi lineaarinen kerronta saattaa rikkoutua, menneisyys ja tulevaisuus elää samassa hetkessä, täysin toisiinsa liittymättömät asiat sekoittua toisiinsa… Näin tehdessäni olen selvästikin pitänyt sitä arvona, että unen logiikka on osa teoksen tematiikkaa.
En ole koskaan ollut innostunut tulkitsemaan unia, ja olenkin pitänyt moista harrastusta hömppänä. No, nyt yritin kuitenkin miettiä, mitä tämä viimeöinen uni voisi mahdollisesti tarkoittaa. Arrogantin Bourdainin symbolisia ulottuvuuksia en pysty edes aavistelemaan. Tai entä sitten Ruotsi? Juomien sekoitus on täysin epäkiinnostava, enkä oikeassa elämässäni edes juo kumpaakaan. Kyynelpullo voisi viitata suruni määrän mittaamiseen, niin kuin vanhat kyynelpullot symbolisesti tekivät – sellaiset, joita esimerkiksi kuvanveistäjä Ville Vallgrenkin aikoinaan jugend-hengessä valmisti. Mutta antaa olla – tajusin nimittäin sen, mikä minua unessa oikeasti harmitti. Uni ei ole kovin kiinnostava, ei millään tavoin kiehtova eikä ainakaan älyllinen.
Olen itse taidekriitikkona kuvaillut joskus teoksia sellaisina, että ne noudattavat unen logiikkaa. Niissä esimerkiksi lineaarinen kerronta saattaa rikkoutua, menneisyys ja tulevaisuus elää samassa hetkessä, täysin toisiinsa liittymättömät asiat sekoittua toisiinsa… Näin tehdessäni olen selvästikin pitänyt sitä arvona, että unen logiikka on osa teoksen tematiikkaa.
Mutta miksi näin olisi? Ja onko taiteilija erityisen lahjakas myös unennäkijänä? Olen juuri lukenut kuvataiteilija Harri Larjoston unistaan kirjoittaman kirjan Harri Larjoston unet (Taide 2010). Suurin osa niistä ei onneksi tunnu yhtään sen kiehtovammilta tai älyllisemmiltäkään kuin näkemäni Bourdain-uni. Unia pitkään tutkinut Katja Valli, joka toimii – ja kuunnelkaa nyt tarkkaan – Turun yliopiston käyttäytymistieteiden ja filosofian laitoksen kognitiivisen neurotieteen tutkimuskeskuksen tajunnantutkimusryhmässä, toteaa Larjoston kirjaan kirjoittamissa jälkisanoissaan, että ”jokainen meistä on luova unissaan, sillä unet ovat luovia niin rakenteensa kuin sisältöjensäkin puolesta”.
Unessa luovuus ei siis ole taiteen- tai tieteentekijän yksinoikeus. Ja harvoin uni muuten tuottaa valvemaailmassa toimivia ratkaisuja. Vallin mukaan suuresta tutkitusta uniraporttimäärästä ”vain alle 1 % sisältää jonkinlaista valvemaailman pulmiin liittyvää ongelmanratkaisua”. On tästä tosin aika kiinnostaviakin poikkeuksia: esimerkiksi farmakologi Otto Loewl, joka sai Nobelin lääketieteen palkinnon vuonna 1936, näki unessa kokeen, jolla hän pystyi todistamaan teoriansa hermoimpulssien kemiallisesta välittymisestä.
Minäkin muistan sen, kun olin joskus vuonna 1975 lukenut Justus Hartnackin kirjaa Filosofian ongelmia (1971) päästäkseni opiskelemaan teoreettista filosofiaa ja heräsin aamulla vahvaan tietoisuuteen siitä, että olin keksinyt kaavan, jolla voidaan ratkaista kaikki filosofiset ongelmat. Tunne oli sekä erittäin vahva että myös kirkas ja selkeä: kyseessä oli konkreettisesti ihan oikea kaava. Muistan vielä aika tarkkaan sen turhauttavan tunteen, kun koko päivän yritin turhaan saada kaavaa mieleeni. Enkä minä sitten päässyt opiskelemaankaan.
Unia on tulkittu aina, ja tulkintoja käytetään myös erilaisissa terapiakoulukunnissa. Vallin mukaan symbolisia tulkintoja on turha hakea, koska eri asiat tarkoittavat väistämättä eri ihmisille aivan erilaisia asioita. Näin minäkin olisin valmis uskomaan. Vallin mukaan oleellista on se, että ”piditpä merkityksellisinä tai et, ne ovat sinun aivojesi tuotosta. Täten ne voivat kertoa jotain siitä, mitä päässäsi liikkuu silloin kun looginen ja rationaalinen ajattelu on vaimennettu ja aivojen aktivaatio on sisäsyntyistä.”
Nyt lähden kirjastoon, ja annan sen verran periksi, että lainaan Hartnackin kirjan lisäksi Bourdainin tuoreemman kirjan Kobraa lautasella (Otava 2002) enkä hetkeäkään ajattele, että käärme olisi fallossymboli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti