Viikko sitten lauantaina tein vain pienen näyttelykierroksen.
Gallery Kalhama & Piippo Contemporaryssa oli saksalaisen Gabriele Baschin (s. 1964) näyttely Pakt (15.4.–8.5.), jota ryyditti kaksi Achim Koben (s. 1963) teosta. Komeaa oli jälki:
Basch käyttää aikaa vievää cut out -tekniikkaa taidokkaasti ja ahkerasti. Teosten ornamentaalisuus on aika kiinnostavaa, mutta en minä niissä lehdistötiedotteen lupaamia syvyyksiä oikein tunnistanut. Esimerkiksi ajatus, jonka mukaan "teokset ovat kuin signaaleja nykyisistä raskaista ajoista, jolloin vahva ulkokuori peittää alleen sen, mikä on haavoittuvaa", jäi minulta kyllä täysin tavoittamatta.
Siten syyllistyin vielä totaalisen lapselliseen vertailuun, ja ajattelin, että miksiköhän meille pitää Saksasta asti tuoda tällaista ahkeraa näpräämistä, kun meillä Suomessa olisi tarjolla vielä taitavampi paperin leikkaaja, Kuvataideakatemiasta pari vuotta sitten valmistunut Joseph James (s. 1979), jonka käden jälki on aivan huikeaa. (Näinhän ei oikea kriitikko varmaan saisi ajatella, mutta joskus pitää saada olla naiivi.)
***
Ahkera on ollut Anna Tuorikin (s. 1976), joka Tampereen taidemuseon lisäksi täyttää paraikaa (7.4.–8.5.) Galerie Anhavan. Koska kirjoitin hänestä jo hiljattain pidemäänkin, en kommentoi tätä näyttelyä se enempää. Samoissa tunnelmissa mennään edelleenkin. Sen voisin kyllä todeta, että jo Tampereella kiinnitin huomiotani siihen, että Tuori on pienemmissä töissään jollain tavoin tarkempi maalarina, tai siis ainakin siihen, että monista pienemmistä töistä pidin erityisesti, kuten esimerkiksi Anhavalla olleesta 55 x 60 -kokoisesta Calm Down Dearest III (2011):
Mutta sen oli jo joku muu kuin minä ostanut. Niin kuin kaikki muutkin 25 työtä. Mutta pientä menestystä taiteilijalta ei kannata kadehtia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti