Julkaistua 150: Luomutaidetta parhaimmillaan

Joskus – onneksi kuitenkin hyvin harvoin – saattaa käydä niin surullisesti, että sovittu juttu ei mahdukaan lehteen tai hukkuu jonnekin ja jää julkaisematta. Näin kävi lyhyelle Kauppalehteen kirjoittamani arviolleni Anni Rapinojan (s. 1949) näyttelystä Luonnollisesti. Olin jo unohtanut itsekin koko jutun, kunnes se jostain juolahti mieleeni. Julkaistaan se nyt sitten edes tässä: 

Luomutaidetta parhaimmillaan

Hailuodossa asuva kuvataiteilija Anni Rapinoja on jo 1990-luvulta asti tunnettu taidokkaana luonnonmateriaalin käyttäjänä. Hän keräilee juolukan lehtiä, pajunkissoja ja hirvenpapanoita, keittelee liimaa, ja lopulta kaikesta saattaa syntyä varsin vaikuttavaa taidetta. Ja useimmiten syntyykin. Kuvanveistoksi tällaista touhua nimitetään, kun ei sille parempaakaan nimeä keksitä.

Kun nigerialaistaustainen kuvataiteilija Chris Ofili (s. 1968) voitti vuonna 1998 arvostetun brittiläisen Turner Prizen, herätti tapahtuma brittityyliin pahennusta ja pienen skandaalin, koska Ofili käytti teoksissaan elefantinlantaa, mikä kuitenkin nigerialaiseen kulttuuriin taustoitettuna on täysin normaalia ja symbolisesti ikään kuin arvokastakin. Kyse on hyötymateriaalista eikä mistään yököttävästä jätteestä.

Suomessa tällaista toimintaa ei vieläkään ole kovin vaikea ymmärtää. Kukaan ei varmaankaan loukkaannu, kun Rapinoja valmistaa komean kattokruunun jäniksen- ja hirvenpapanoista. Suurin osa suomalaisista – sen lisäksi, että on nähnyt saunassa vieraita ihmisiä alastomana – on todennäköisesti pitänyt kädessään jonkin eläimen kuivaa ulostetta, eli papanoita, joita Rapinoja on pitkään käyttänyt teoksissaan.

Rapinoja ei siis hätkäytä, vaan pikemminkin muistuttaa luonnon kauneudesta ja tuo sen aika ovelalla tavalla mukaan kulttuurisesti määriteltyyn kauneuteen. Hän on sekä tavattoman taidokas että lempeän humoristinen. Ja taatusti aito luomutaiteilija.