Kipeä polvi esti isomman lauantaisen näyttelykierroksen, joten kävin vain lähigalleriassani. Muu Galleriassa oli Reijo Kärkkäisen (s. 1964) näyttely Omakuvia (1.–21.4.). Sarjakuva on ollut minulle aina jotensakin vaikea laji – vähän niin kuin heavy-musiikki tai ooppera. On kuitenkin muutama sarjakuvailmaisusta ponnistava ja myös sarjakuvaa aktiivisesti tekevä taiteilija, joiden tuotantoon olen mieltynyt. Kärkkäinen on yksi heistä. Hänen tyylinsä on jännän anarkistinen, mutta samalla esimerkiksi maalauksissa tunkee läpi joku ns. ihan oikea maalauksellisuus. Lopputuloksessa on yleensä useita hienoja jännitteitä:
Hot tramp, 2011.
Uhmakkaan herooisuuden tai kliseisen miehisen angstin sijaan Kärkkäisen omakuvamaailma sisältää hauskaa epämääräisyyttä. Näin Kärkkäinen itse: "Epävarmuutta ja häilyvyyttä, kaari päättyy tai hetki alkaa. Mitä uskaltaa sanoa ja mitä peittää." Tältä se katsojastakin tuntui.
Sitä paitsi on hienoa, että Kärkkäinen osaa harvinaisen miehisen kyvyn: naiseen samastumisen. Alla (aika heijasteisena tosin) hauska Omakuva Patti Smithina (2011):
Joissain kohdin heräsi ihan ostohalukin, mutta eihän freelancerilla oikein ole pätäkkää. Mutta pannaan mainostaen (en muuten tunne Kärkkäistä lainkaan). Menkää ihmeessä joku ostamaan tämä Pintaa syvemmälle (2010, akryyli ja tussi paperille), joka ei maksa kehyksineen kuin 520 euroa:
***
Muun Studiossakin oli kiinnostava näyttely. Synnöve Rabb (s. 1967) on käynyt Iranissa etsimässä paratiisia näyttelyssään Just Outside Paradise (1.–21.4.):
Kahden valokuvan ja yhden 6-minuuttisen videon kokonaisuus oli vaikuttava. Kärkkäisen tavoin Rabbinkin työssä miellytti sen häilyvyys. Vieraan kulttuurin kohtaamisesta ollaan yleensä aika ankarasti jotain mieltä, ja asenteet ovat vankkoja. Näin ei ole Rabbilla. Hän miettii tuota kokemusta itse asiassa hyvin monipuolisesti ja tuoden esiin myös sen muminan ja haparoinnin, joilla ihminen vaikeisiin asioihin ja niistä kommunikointiin suhtautuu.
Kahden valokuvan ja yhden 6-minuuttisen videon kokonaisuus oli vaikuttava. Kärkkäisen tavoin Rabbinkin työssä miellytti sen häilyvyys. Vieraan kulttuurin kohtaamisesta ollaan yleensä aika ankarasti jotain mieltä, ja asenteet ovat vankkoja. Näin ei ole Rabbilla. Hän miettii tuota kokemusta itse asiassa hyvin monipuolisesti ja tuoden esiin myös sen muminan ja haparoinnin, joilla ihminen vaikeisiin asioihin ja niistä kommunikointiin suhtautuu.
Näin oli myös eräässä Rabbin varhaisemmassa teoksessa, josta kirjoitin Taiteeseenkin. Kirjoitus on onneksi verkossa luettavissa tästä linkistä. Tästä taiteilijasta haluaisin tietää enemmänkin, mutta eipä netistä paljoa löydy.
Ja sitten sain vielä ideankin. Olisi aika hienoa nähdä kattava yhteisnäyttely islamilaisesta maailmasta ja suomalaisesta nykytaiteesta ja lähestyä islamilaisen maailman lisäksi kriittisesti myös taidetta. Ajattelin siis sellaista näyttelyä, josta hymistely puuttuisi kokonaan – tai siis niin paljon kuin mahdollista on. Ensin ajattelin, että idean saa ryöstää vapaasti, mutta tarkemmin ajatelen tarjoudunkin itse kuraattoriksi tällaiselle näyttelylle. Niin, että jos joku museoihminen tätä lukee, niin saa ottaa yhteyttä, kun vuoden 2014 näyttelykalenteria suunnitellaan.
PS. Nyt kun kerran Patti Smithkin (s. 1946) tuli puheeksi, niin tästä linkistä voi kuunnella yhden nuoruuteni suosikeista vuodelta 1975. Sitä paitsi Smith on vallan hieno kuvataiteilijakin. Hän on kuvannut kaunista ja melankolista kuvaa Polaroidilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti