Olin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni ns. portfoliotapaamisessa. Kyse oli siitä, että Suomen valokuvataiteen museo järjesti jo toisen kerran tapahtuman, jossa joukko erilaisia taiteenkentän toimijoita – museoihmisiä, kuraattoreita, galleristeja ja kriitikoita – tapaa henkilökohtaisten 20 minuutin tapaamisten sarjana portfolioitaan esittelevän joukon valokuvataiteilijoita. Kuvaajista iso osa oli opiskelijoita ja uraansa aloittelevia tekijöitä, mutta mukana oli myös vanhempia konkareita, kuten vaikkapa Adolfo Vera (s. 1955):
Kriitikko joutuu toisinaan myös yllättävään vastuuseen sanoistaan. Katsoin Veran kanssa samoja kuvia, joista olin hänen Rantakasarmin näyttelynsä yhteydessä osapuilleen vuosi sitten todennut: "Nyt teokset näyttävät vain nykytaiteen näköisiltä isoilta värikuvilta, joissa on mykkää angstia." Syy tähän happamaan kommentiini oli se, että näyttelyssä hänen iäkkäiden isänsä ja äitinsä kuvien kontekstia ei avattu juuri mitenkään, ja tunsin oloni niiden edessä tietyllä tavalla neuvottomaksi.
No, nyt niitä tuli avattua, ja kun kommentoin vielä vähän kriittisesti, että aika julmaa valtaa hän käyttää vanhempiinsa nähden, hän totesi, että juuri sekin seikka muodostaa yhden kuvasarjan sisällöllisistä ulottuvuuksista. Näin monimutkaiusilla metatasoilla äkkipäätä yksinkertaiselta näyttävä taide voi siis operoida. Ja voin vakuuttaa, etää tämän miettiminen ja siitä taiteilijan kanssa puhuminen käy työstä.
Työtä tehtiin koko päivä yhdeksästä viiteen, ja tapasin kaikkineen 15 taiteilijaa. Illalla olinkin sitten täysin puhki.
Vaan oli se kiinnostavaakin. Tajusin monen taiteilijan puheiden pohjalta paljon sellaista uutta, jota en ollut tullut edes miettineeksi ja korvan taakse tuli laitettua myös paljon uusia nimiä, joita on syytä ryhtyä seuraamaan. Kuten esimerkiksi Hanna Timonen (s. 1975), jonka helsinkiläisissä lähiöissä tekemä sarjallinen työskentely oli varsin kiinnostavaa – vaikkapa yliskyläläisen pyörätien dokumentoiniti:
Pyörätie, 2008.
Kyllä kriitikon on syytä tavata taiteilijoita kasvokkain niin paljon kuin mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti