Taas on ollut vähän matalalentoa, ja rästejä on jäänyt.
Viime perjantaina kävin Forum Boxissa katsomassa kuvanveistäjä Tommi Toijan (s. 1974) komean näyttelyn (9.9.–2.10). Toijan tutut paksupäähahmot jatkavat inhmimillisiä seikkailujaan – ja nyt lukemattomina variantteina:
Huomionarvoista on se, miten Toija on antanut muidenkin sävyjen kuin hänelle niin ominaisen hellyttävyyden tulla mukaan ilmaisuunsa. Tämä uusi tuotanto on paljon rujompaa ja monisyisempää kuin hänen paksupäidensä totuttu liikuttavuus, johon on ollut toisinaan ehkä liiankin helppo samastua. Tunnetilojen skaala on siis huomattavasti laajentunut ja muuttunut vähemmän ilmeiseksi – mikä lienee ominaista myös ihan oikealle ihmiselämälle. Vaikka katsojan reaktio tulisikin näin vaikeaselkoisemmaksi, se itse asiassa voimistuu, kun hahmo ei olekaan pelkkä kuva tai nopeasti avattava tilanne. Tätä vahvistavat vielä kaksi uhkeaa maalauksellista reliefiä, joiden ekspressiivinen voima on melkoinen:
Toijan reliefeissä on vielä se hauska piirre, että vaikka ne ovatkin tietyllä tavalla maalauksellisia ja sellaisina joiltain osin jopa vähän kökköjä – siis esimerkiksi värimaailmaltaan joistain kohdin tuhnuja ja ehkä vähän liian krouvia jälkeä –, ei niihin tule mieleenkään soveltaa kovin hienostunutta esteettistä suhtautumistapaa. Niiden läsnäolo on vain niin voimakas ja vastustamaton, ettei niihin suurempaa tarkkuutta voisi oikeastaan edes toivoa.
En minä tämän parempaa Toijaa ole nähnyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti