André Kertézz: The Polaroids. Introduction by Robert Gurbo, foreword by Eelco Wolf. F.F. Norton 2007.
Vaikka olenkin ollut aika ahkera, olen ollut myös laiska. Kun aloitin bloggaamisen, päätin pitää tässä samalla lukupäiväkirjaa, jonka avulla voisin myös antaa vinkkejä hyvistä kirjoista. Se on aika pahasti jäänyt, enkä ole kahteen ja puoleen kuukauteen maininnut mitään lukemastani. Kirjoja on sinäkin aikana kertynyt jokunen kymmenen, mitä en varmaankaan jaksa yrittää kuroa kiinni.
Mutta aloitetaan sitten edes uudestaan. Eilisillä ratikkamatkoila tuli luettua ja katsottua aivan ihana kirja. Kohteena on unkarilainen valokuvaaja André Kertész (1894–1985), joka muutti häijyksi muuttuvaa Eurooppaa karkuun vuonna 1936 suunnaten Yhdysvaltoihin.
Kertész on tunnettu sekä dokumentaarisena fotojournalistina että puhtaamman taiteen tekijänä. Yhdysvalloissa hän joutui tekemään kai vähän liikaa silkkaa leipätyötä. Kun Kertészin vaimo Elizabeth kuoli vuonna 1977, hän ajautui pahaan masennukseen, josta nousi sitten saatuaan Graham Nashilta – kyllä, juuri se Crosby, Stills, Nash &Young -yhtyeen Graham Nash, joka myös harrastaa valokuvausta ja valokuvien keräilyä – Polaroid SX70 -kameran, jonka avulla alkoi tavallaan ihan uusi ura. Kertész ryhtyi kuvaamaan menetettyä vaimoaan ja rakkauttaan uudella tavalla – käyttäen mallina muun muassa näkemäänsä lasiveistosta, joka toi hänen mieleensä Elizabethin. Sitten hän osti sille parinkin:
Vähän kokonaisuus liukuu sentimentaalisuuden puolelle, mutta Robert Gurbon kaunis ja ymmärtävä johdantoessee asettaa kuvat osuvasti laajempaan kehykseen, jossa on myös kriittisiä sävyjä. Hieno pieni kirja.
Ja kuunnelkaa nyt tästä Nashin kunniaksi vielä vaikka Simple Man.
Tässä vielä tuo klassikkofetissi:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti